sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Rally-tokon kisanomaiset treenit

Tänään oli kisanomaiset rally-tokotreenit PoKSin hallilla. Treenit tulivat tosi hyvään saumaan, sillä olin vielä tosi epävarma osallistumisestani 3.3. pidettäviin kisoihin. Aada sai tosi hyvää kisamaista treeniä ja minä sain hyödyllistä tilannekatsausta tämän hetkisestä "kisakunnostamme".

Kisanomaisten treenien järjestäjät olivat näppärästi valinneet samaisen tuomarin suunnittelemat radat, joka tulee tuomaroimaan 3.3. kisoihin. Alokasluokan rata näytti tältä:

 Minna Hillebrand // 20.1.2018

Ja alla video meidän suorituksestamme.


Tänään otin Aadan vähän liian viime tipassa hallille, jonka vuoksi Aada oli aivan ylivireessä ja holtiton sekoboltsi. Olisin tarvinnut pari minuuttia enemmän aikaa Aadan virittelyyn, mutta oma moka. Aadan levottomuus välittyy aika hyvin videolla.

Häiriötä hallissa oli kohtuullisesti, sillä toisella puolella hallia oli meneillään joku kurssi (välissämme toki väliseinät), joten ääntä kyllä piisasi. Aada ei juurikaan tällaisesta häiriöstä ole moksiskaan, vaan se ottaa selkeästi eniten häiriötä kehän keskellä seisovista ihmisistä ja yleisöstä. Aika jännä juttu.

Aada ei tällä kertaa osannut sille aiemmin superhelppoa eteentuloa (kyltti 10), vaan se jäi tillottamaan minua hölmistyneenä, jonka jälkeen kiersi minut takaa häntä heiluen. :D Uusin liikkeen ja taas sama homma! Jos pääni ei olisi ollut jännityksestä sekaisin, olisin voinut näyttää sille selkeämpiä avustavia käsiliikkeitä. Noh, kisoissa sitten!

Muuten Aada jaksoi hyvin radan läpi, johon olen tosi tyytyväinen. Pienistä mokailuista huolimatta tämä oli mielentilallisesti (varsinkin loppua kohden) paras ratamme tähän mennessä. Tämän vuoksi päätin, että ilmoittaudun kisoihin. Jos kisoissa tajuaisin ottaa koiran juuri oikeaan aikaan autosta halliin, viritellä sen ennen omaa vuoroani juuri sopivaan mielentilaan ja lopettaa omat sähläykset (ylimääräiset askeleet, epämääräiset käsimerkit ymsyms) saatettaisiin saada jopa ihan kohtuulliset pisteet. Eipä kuulosta vaikealta yhtään. :D

2 kommenttia:

  1. Aika nätisti takaa kiersi, onhan se nyt paljon hienompi liike kuin eteentulo. :D Kivaa, että meette kisoihin! Hienosti siellä varmasti menee! :)

    VastaaPoista
  2. Joo, ollaan tehty tuota takaa kiertoa nyt viime aikoina aika paljon, niin nyt se näköjään sitten tarjoaa sitä aina kun ei tajuu mitä minä siltä haluan. :D

    On kyllä kieltämättä kivaa mennä kisoihin pitkästä aikaa. Meijän (toivottavasti) viimeinen kisa alokasluokassa! :)

    VastaaPoista