sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Vatitreeniä vatipäälle, eli kuinka Donna löysi takajalkansa

No ei suinkaan, Donna on ihan välkky kaveri vaikkei siltä aina tunnu. :D Koroketreeni on jostain syystä yksi minun suosikkitreeneistä ja erityisesti tällä hetkellä hyvin ajankohtainen, joten siksi se on tämän postauksen aihe.


Olen nyt tammikuun ajan säännöllisesti harjoitellut Donnan kanssa takajalkojen käyttöä etutassut pesuvadin päällä. Tällä hetkellä olemme Donnan kanssa rally-tokon alkeiskurssilla ja siellä lähdettiin opettamaan koiralle takajalkojen käyttöä korokkeella sheippaamalla eli tarjoamisen kautta. Tämä on tehokas tapa opettaa koiralle takajalkojen olemassaolo, joten olen ottanut sheippaamisen nyt tavoitteeksi. Se on tosin osoittautunut Donnan kohdalla välillä haastavaksi. Donna ei ole koskaan ollut mikään mestari tarjoamaan asioita, eikä kyllä ole sitä nytkään. :D Toki vika taitaa olla pääasiassa tässä päässä, sillä en ole kyseisessä hommassa mestari minäkään, joten ehkäpä opimme molemmat taas vaihteeksi jotain uutta.

Ensimmäisten treenien aikana tuntui, että mitään edistystä ei ole eikä tule. Mutta ajan mittaan kerta kerralta homma alkoi luistaa aina piirun verran paremmin. Hiljalleen ne takajalat kuitenkin ihme ja kumma ovat alkaneet löytyä. Nyt Donna pyörii jo molempiin suuntiin muutaman askeleen verran. Alla videota kahden vatipään vatitreeneistä.



Katselin neljän vuoden takaista videota, jossa aherramme 7 kk Aadan kanssa hyvin samankaltaisen teeman parissa. Alla video. Aadalle opetin korokkeen päällä pyörimisen hiukan eri tekniikalla, kuten videolla näkyy. Opetin kyllä sheippaamalla Aadan hakeutumaan pesuvadin päälle, mutta sen jälkeen kannustin Aadaa käyttämään takajalkojaan minä mukana liikkuen.



sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Vuosi vaihtui jälleen

Uuden vuoden yö meni rauhallisissa tunnelmissa. Tässä meidän lähistöllä ei ilotulituksia juurikaan ammuttu, joten sisälle kuului pauke vain vaimeasti. Toki olimme puoleen yöhön asti hereillä ja mm. tv oli auki, joten mahdollinen pauke laimeni myös muiden äänien joukkoon. Ulkona toki kuului kaukaisuudesta lievää pauketta, mutta Donnakaan ei pikaisilla pissatuksilla reagoinut ääniin millään tavalla.

Vähän ennen puolta yötä naapurissa ammuttiin muutama ilotulite, jolloin pauke kuului meillekin sisälle ihan kunnolla. Aada ja Donna eivät niistä sen kummemmin välittäneet, kuulostelivat toki mistä kova pauke oli peräisin, mutta eivät mitenkään säikkyneet. Kahdentoista jälkeen sitten meillä hiljeni heti ihan tyystin ja loppuyön sai nukkua ihan rauhassa.

Jouluaattona koirat pääsivät poseeraamaan perinteisesti kuusen edessä.
Alkuvuodesta on aina jotenkin innoissaan tulevasta vuodesta. Treenejäkin on molemmille tiedossa. Donnan kanssa aloitetaan tulevana keskiviikkona rally-tokon alkeiskurssi, jossa päästään syventämään tärkeitä rally-tokotaitoja.

Aadan kanssa kävimme taas viime perjantaina ekoissa agilitytreeneissä parin vuoden tauon jälkeen. Minua jännitti jostain syystä todella paljon. :D Olin jotenkin niin ulkona mukavuusalueilta, kun agilitystä en oikein mitään ymmärrä. Kouluttaja kuitenkin osasi todella kivasti ottaa osaamistasomme huomioon ja saatiin aikaiseksi oikein kiva treeni. Tästä on hyvä jatkaa!