torstai 27. syyskuuta 2018

Ratatreeniä möllit mielessä

Viikonloppuna trimmasin koiran. Turkin alta kuoriutui taas niin nätti koira. :)


Maanantaina käytiin parin rally-tokotreenikaverin kanssa hallilla tekemässä mestariluokan rataa. Minä tein alusta ensimmäiset yhdeksän kylttiä paria liikettä hieman muokaten meidän tasoon sopivammaksi. Ihan mukavasti se taas meni, vaikka omasta mielestä suoritus tuntuu aina paljon kamalammalta kuin loppujen lopuksi videolla näyttää. Pientä sähläystä toki ja hetkittäistä katsekontaktin tippumista juuri kylttien kohdalla, mutta koiran mielentila oli mielestäni ihan kiva. Kiitos Katrille videosta!


Ilmoittautua täräytin taas hetken mielijohteesta 7.10. rally-tokomölleihin, jotka pidetään ulkona. Auts. Viimeksi keväällä kun käytiin tekemässä kisanomainen treeni hallin pihalla, keskeytin radan, koska Aada ei ollut yhtään oma itsensä. Luulen, että se johtui vähäisestä ulkotreenistä. Nyt sitten kesällä toki olen sen kanssa treenannut ulkona, mutta saa nähdä millä fiiliksellä Aada on mölleissä viikon päästä. En tiedä onko koiran kiusaamista, mutta minä ainakin tarvitsen lisää varmuutta avoimeen luokkaan. Jos menee plörinäksi, niin sittenpä menee. :)

2 kommenttia:

  1. Mukavaltahan tuo näyttää. :) Tosi sähäkästi menee maahan, tekee tuon pyörähdyksen ja palaa loppuvaiheessa sivulle. Tykkääkö Aada enemmän niistä yksittäisistä "tempuista" kuin vieressä seuraamisesta, niinkuin tästä videosta voisi päätellä?

    Iso jee mielentilan hyvyydelle!!! Mitä luulet, mistä se tässä johtuu? Onko harjoittelu noin yleisesti auttanut (vai oliko tämä muutaman treenikaverin tilanne helpompi)?

    Tsemppiä mölleihin, rohkea rokan syö! :D

    VastaaPoista
  2. Kyllä se tykkää tehdä molempia, sekä temppuja että lyhyen pätkän seuraamista. Nuo kylttien väliset seuruupätkät eivät varmaan ole sille kovin palkitsevia, koska useimmiten palkkaan vain kylteillä. Toisinaan taas teen erikseen seuruutreeniä ja palkkaan siitä. Tästäpä tulikin hyvä treeni-idea mieleen, jos keskittyisin palkkaamaan radalla pelkästä seuraamisesta enkä noista tempuista! :) Se voisi luoda lisää mielekkyyttä noihin kylttien välisiin seuruupätkiin.

    Treeneissähän sen mielentila on suurimman osan ajasta hienoa. Aada on todennäköisesti oppinut tunnistamaan kisatilanteen ja treenitilanteen. :P Kisamaiset tilanteet pitäisi saada käännettyä Aadan päässä kivoiksi asioiksi, mutta näitä tilanteita on aika hankala treenata, koska kisatunnelmaa (ja jännitystä) on hankala luoda itse keinotekoisesti.

    VastaaPoista