keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Hyödyllisiä rally-tokotaitoja

Donnan kanssa olen tänä vuonna keskittynyt pääasiassa rally-tokoon vaadittavien taitojen opetteluun. Donnahan ei ole vielä tähän päivään mennessä kylttejä nähnyt ollenkaan, eikä meidän treenit oikeastaan muistuta rally-tokoa ollenkaan.


Listailen tähän taitoja/temppuja, jotka itse koen hyödylliseksi opettaa vahvaksi jo suhteellisen varhaisessa vaiheessa rally-tokoa ajatellen ennen varsinaisia kylttitreenejä. Saan samalla vähän itsellenikin jäsenneltyä "väliaikatietoja" ylös, niin voin myöhemmin käydä kurkkailemassa missä mennään ja mitä tehtäisiin seuraavaksi.

Tämä on toki makuasia, kuinka paljon ja millaisia taitoja haluaa treenata ennen varsinaisia lajitreenejä. Nämä perustuvat puhtaasti omiin vähäisiin kokemuksiini/näkemyksiini. Jos joku tykkää toisenlaisesta lähestymistavasta, sekin on varmasti yhtä hyvä tapa! :) Lisäksi ajatuksia ja vinkkejä saa aina jakaa kommenttiboksiin.

SEURAAMINEN
Rally-tokoa ajatellen molemmat puolet olisi hyvä olla mukana ihan alusta asti. Donnan kanssa ollaan tähän mennessä tehty takajalkojen käyttöä korokkeella ja perusasentoon tuloja aluksi ohjaamalla ja nykyään tarjoamisen kautta sekä korokkeella että ilman.

PERUUTTAMINEN
Peruuttamista on rally-tokossa sekä ohjaajan edessä että sivulla. Olen itse aloittanut Donnan kanssa peruuttamisen harjoittelun edessä. Kunhan se sujuu (ja seuraaminen sujuu), siirrän peruutusharjoitukset myös sivulle (mahdollisesti molemmille puolille). Rally-tokossa koiran tarvitsee peruuttaa ohjaajan edessä kolme omaa mittaansa ja sivulla ohjaajan kolmen askeleen verran, mutta itse haluan sen osaavan peruuttaa pitempääkin matkaa, koska silloin sääntöjen vaatimat pätkät sujuvat leikiten.

ETEENTULO
Eteentuloa ja istumista olen tähän mennessä Donnalla vahvistanut ja lisäksi tehnyt niin, että peruutan itse muutaman askeleen Donnan seuraten edessä. Eteentuloa perusasennosta ei olla vielä tehty ollenkaan, mutta tämän opettamisessa aion todennäköisesti käyttää alustaa / matalaa koroketta apuna.

ISTU, MAAHAN JA SEISO
Nämä koiran tarvitsee osata sekä liikkeestä että paikaltaan. Istu-seiso-maahan jumppaa ollaan tehty Donnan kanssa toistaiseksi aika vähän. Seisomisen alkeita vasta opetellaan. Kunhan Donna sitten joskus osaa erottaa nämä liikkeet sanallisesti toisistaan, lähden harjoittelemaan liikkeestä jääviä.

PYÖRÄHDYS
Pyörähdystä tehdään liikkeestä sivulla, mutta mielestäni tätä liikettä voi soveltaa myös ylemmissä luokissa erilaisten käännösten opettamiseen (ainakin Aadan kanssa niin olen tehnyt). Pyörähdyksiä ei olla Donnan kanssa aloitettu vielä ollenkaan.

ODOTTAMINEN
Odottamista rally-tokossa tulee ainakin koiran ympäri kiertämisissä ja jossain määrin merkillä. Donnan kanssa en ole vielä juurikaan harjoitellut odottamisissa esim. kestoa, mutta tarkoitus on tulevaisuudessa opettaa se odottamaan eri asennoissa ja erilaisissa häiriöissä.

Tänään käytiin pitkästä aikaa hallilla. <3
Näillä taidoilla pärjää jo mielestäni aika pitkälle rally-tokossa ainakin teknisesti, sillä samat liikkeet toistuvat kaikissa luokissa vähän erilaisilla variaatioilla. Näiden lisäksi toki jää vielä opeteltavaksi ylempien luokkien merkille lähetys, hyppy, putki jnejne. Harjoiteltavaa ja hienosäätöä kyllä riittää!

Ja tähänhän on listattu pelkästään liikkeet/temput. Lisäksi ainakin itse koen nykyään tärkeäksi opettaa koiralle ennen varsinaista lajiteeniä esim. eri palkkasanat ja temppujen ketjuttamisen. Lisäksi yhteisen kuplan rakentaminen ja kiva yhdessä tekeminen on kaikkein oleellisinta, ei niinkään kisamenestys tai -menestymättömyys. Pääasia on kuitenkin hauskan pitäminen koiran kanssa ja koiran kuunteleminen.

tiistai 14. heinäkuuta 2020

Donnan luustokuvaukset

Eilen käytiin kuvaamassa Donnan lonkat, kyynärät ja selkä. Samalla otettiin verikoe kilpirauhastestiä varten, joka espanjanvesikoirilla on hyvä tsekata.

Varattiin aika heti aamuksi klo 9, joten Donna ei saanut aamulla ruokaa. Donnan ilme oli kyllä kultaa, kun Aada sai ruoan ja se ei. :D Onneksi Donnaa harvemmin esim. närästää tyhjä maha, joten ei tarvinnut ainakaan sitä stressata. Tosin närästys oli varmaan pienin murhe siinä olotilassa, johon Donna heräsi kuvausten jälkeen. Oli neiti nimittäin aika töttöröö rauhoituksen jäljiltä. Omin huterin mutta varmin askelin se kuitenkin hoiperteli eläinlääkäriltä autolle. Ensin tosin väärälle autolle, mutta väliäkös sillä, auto on auto on auto. On.

Kotona sitten palauduttiin rauhassa tähän maailmaan. Päivä meni pääasiassa lepäillen ja kuudelta meni päivän ensimmäinen ateria suhteellisen hyvällä ruokahalulla. Tänä aamuna sitten oli jo perusmeininki. :)

Kilpparitulokset eivät ole vielä tulleet, mutta tänään KoiraNettiin ilmestyi jo tulokset luuston osalta. Nopeaa toimintaa. :)

Tässä odotellaan neidin heräilyä.
Tässä neiti Töttöröön kanssa saavuttu juuri kotiin ja odoteltiin pihalla tekeekö pissejä. No pissit tuli sitten sisälle kesken unien, mutta tämä olikin odotettavissa. :) 

Aada myötäeli "pikkusiskonsa" oloja. Hienosti piti huolta ja tajusi että tänään ei leikitä. <3
Tulokset tosiaan tänään ilmestyivät KoiraNettiin ja sieltä tuli lonkat C/C, kyynärät 0/0 ja selkä VA0 ja LTV0, eli kaikki muut priimaa paitsi lonkat. Lonkkien osalta tulokset olivat ehkä vähän odotettavissakin, että tällä kertaa ei ihan priimaa pukkaa. Mutta näillä mennään, varmasti ihan hyvin passaa rally-tokoa harrastaa.