lauantai 31. lokakuuta 2020

Aadan rally-tokot tauon jälkeen

Donnan kanssa on viime aikoina tullut paljon treenailtua rally-tokotaitoja ja kovin kaihoisasti olen seurannut vierestä, kun kaikki kaverit käyvät kisaamassa. Minä niin tykkään kisaamisesta, vaikka sen hyvin jännittäväksi koenkin. Sitten tajusin, että onhan minulla yksi piiiitkää rallytaukoa viettävä (joskin pientä virittelyä ja muistuttelua vaativa) kisakaveri ollut koko ajan vieressä. Joten miksipä ei taas yrittäisi palata Aadan kanssa lajin pariin. Ehkäpä sitä jossain vaiheessa kokeilisi vielä kisoihinkin.

Aadan kanssa ollaan aloiteltu varovaisesti perusasioista. Seuraamista ollaan tehty paljon lyhyttä pätkää ja välillä otettu mukaan eteentuloja, pyörähdyksiä, käännöksiä yms. Palkkaa tulee erityisesti seuraamisesta, ei niinkään tehtävistä (niille omat tekniikkatreenit erikseen). Pihalle olen välillä viritellyt muutamia kylttitelineitä ja jälkiliina on paremman puutteessa toiminut kehänauhana lähdössä. Aada on radan nähdessään ollut tähän mennessä silminnähden iloinen, eli ainakin kylttitelineitä kohtaan asenne on hyvä. :) 

 
Seuraavia asioita treenataan tällä hetkellä erityisesti:
- Palkkaan paljon seuraamista ja keskitytään hyvään mielentilaan
- Käännöksiä, eteentuloja ja perusasentoon tuloja tasapainotyynyllä
- Kartioiden pujottelua
- Houkutusta

Ratatreeneissä keskitytään erityisesti:
- Eri pituisia ratoja
- Kylttien lähestymisiä palkataan. Aadan katse herpantuu usein juurikin kyltin kohdalla, joka vaikeuttaa tehtävien tekemistä.
- Rutiinin luominen lähtöön → kehääntulo, koiran irrottaminen hihnasta ja näkymättömälle tuomarille huikkaaminen
- Rutiinin luominen loppuun → koiran kytkeminen ja mennään yhdessä palkalle (märkäruokaa rasiassa)

torstai 15. lokakuuta 2020

Lomapäivän viettoa

Tänään alkoi minun minisyysloma. :) Yhdistin aamulla kaupassa käynnin, lenkin ja treenit samalle reissulle. Sää oli mitä parhain! Ihanan syksyistä, aurinko paistoi ja lämpötila nollassa. Oli myös eka kerta tänä syksynä, kun jouduin laittamaan hanskat lenkille! Ja mikä parasta, ajoitin reissuni harvinaisen hyvin, sillä kotiin päin ajellessa rupesi satamaan ja surkea keli on jatkunut siitä asti. Nyt onkin mukavaa löhötä sohvalla, lämmittää takkaa, kuunnella Aadan kuorsausta ja kirjoitella blogiin.

Lenkin jälkeen parkkipaikalla heitin Donnan autoon ja treenasin Aadan kanssa katsekontaktia perusasennossa. Lisäksi otin muutaman askeleen seuraamista ja liikkeellelähtöjä. Helppoa treeniä ja pientä herättelyä pitkän treenitauon jälkeen. Aadan kanssa en ole treenannut rallya aikoihin ja kisattukin ollaan viimeksi viime vuoden maaliskuussa. Päätin kisojen jälkeen jättää rally-tokon Aadan kanssa tauolle, koska olin aika väsynyt hakkaamaan jatkuvasti päätä seinään kehnon mielentilan vuoksi. Aada ei tosiaankaan ole päästänyt ohjaajaa helpolla, varsinkaan tällaista aloittelevaa harrastajaa. Donnan kanssa treenaaminen on taas ihan eri maailmasta, koska se on niin helposti motivoitavissa ja asenne tekemiseen on ihan eri tasolla. Aadallakin on kyllä toisinaan oikein hyvä asenne, mutta ei parhaimmillaankaan yllä samalle tasolle Donnan kanssa. Samalle taajuudelle löytäminen Aadan kanssa on ollut pitkä taival ja jatkuu edelleen. Nyt piiiitkän tauon jälkeen jaksan taas ottaa haasteen vastaan! :D

Palataas aiheesta takaisin meidän parkkipaikkatreeniin. Parkkiksella oli rauhallista ja pysyttelimme tarkoituksella syrjempänä, jotta häiriö olisi mahdollisimman maltillinen. Palkkailin katsekontaktista ja otin myös muutaman liikkeellelähdön ja parin askeleen seuraamista. Tällaista en olekaan Aadan kanssa tehnyt aikoihin, joten tämä otetaan seuraavaksi treenilistalle. Aada on selvästi tottunut seuraamaan pitempää pätkää, sillä se ei ensimmäisillä kerroilla tajunnut pysähtyä parin askeleen jälkeen, vaan olisi jatkanu matkaa. No tähän tulee nyt muutos. Ei kun vaan satunnaislukugeneraattori laulamaan ja tekemään eri pituisia seuraamispätkiä! 8) Asenne ja motivaatio oli Aadalla tänään oikein hyvä.

Donnan kanssa vahvistin lähinnä katsekontaktia perusasennossa ja oikein hyvin meni. Ympäristö ei häirinnyt sitä laisinkaan ja kävelipä ihminenkin juuri sopivasti aika läheltä meitä. Olin tyytyväinen tähän ja vein takaisin autolle. Illalla ajattelin treenata vielä vähän seuraamista. Olen tehnyt Donnan kanssa nyt muutamaa askelta ja se on lähtenyt sujumaan kivasti!

perjantai 2. lokakuuta 2020

Kestoa perusasentoon

Viime viikolla olin Donnan kanssa rally-tokon kylttikoulutuskurssin toisella kerralla. Teemana oli erilaiset voi-mes -luokkien käännökset ja puolenvaihdot. Sain siellä monia oivalluksia ja huomasin, mitkä kikat toimivat Donnan kanssa parhaiten. Sain muun muassa ajatuksilleni vahvistuksen siitä, että opetan Donnalle pyörähdyksiin molempiin suuntiin omat käskysanat. Siitä tulee olemaan jatkossa suuri hyöty, kun lähden perusteellisemmin opettamaan ylempien luokkien täyskäännöksiä, tulppaaneja, valkovuokkoja ym. Kurssikerralla käydyt asiat jätin nyt toistaiseksi takaraivoon hautumaan, sillä keskityn tällä hetkellä pääasiassa seuraamisen eteenpäin viemiseen.

Parasta syksyssä on värikkäät lenkkimaastot.

Olen jatkanut Donnan kanssa seuraamisen palasten harjoittelua. Olen mm. ahkerasti harjoitellut kestoa perusasennossa, joka on Donnan kanssa tuntunut tähän mennessä yllättävän haastavalta. Päädyin kokeilemaan keston lisäämistä vaihtelevan vahvisteaikataulun avulla (eli kestoa lisätään aikaa vaihdellen, kuitenkin vähitellen aikaa pidentäen) ja se on tuottanut tulosta! Olen niin tyytyväinen! Olinpa tyhmä kun en aiemmin ole tajunnut tätä kokeilla.. Ehdottomasti kyllä käytän Donnan kanssa tästä lähtien vaihtelevaa vahvisteaikataulua hyödyksi ainakin jossain määrin myös muiden taitojen opettelussa. Muistan harjoitelleeni Aadan kanssa aikoinaan keston lisäämistä netistä löytämäni valmiin vahvisteaikataulun avulla, mutta hyödynsin sitä vain vähän, koska Aadan kanssa keston lisääminen oli helppoa. Itsehän olen todennut olevani maailman huonoin epäsäännöllinen palkkaaja. Vaikka kuinka yrittäisin yllätyksellistä/epäsäännöllistä palkkaamista, huomaan kuitenkin noudattavani lopulta samaa kaavaa kerta toisensa jälkeen.. Tämän vuoksi päätin tällä kertaa ulkoistaa numerosarjojen luomisen puhelimelle lataamalleni satunnaislukugeneraattorille (koska asiathan voi viedä aina astetta pidemmälle :D). Kirjoitan numerosarjan ylös post-it -lapulle, länttään sen seinään ja avot, perusasentotreenit voi alkaa! Nyt ei voi ainakaan väittää, että palkkaus olisi ennalta arvattavaa. :)

Lisäksi olen tehnyt Donnan kanssa seuraamiseen liittyen liikkeellelähtöjä ja yhden askelen seuraamista. Tästä se hiljalleen lähtee! :)