lauantai 7. huhtikuuta 2018

AVO-ERI, AVK4

Tänään piipahdimme Kerimäellä ryhmänäyttelyissä ja matkaan tarttui Aadan ensimmäinen ERI, Erinomainen. Sijoituttiin 4/4. Avoimessa luokassa oli 7 narttua ja kaiken kaikkiaan 21 espanjanvesikoiraa, eli ihan mukavasti. Näyttelyt olivat liikuntahallissa (muutama kehä myös ulkona), joka oli tosi kivasti järjestelty niin, että häkeille ja odottajille oli reilusti tilaa.

Kuvakollaasi hurjan hienoista ja laadukkaista kännykkäkuvista :D
Tuomari Paavo Mattilan arvostelu:
"Erittäin hyvin rakentunut narttu, jolla oikeat mittasuhteet. Erittäin hyvä pää ja kaula. Riittävän vahva runko. Erittäin hyvä ylälinja ja raajat. Hyvälaatuinen karva. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös."

Tähän on hyvä jättää meidän näyttelyharrastus määrittelemättömälle tauolle. :) Ensi viikolla varailen trimmajalle aikaa, josko päästäisiin piakkoin turkista eroon. Toivottavasti saamme ajan ennen kuin karmeat rapakelit alkaa.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Pääsiäismöllit

Tänään päästiin taas haistelemaan kisamaista tunnelmaa. Nämä ovat niin arvokkaita treenejä, koska yksin on mahdotonta luoda näin kisamaista olosuhdetta. Aada selkeästi tarvitsee tällaisia treenejä. Alkurata meni oikein mukavasti, mutta puolessa välissä iski väsymys ja se jäi todella vahvasti kiinni yleisön tuijottamiseen. Siitä kuplasta oli jälleen hankala saada koiraa pois. :D Osittain tämän vuoksi toiseksi viimeinen kyltti, hyppyeste, meni Aadalta ihan ohi. En lähtenyt sitä uusimaan, koska ihan turhaan olisin Aadan huomiota yrittänyt kalastella.


Selvästikin tarvitaan lisää palkattomuustreeniä. Ja keväämmällä pitää lähteä enemmän treenaamaan ihmisten ilmoille, josko saataisiin viimeinkin tuo yleisön tuijottelu selätettyä. Seuraavaksi yritän rakentaa Aadalle ajatusta etäpalkasta. Ennen sitä aion opettaa Aadaa erottamaan lelu- ja ruokapalkan toisistaan. Tämän jälkeen rupean tekemään vähitellen pidempää pätkää ja lopussa odottaa superpalkka. Toivottavasti saisin tällä tavalla kasvatettua Aadan motivaatiota rataa kohtaan. Sain erittäin hyvät ohjeet tähän, joten tiedän ainakin mistä lähteä liikkeelle. :)