torstai 22. kesäkuuta 2017

Agilityä ennen juhannusta

Meidän juhannussuunnitelmiin tuli pieni muutos, joten pääsin sittenkin tänään agilitytreeneihin. Meitä oli tällä kertaa treeneissä vain kaksi, eikä kouluttajakaan päässyt paikalle, joten omatoimisesti tehtiin. Onneksi rata vaikutti aika simppeliltä, jonka pystyin suorittamaan pienissä pätkissä ilman sen kummempia kommervenkkejä.

Yllä rata, jota me tehtiin treenikaverin kanssa. Radalla olisi ollut keinu ja puomikin, mutta me jätettiin ne pois ja muokkailtiin vähän reittiä. Keppejä en saanut vielä osaksi rataa, mutta hyvin pian ne saataisiin, jos treenattaisiin sitä. :) Aada tarvitsee vielä aika paljon tukea kepeillä. Heti meni paremmin, kun kaveri tuli toiseen päähän palkkaamaan.

Vaihdettiin myös treenikaverin kanssa koiria. Kaveri teki rataa Aadan kanssa ja minä sain hänen koiransa. Aada kuunteli hyvin treenikaverin ohjausta ja ihan hyvin minullakin meni hänen koiransa kanssa. :) Oli outoa ja hauskaa ohjata vierasta koiraa. Lisäksi oli kiva nähdä, että Aada menee hyvin ja tarkkaavaisesti myös toisen ihmisen ohjauksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti