Aada 1 v.

Aada täytti tänään vuoden. Niin se aika vaan rientää! Minun pikku mussukasta on tullut iso rotjake! <3

Syntymäpäivän kunniaksi on pakko vähän muisteloida muutamin kuvin sekä jorinoin meidän yhteistä taivalta pennunpenteleestä villiksi nuorikoksi. Olen valmistellut tätä postausta jo viikkotolkulla, joten pitkä teksti luvassa..

Ensimmäisen kerran tavattiin pikku-Aada ja kymmenen muuta sisarusta viisiviikkoisina. Silloin ei vielä tiedetty kuka pennuista meille tulee, mutta hassusti Teemun kännykästä löytyi eniten kuvia pikku-Aadasta. Vielä kotona Teemu sanoi, että toivottavasti me saataisiin tämä pentu. Se oli huvittava sattuma, sillä pentutestauksen jälkeen meille valikoitui "pieni ja pippurinen" Aada. :)

Aada poseerasi jo viisiviikkoisena hanakasti kameralle

Pikkuinen Aada saapui meille seitsemän viikkoisena. Hakupäivänä minua jännitti ihan hirveästi! Ensimmäinen täysin oma koira, jonka koulutuksesta, kasvatuksesta ja hoitamisesta tulen olemaan täysin vastuussa. Perfektionisti kun olen, halusin pyrkiä tekemään koirasta juuri sellaisen kuin olen lapsesta asti haaveillut.

7-viikkoinen Aada nukkui parin tunnin automatkan sylissäni

Pötkylä kotiutui nopeasti uuteen kotiinsa.

Aada oli paljon pienempi, kuin olin kuvitellut. Olimme ostaneet etukäteen leluja, jotka osoittautuivat aivan liian järeiksi. Onneksi kasvattajalta tuli pentupaketin mukana minileluja. :) Olimme asentaneet kodinhoitohuoneen oveen koiraportin, jonka taakse Aada oli tarkoitus jo alusta pitäen opettaa olemaan yksin, mutta Aada olikin niin pieni, että se sujahti helposti portin läpi. Entisen koirani hihnakin oli iso ja painava pikkuiselle pennulle.

"Olen pieni ja suloinen"

Alku meni opetellessa yhteistä kieltä ja ihmetellessä uutta elämänmuutosta. Aada oli minuun erittäin kiintynyt, seurasi minua kuin varjo joka paikkaan ja itki perääni kun hävisin hetkeksikin vessaan. Ensimmäiset yöt nukuin koiraportin vieressä (tarkoituksena että se oppisi viettämään siellä yönsä) ja yritin yön toisensa jälkeen pitää sitä portin takana (olimpa tyhmä ihminen näin jälkikäteen ajateltuja), josta se tietenkin tuli viereeni nukkumaan. Olin stressaantunut, olin väsynyt. Aada ei kestänyt sekuntiakaan yksinoloa. Aada pelkäsi myös vieraita koiria, mikä aiheutti minulle pientä päänvaivaa. Minua vähän jännitti, mitähän tuleman pitää ja mitä ikinä teenkin, teenkö asiat oikein etten vain pilaa koiraa. :D Lopulta tajusin rentoutua ja pian huomasin, miten arki alkoi sujumaan jo ihan mallikkaasti.

Koirien pelkääminen vähän harmitti minua ja halusin tehdä sosiaalistamisen huolella, koska en ollut varma meneekö se itsestään ohi enkä halunnut tulevaisuuteen mitään ongelmia. Onneksi Aadalla oli kaksi koirakaveria, joiden kanssa leikittiin usein. Käytiin aktiivisesti erilaisissa tilanteissa, joissa oli paljon koiria, mutta en tutustuttanut väkisin ja annoin pikku-Aadalle turvaa jos sitä jännitti. Vähitellen Aadan itsevarmuus lisääntyi ja puolen vuoden tietämillä havahduin ekoissa näyttelytreeneissä, että täähän haluaa väen väkisin tehdä tuttavuutta vieraiden koirien kanssa. Sen jälkeen alettiin aktiivisesti tutustumaan uusiin koirakavereihin, käymään näyttelytreeneissä ja haettiin erilaisille kursseille. Nykyään Aada 1 v. ei pelkää koiria ja tutustuu ja leikkii erittäin mielellään uusien tuttavuuksien kanssa.

Aada ajeltiin ekan kerran 12 viikkoisena. Tassut vielä siistimättä.

Yksinolon kanssa on myös ollut pientä haastetta alusta alkaen. Aloitettiin yksinoloharjoitukset pian Aadan kotiuduttua, mutta se oli kauhuissaan hetkenkin yksinoloista. Saatiin hyviä neuvoja ja Aada alkoi pärjäämään hyvin, kunnes puolen vuoden ikäisenä Aada alkoi taas haukkumaan ja ulvomaan yksinäisyyttään (nauhoitetaan yksinolot, joten siitä tiesimme) ja vaikutti levottomalta sekä lähtöä tehdessä että takaisin tullessa. Aloitettiin yksinoloharjoitukset alusta ja se helpotti työpäivien yksinoloja, jotka se nykyään pärjää hyvin. Muulla ajalla tapahtuvat yksinolot eivät sitten sujukkaan niin hyvin ja se on alkanut tehdä haukkumisen lisäksi silloin tällöin myös pieniä tuhoja yksin ollessaan. En enää itse tiedä mitä minun pitäisi tehdä toisin, joten aion syksyllä kysäistä apuja joltain koirankouluttajalta, mikäli siihen mennessä yksinolossa ei tapahtu minkäänlaisia muutoksia positiivisempaan.

Aatamin eka talvi.

Talvella meillä oli parhaillaan tämmöinen mörökölli-look.

Tähän mennessä en ole vielä löytänyt Aadasta kovinkaan montaa huonoa puolta. Aada on erittäin innokas ja energinen koira, tosin sen koen olevan hyvä, mutta välillä vähän huonokin asia. Yksin olemisen vaikeuden lisäksi minua vähän häiritsee turha innokkuus vieraita ihmisiä tervehdittäessä. Mutta siitä syytän itseäni, koska minun olisi pitänyt tajuta harjoitella ihmisten tervehtimistä jo pentuna ja nyt asian korjaaminen tuntuu haastavalta. Aadan innokkuus ja energia aiheuttaa välillä turhaa koheltamista, säntäilyä yms, vaikka hyvin nopeasti se sitten rauhoittuu kun on päässyt alkuhöyryistään. 

Kaiken kaikkiaan olen Aadaan erittäin tyytyväinen. Aada on loppujen lopuksi niin helppo koira ja elämä sen kanssa tähän mennessä on ollut helppoa ja mutkatonta. Aadassa on kutakuinkin kaikki ne ominaisuudet, joita olen toivonutkin. Siltä löytyy loputonta energiaa ja tarmoa harrastuksiin, mutta osaa kuitenkin rentoutua ja relata kotona. Sen voi ottaa mukaan minne vaan, eikä se hötkyile turhia. Se rakastaa kaikkia ja kaikkea. Se on kuuliainen, ystävällinen, hellyyttävän hyväntahtoinen ja älykäs, mutta samalla vahvatahtoinen ja sisukas.

Hyvää syntymäpäivää Aada ja muut sisarukset! :)

Pieniä elämänviisauksia Aadalta

"Lelujen keskellä on hyvä elää."

"Pieni kaaos ei ole koskaan pahitteeksi."

"Vähän pöljä saa olla."

"Nuku paljon."

"Nuku verhon takana."

"Nuku pää verhossa."

Hihnakäytöksen hiontaa osa 2

Nyt olen päivittäin ottanut lenkeille osan päivän ruoasta mukaan ja vahvistanut kontaktia ja vierellä kävelemistä. Jo toisena harjoituspäivänä huomasin valtavaa edistymistä (tai sitten seuranani oli vain harvinaisen nälkäinen pentu :D) ja sain todella helposti kontaktia ja se tuli välillä jopa ilman pyyntöäni kävelemään vierelleni, josta tietenkin palkitsin.

Myös ohi ajavat pyöräilijät olen saanut Aadan pysymään vierelläni katse minussa. Pyöräilijöistä se on nimittäin ollut aina erittäin kiinnostunut ja se alkaa herkästi kiskomaan etenkin takaapäin tulevien pyöräilijöiden perään. Ihmisiä lenkillä se harvemmin noteeraa, niistä ollaan jo ajat sitten päästy "yli".

Vastaantulevat koirat taas ovat meille se The Haaste. Aada on yleensä niin kovin kiinnostunut niistä, että kontaktin saaminen on erittäin hankalaa, jopa mahdotonta. Jos vain mahdollista, otan enemmän etäisyyttä. Silloin kontaktin saaminen on helpompaa. Koirien ohittamiseen aion kiinnittää nyt erityistä huomiota, sillä haluan että koirien ohittaminen menisi yhtä helposti kuin muidenkin vastaantulijoiden.

Kuva on vanha, mutta sopii hyvin tekstin teemaan :)

Otin tällä viikolla myös käyttöön Victoria Stilwellin hihnaharjoituksen Youtubesta (<-- siinä on linkki), jossa siis säntäillään koiran kanssa hihnassa ja pyritään saamaan pentu huomioimaan paremmin omistajansa liikkeitä. Tämä onnistuu meillä sekä sisällä että takapihallamme hyvin, joten olen alkanut tekemään tätä myös lenkillä. Mielestäni näistä harjoituksista on ollut todellakin hyötyä, sillä Aada selkeästikin on enemmän tietoisempi minun liikkeistäni. Välillä jos Aada kulkee paljon minua edellä, testaan sitä pysähtymällä tai hidastamalla vauhtia. Yleensä se jo katsahtaa minuun ja pysähtyy itsekin. Jos se ei ollenkaan noteeraa pysähtymistäni, vaan jatkaa kävelemistä, vaihdan suuntaa ja pyydän sen seuraamaan minua. Tälleen saan sen taas skarpimmaksi ja tarvittaessa toistan useamman kerran.

Aika työlästä tämä on ja vaatii päättäväisyyttä (ja kärsivällisyyttäni), mutta toivottavasti harjoituksistamme on hyötyä ja tuottaa pysyviä tuloksia. Hauskaa meillä molemmilla kyllä on, jos ei muuta. :)

Hihnakäytöksen hiontaa

Tällä viikolla olen alkanut nyt erityisesti panostaa hihnakäytökseen. Aada kyllä kävelee hihnassa ihan ok, mutta se ei ole ihan sellaista mitä haluaisin. Se ei varsinaisesti vedä, mutta meno on välillä turhan vauhdikasta ja höseltämistä. Lisäksi se kävelee paljon nenä kiinni maassa. Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta välillä Aadaan on vaikea ottaa kontaktia, koska hajut ja muu maailma ovat paljon kiinnostavampia kuin minä. Tämän takia olen nyt viime aikoina erityisesti panostanut kontaktin ottoon hihnassa, erityisesti vilkkaammilla paikoilla. Välillä se onnistuu helposti ja välillä ei niin helposti.

Lumi tuli ja lumi suli. Tulisipa pian taas lunta!

Meidän hihnakävely tuppaa myös toisinaan olemaan rasittavaa jojoilua. Välillä mennä touhotetaan edessä, sitten äkisti pysähdytään mielenkiintoiselle hajulle ja kohta sännätäänkin jo täysiä eteen (ja unohdetaan hihnan olemassaolo, jolloin se nykäisee ikävästi). Välillä tuntuu, että minä olen pelkkä koiran kävelyttäjä. Me ei kävellä yhdessä vaan pikemminkin minä vain kävelytän koiraa. Minä haluan, että me kävellään yhdessä.

Vanha kuva koneen syövereistä.

Ja joo, pentu on pentu. Se höseltää, koska on pentu. Se on kyllä ihanan energinen, innokas ja tykkään kun on tekemisen meininkiä mitä ikinä tehdäänkään. Mutta kyllä siltä silti minusta voi jo vähän vaatia käyttäytymistä, vaikka onkin pentu.

Kerron lisää kun hihnaprojektimme edistyy. Jos edistyy. 8)

Talvimeininkiä

Siis voi apua, pentu täyttää ensi viikolla jo 6 kk! Miten tää aika voi mennä näin nopsaan? Odottelen kauhulla kovaa vauhtia lähestyvää teini-ikää. Nyt tuo on niin ihana tapaus, saisi pysyä juuri tuollaisena (tosin ehkä vähemmällä hökeltämisellä varustettuna). Olen aina peruspessimisti, joka odottaa aina pahinta. Jotenkin minusta nyt tuntuu, että tämä ihana idylli tulee jollakin tavalla rikkoontumaan. Liian kauan on mennyt liian hyvin. :D

Viime aikoina Aadalle on tullut selkeästi lisää itsevarmuutta vieraiden koirien suhteen. Noteerasin sen jo viime sunnuntaina näyttelytreeneissä ja sen huomaa myös lenkillä. Vastaantulevia koiria ei enää ohiteta pikku hännän pätkä koipien välissä pinkoen, vaan uteliaana ja häntä pystyssä. Toki edelleen jotkut koirat ovat edelleen pelottavia ilmestyksiä, mutta kovaa vauhtia ollaan nyt harppailtu positiiviseen suuntaan! Vieraiden koirien haukunta tuottaa edelleen pelkoa, mutta eiköhän sekin ajan kanssa mene ohi.

Tähän viikkoon ei kuulunut yhtään mitään ihmeellisyyksiä. Lähinnä ollaan vaan nautiskeltu lumesta ja sen tuomasta valosta.

Arkihommia ja näyttelytreenejä

Tällä viikolla ei olla ihmeempiä tehty. Ollaan Aadan kanssa lähinnä keskitytty ulkoiluun ja uuden tempun opetteluun (kierimään).

Torstaiyönä meille satoi ensilumi. Siinä oli koiralapsella aamulla ihmettelemistä, hyvä että sisälle malttoi tulla kun oli niin ihmeellistä ja hauskaa. :D Sitten lumet suli, mutta onneksi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tuli lisää.

Tänään, eli sunnuntaina, käytiin Aadan kanssa näyttelytreeneissä. Osallistuttiin pienten koirien ryhmään. Aada oli tosi reipas ja yllättävän hyvin meni, vaikken ole hirveämmin totuttanut näyttelyhihnaan, seisomiseen tai toisten koirien kanssa peräkkäin juoksemiseen (ravaamiseen? vai pitäisikö sanoa hökeltämiseen, sitä se meillä ehkä eniten muistutti). Antoi myös hyvin katsoa hampaat (useaan kertaan vilkaistiin) ja kopeloimiseen. Sai kehuja kun on niin ihmisrakas ja sosiaalinen vesikoira. <3 Aada ei ujostellut toisten koirien läsnäoloa yhtään (sen takia pienten ryhmään ekana mentiinkin, helppo aloitus) ja jaksoi jopa keskittyä minuun ja yhdessä tekemiseen. Aadakin selkeästi tykkäsi olla siellä. Olen tosi tyytyväinen!

Uusi koirakamu ja trimmattu penska

Nyt kun Aada tuntuu olevan niin vastaanottavaisella tuulella koirien suhteen niin järkättiin treffit kaverin ranskanbulldoggi Aischan kanssa maanantaille. Jälleen kerran tehtiin ensin pieni kävelylenkki, jotta Aada saa rauhassa totutella uuteen koiraan. Varustauduin lenkille taskut täynnä nameja siltä varalta että Aadaa pitää vähän kannustaa, mutta nameille ei ollutkaan tarvetta, kun koirat olivat niin hyvää pataa jo lähes ensisilmäyksellä! :)

Välillä piti vähän huilia.

Aadan uus kamu.

Nyt alkaa jo koiratuttavat olla vähissä. Harmi kun en tunne juurikaan isokokoisia koiria. Niihinkin olisi hyvä tutustua enemmän.

Menin Aadan kanssa viikonlopuksi porukoille ja otettiin äidin kanssa projektiksi koiran ajelu. Perjantaina töiden jälkeen pesin koiran ja illalla ajeltiin selkä, rinta ja pää. Lauantaiaamuna ajeltiin loput eli mahanalus, jalat ja viimeistelin silmiinpistävimmät tupsut pois. Trimmaus meni tosi hyvin, Aada ei pelännyt konetta (olin tosin totuttanut koneen ääneen jo paria päivää ennen) ja oli nätisti paikallaan selkää, kylkiä ja päätä ajellessa. Hankalimmat kohdat olivat jalat, niissä piti pidellä koiraa jo vähän tiukemmin (ja vähän piti alussa vastalausettakin päästellä), mutta tyytyi lopulta kohtaloonsa ja onnistui lopulta hyvin. Koira näyttää vähän ehkä kynityltä, mutta ensikertalaisen ajelemaksi ihan jees... :D En ole vielä saanut kunnon tuntumaa koneesta, vaikeimmat ajettavat olivat tassut, kun ne on täynnä mutkiä ja muhkuroita. Selkä ja kyljet ei ollut kuin ajella vaan. :) Loput harottavat tupsut, tassut ja korvat viimeistelin vielä saksilla.

Hiton epäselvä kuva. Tässä unohdin vielä korvat siistiä, muuten valamis hauva.

Yllätyin kyllä miten nätisti Aada oli. Helppo tapaus! Meillä meni vajaa puolitoistatuntia yhteensä trimmaukseen taukoineen päivineen. Aika usein pidettiin taukoja kun ei ollut mihinkään kiire, palkittiin koira ja odoteltiin koneen jäähtymistä. Ensi kerralla trimmaus on edessä sitten keväällä. Nyt kasvatellaan turkkia kevään näyttelyitä varten. ;)

Puhkipalanut nenä, haastava ilma kuvata valkoista koiraa. :/

Villapaita valmistui ja uusi koirakaveri

Koiran villapaita on valmis! Oli kyllä tosi helppo tehdä ja istuu kuin nakutettu. Myöhemmin tuota on helppo muokata, jos (ja kun) käy pieneksi esim. hihoista. Tai tehdä kokonaan uuden, tykkäsin niin paljon tuon neulomisesta! Nyt voin hyvällä omatunnolla ajella koiran ennen talvea. Tuolla pärjää hyvin ulkona lyhkäsellä turkilla pikkupakkasilla. :)

Alla olevasta kuvasta näkee peilin kautta hyvin myös miltä näyttää sivulta. Ja peili näyttää olevan myös pyyhkimisen tarpeessa, kukahan on käynyt nöläämässä? ;)

Koira puvussa ...

... ja puku ilman koiraa

Sunnuntaina (eli tänään) treffattiin kaverini suomenlapinkoiraa Roopea. Roope on hirmuisen pörröinen ja symppis kaveri, joka tulee erittäin hyvin juttuun pentujen kanssa. Siis toisin sanoen täydellistä koiriin totuttamisseuraa ujolle pikku-Aadalle. Ensin me käytiin kävelemässä pieni lenkki, jotta Aada saisi totutella uuteen tuttavuuteensa rauhassa. Aluksi Aada arasteli Roopea, aivan kuten odotinkin, mutta hyvin nopeasti se rentoutui ja loppulenkin ajan oli koirassa pitelemistä kun sitä ei meinannut saada irti Roopesta. :D Olen niin ylpeäylpeäylpeä! Ihanaa, miten se on kehittynyt hurjasti! Tämä on ensimmäinen isokokoisempi koirakaveri.

Näin nätisti maltettiin istua kahden paparazzin kuvattavana.

5 kk tytöntyllerö ja kusiepisodi vol miljoona

Ihanainen tyttöseni on jo 5 kk!

Tässäpä mie olla möllötän.

Aadalta on nyt kaikki kulmahampaat lähteneet. Viikonloppuna yhden päivän aikana tippui kolme kulmahammasta ja yksi poskihammas (+ yksi poskihammas löytyi kuulemma maanantaina kylppärin lattialta). Mieletön tahti neidillä! :D Se on sylkenyt niitä oikein sarjatulella. Jokohan ne kaikki maitohampaat olisi jo siinä! Uudetkin kasvaa semmoisella vauhdilla, että perässä en pysy. Nyt on luille taas käyttöä, hirvee narskuttelu kuuluu koko ajan jostain päin asuntoa. Voidaan kohta taas siirtyä kuivaan ruokaan. Nyt ollaan turvotettu ruokaa, kun huomattiin että se jättää puolet ruoastaan syömättä. Kekattiin, että se johtuu hampaista - tai pikemminkin hampaattomuudesta.

Neiti laadunvalvoja. Miun etätyökaveri tarkkailee, että työt tehdään hyvin.

Maanantaina treffattiin Aadan veljeä. Annettiin niiden juosta ja leikkiä keskenään vapaana (jolloin neiti mm. päätti levähtää ja vilvoitella hetken kuralätäkössä) ja käytiin pienellä kävelylenkillä. Koirilla oli selkeästi tosi mukavaa. Aada oli ihan märkä ja kurainen, kun tultiin kotiin. Ja väsynyt myös, heti iltasapuskan jälkeen painui nukkumaan.

Kotona piti arvon neitiä vähän kuivatella.

Pakko vähän avautua. Meinaan tänä aamuna kävi pitkästä aikaa meikäläisellä tunteet vähän kuumina koiran tahattoman kommelluksen vuoksi. Aadan mielestä aamupissa-aika on 05:15-05:30 eli silloin kun minä herään. Nyt kun kelloja on siirretty, Aadan mielestä aamupissa-aika on edelleen 05:15-05:30 välisenä aikana. Mutta koska kelloja on siirretty, se ei periaatteessa ole enää minun heräämisaikani, vaan minä herään 05:15-05:30 uutta aikaa - totta kai. Kellojen siirtämisen vuoksi se on tällä viikolla pissannut joka aamu lattialle. Ja tänä aamuna se oli pissannut sanomalehden sijaan ihan televisiopöydän juureen, josta pissa totta kai oli lähtenyt leviämään seinää kohti ja siellä oli myös pari johtoa matkan varrella. Kyllä aamulla pääsi "muutamat" ärräpäät, kun tajusin miten kaikki on kusessa ja minä en kestä mitään lattian luuttuamista, jalkalistojen hankaamista saatikka televisiopöydän jalkojen ja johtojen jynssäämistä kiireessä kello 05:15 aamulla. Varsinkaan kun tätä ei ole enää pitkään aikaan tarvinnut tehdä. Onneksi Aada alkaa olla jo aikas sisäsiisti, mutta välillä se vaan osaa sihdata harvinaiset sisäpissansa mitä hankalimpiin paikkoihin. Yksi huonekaluhan me jo rajattiin kompostiaidalla parisen kuukautta sitten, ettei sen alle menisi enää yhtään pissaa, kun Aada alkoi käyttää huonekalun vierustaa yleisenä käymälänään (niin miksiköhän? kusihan se siellä hyllykön alla haisoo). Pitääköhän meidän kohta telkkarikin rajata aidan taakse. Ollaan kuin jossain keskitysleirillä. Tosi fengshui ja silleen. Voi taivas tätä pentuelämää välillä. :D Onneksi meidän arjen ongelmat eivät kuitenkaan ole tätä isompia. :)

Työpäivän sekä perusteellisemman lattian luuttuamisen, johtojen ja televisiopöydän jynssäämisen jälkeen suunnattiin Aadan kanssa keskustaan kaupunkibussilla kaveria tapaamaan. Lenkkeiltiin sekä keskustassa että rauhallisemmilla alueilla. Hirmu reippaasti se keskustassa käveli, ihan kuin ois useamminkin siellä käynyt. Matkat meni jälleen hyvin, oikeastaan paremmin, koska bussi ei ollut enää niin uusi ja merkillinen asia. Menomatkalla iski tylsyys ja sitä piti vinkua, mutta takaisin tullessa Aada oli niin väsynyt, että rupesi suoraan makuulleen jalkojeni juureen.

"Olen vapaa!"

Yritäppä tästä vauhtivillestä selvää kuvaa ottaa.

Kaikenmaailman kusiepisodeista ja muista huolimatta mie oon kyllä niin tyytyväinen tuohon koiraan tällä hetkellä. Luonne on mitä ihanin ja elämä sen kanssa on aika mutkatonta. Tällä hetkellä se on tosi miellyttämisenhaluinen (kuten tähän ikävaiheeseen kuuluukin) ja tottelee (...suurimman osan ajasta) hyvin. Me ollaan löydetty yhteinen kieli ja se ymmärtää minua ja mie ymmärrän sitä (...suurimman osan ajasta). Tosi kiva koira! Murkkuikää odotellessa...

Vesikoira mikä vesikoira

Aada ei pentuna juurikaan välittänyt vedestä. Ensimmäinen kosketus veteen taisi olla 12 viikkoisena, kun käytiin kavereiden mökillä, joka oli järven rannalla. Silloin Aada kävi kerran pomppaamassa rantavedessä, mutta koska siellä oli jyrkkä ranta, se ei sen kummemmin uskaltanu veteen mennä. Tämän jälkeen Aada alkoi tuntea vesikupin kutsumuksen ja minun harmikseni kaiveli vesikupin tyhjäksi aina kun vaan tuli semmoinen fiilis. Tähän ongelmaan auttoi toisen mallisen vesikupin hankinta ja Aadan vesihimo onnekseni laantui.

Vasta nyt viime viikkojen aikana se on alkanut näyttämään vesikoiramaisia piirteitä tuntemalla pakonomaista tarvetta rypeä kaikki mahdolliset rapakot ja ojat, mitä vaan lenkkipolun varrelta löytyy (jos irti on). Tänä viikonloppuna sain todeta, että meillä asuu todellinen vesikoira. Menin koiran kanssa porukoilleni viikonlopuksi. Asutaan joen varrella, mutta Aada ei ole koskaan menny lähellekään rantaa, vaikka se juoksee pihalla irti koko ajan. Perjantai-iltana sillä vihdoinkin yhdistyi jotkut piuhat syvällä pääkopassa ja se juoksi kesken leikin suoraan joen rantaan läträämään. Kutsuin pois ja kohta se karkasi sinne taas. Kutsuin pois ja ei kun uudestaan! Se ei antautunut kiinni - eipä tietenkään kun sillä oli niin hauskaa! Lopulta se tuli luokseni ja lähdettiin sisälle maailman onnellisinta vesikoiraa kuivaamaan. Huoh.

No onneksi minä en helposta lannistu! Oli vaikka mikä vesi-uimamonsteri-koira, minähän se koiraa pidän irti joen vieressä jos huvittaa. Lauantaina varustauduin pihalle sen suosikkilelun kanssa. Leikin sen kanssa, mutta en luovuttanut lelua sille kokonaan ja yritin tehdä itsestäni mahdollisimman mielenkiintoisen. Pysyttiin myös toisella puolella pihaa kauempana joesta, niin ei tule mitään houkutuksia. Hyvin meillä menikin ja sain hyvin kontaktia koiraan. Oli hyvä onnistumisen fiilis - kunnes iltapäivällä se karkasi jälleen joen rantaan. Tällä kertaa ei onneksi veteen asti, vaan rantamutalikkoon kaivelemaan. Kutsuin sitä lelun kanssa ja se tuli heti luokseni, mutta kun sisälle oltiin lähdössä, se ei halunnutkaan tulla vaan juoksi suoraan taas rantaa kohti. Tällä kertaa ärjäisin kovaa EI!! ja koira pysähtyi niille sijoilleen. Kutsuin sitä ja Aada juoksi suoraan luokseni. Leikin sen kanssa hetken, otin syliin ja lähdettiin sisälle.

Sunnuntaina se jälleen pysyi hyvin luonani, ei tullut kiusauksia. Ärsyttävä, mutta hyvä projekti! :) Ens kerralla kun mennään porukoille, mielenkiintoista nähdä vieläkö joki on mielessä vai mahdollisesti jo uudet kujeet.

Uusia koiratuttavuuksia

Keskiviikkona nähtiin kahta espanjanvesikoiraa näyttelytreenien merkeissä. Osallistuin sinne lähinnä sosiaalistamismielessä, Aadalle tekee hyvää. Toinen oli vain Aadaa muutamaa päivää nuorempi uros ja toinen oli 10-vuotias rauhallinen pappakoira. :) Sain vähän vinkkejä miten kannattaa treenata koiraa näyttelyihin ja samalla vähän totuteltiin vieraan ihmisen käsittelyyn. Oli tosi jees! Aada sai taas uuden koirakaverin, urospennun kanssa oli hauska leikkiä. Pappakin oli loppuajasta Aadan mielestä ihan okei, kävi hyvin varovaisesti vähän nuuskimassa. Pappa vaan katseli vierestä pentujen tohinoita ja heilutteli häntäänsä. Aivan ihania molemmat!

Mutta kyllä meillä on pitkä matka mihinkään näyttelyihin. Sen verran toisia koiria pelkää, että ei se missään koiratapahtumassa pystyisi keskittymään mihinkään muuhun. Onhan toi toki vielä niin pikkulapsi, itsevarmuus kasvaa pennun kasvaessa, mutta välillä vaan pistää turhauttamaan tuo arkuus. Kyllä mie tässä töitä teen asian eteen ja eiköhän aika tee lopulta tehtävänsä, kun vaan panostaa positiivisiin koirakokemuksiin (ja yritän olla kehittämättä tästä pikkusekopäissäni mitään ongelmaa). Onneksi Aada on löytänyt pikkuhiljaa lisää uusia koirakavereita, joten koko ajan parempaan suuntaan mennään.

Tapaamisen jälkeen kävin tekemässä Aadan kanssa pienen kävelylenkin ennen kotiin lähtöä. Pimeä vähän pelotti sitä, mutta kohta siihen on pakko tottua kun talvi on tulossa ja silloin sitä pimeää riittää. Tähän mennessä ollaan vain pari kertaa käyty pimeän aikaan kävelemässä, muuten ollaan aina valoisan/hämärän aikaan liikkeellä.

Aadalta lähti eilen ensimmäinen kulmahammas. Hampaita tippuu muutenkin nyt kovaan tahtiin. Ollaan palattu takaisin turvotettuun ruokaan, kun kovat raksut eivät maistu.

Muutapa ei sen kummempaa tällä viikolla. :) Hyvää viikonloppua!

Viikonloppu kuvina

Tanner vaan tömisee, kun Aada pistää menemään pitkin peltoja...

...ja polkuja.

Kotona sitten onneksi jo lasta väsyttää.

"Kato mami mua äläkä sitä telkkaa"

Tekemisen täyteinen viikko

Tästä postista tuli näköjään piiiitkä viikkokertomus.

Sunnuntaina Aada sai uuden kaverin, käytiin nimittäin moikkaamassa 15 viikkoista australianpaimenkoiraa Atlasta. Tämä aussin alku on hyvin samanlainen kuin Aada, eli alkuun tosi epävarma ja hitaasti lämpeävä. Olikin hassua katsella heidän tutustumistaan, kun molemmat ensin vähän perääntyi että mikäs helvetti tuo on, mutta muutaman sekunnin päästä ne rupesivatkin tekemään tuttavuutta ja kohta ne leikkivätkin jo ihan täysiä. Niillä natsasi kyllä tosi hyvin. :)

Maanantaina käytiin viimeisillä rokotuksilla, jee! Odotushuoneessa oli chihuahuan pentu, jonka kanssa Aada olisi halunnut leikkiä. Olis vaan Aada ollut ehkä vähän turhan iso (ja ronski) leikkikaveri, se chihuahua oli niiiiin pieni ja poloinen. :) Toinen vähän isokokoisempi pentu sitten ei ollutkaan niin kiinnostava.

Tiistaina Aada istui ekaa kertaa kaupunkibussin kyydissä. Miksi en ole tätä aiemmin tajunnut harjoitella, bussi lähtee melkein kotioven edestä! Käytiin moikkaamassa kaveria keskustassa ja samalla Aada näki jälleen paljon uusia ihmeellisiä asioita. Hyvin koira pärjäsi pikkukaupungin "vilinässä". Bussimatkat meni törkeen hyvin. Vähän sitä ensin ihmetytti, varsinkin kun bussissa kuuluu niin kova räminä ja matkamme on yhtä liikenneympyrää ja muuta pyörimistä. Kyllä se itseään kovasti yritti rauhoitella haukottelemalla, että "ei tässä varmaan oo mitään hätää, kun toi mamikin on noin rauhallinen" ja paluumatkalla se jo makaili lattialla jalkojeni juuressa. Olin varautunut pahempaan (varaudun aina pahimpaan :D), joten matka erittäin positiivinen yllätys. Näköjään bussi on tulevaisuudessakin hyvä vaihtoehto matkustaa.

Torstaina nähtiin pitkästä aikaa Aadan veljeä. Käytiin vierailulla omistajien kotona, jossa on iso piha ja metsä vieressä. Tällä kertaa jälleennäkemisen riemu oli molemminpuolista ja koirat paini ja juoksi hulluna pitkin pihoja ja metsässäkin käytiin kävelemässä. :) On se Aada kyllä reipastunut nyt tosi paljon kun ikää tulee lisää.

Selvin kuva mitä siitä tohinasta vain kännykällä saa. Mut on komee veli. :)

Huh, tänään alkaa viikonloppu. En kyllä aio tehdä yhtään mitään ihmeellistä, otan ihan rennosti vaan. Korkeintaan käydään Aadan kanssa jossain metsässä juoksemassa ja muun ajan sitten heiluttelen puikkoja ja kiroilen koiran villapaidan parissa. Neulominen on tosi kivaa, mutta välillä meinaa mennä MENEE hermot. :)

Kaikenlaista shoppailua

Käytiin viikko takaperin Aadan kanssa Mustissa ja Mirrissä. Aika usein käydään siellä mittaamassa penskan paino, koska me ei omisteta vaakaa (enkä tämän takia rupea ostamaankaan). :) Samalla käynnillä ostettiin sitten ruokaa, valjaat ja näyttelyhihna.

Eestä ja takkaaa

Nykyinen kaulapanta alkaa kohta olla entinen, kun kaula kasvaa niin hurjaa vauhtia. Ostin nyt vaihteeksi valjaat ja tosi hyvät löydettiinkin kun paikan päällä sovitettiin. Jonkin verran kasvunvaraa niistä löytyy, joten ei tarvitse heti ostaa uusia. En tiedä miksi, mutta mie itse tykkään ehkä enemmän valjaista kuin kaulapannasta. Käytin edellisellä koirallanikin valjaita vaikka sillä oli molemmat. Todennäköisesti Aadallekin tulen hankkimaan aikuisena sekä pannan että valjaat, koska molemmissa on puolensa ja niitä voi vaihdella tilanteen mukaan.

"Nyt tää niinku ottas nää valjaat pois mami, eiksnii?"

Näyttelyhihnankin halusin ostaa jo valmiiksi, vaikkei se olekkaan vielä pitkään pitkään aikaan ajankohtainen. Aada ei edes osaa vielä seistä paikallaan käskystä, kun en ole ollenkaan opettanut. Voisi ottaa sen seuraavaksi projektiksi. :)

"Mamii pitää vahtii koko ajan ettei se vaan karkaa"

Ajattelin aloittaa neulomaan Aadalle villapaitaa (tai pukua mikä ikinä onkaan)! En ole neulonut muutamaan vuoteen, joten taidot saattavat olla vähän kertauksen tarpeessa. Esimerkiksi äsken oli ihan pakko katsoa youtubesta ohjevideo miten ne ensimmäiset silmukat tehdään, niin unohduksissa kaikki on .. Viimeksi olen tehnyt itselleni kaulahuivin, eikä se tosiaan paljon neulomistaitoja vaadi.. Löysin kuitenkin netistä suht simppeliltä vaikuttavan ohjeen ja luulen, että enköhän minä siitä selviä. Aion tosin vähän soveltaa ohjetta omalle taitotasolleni sopivaksi, joten saa nähdä tuleeko lopputuloksesta yhtään mitään. :D Löysin ohjeen Novitan sivuilta (<-- tuossa on linkki) ja ohje on tosiaan tehty mäyräkoiralle, mutta mitat on ihan passelit vartalon ympäryksen ja selän pituuden osalta (taitaa olla jopa reiluhkot pikaisten mittausten perusteella), joten miksipä ei.

Tästä se alkaa!

Luujemmari ja kurssiapulainen

Aadalle on kehittynyt viime viikkojen aikana hauska tapa jemmata luut ja herkut pahan päivän varalle. Alkuvaiheessa kun en vielä ollut huomannut tätä jemmaamisvimmaa, ihmettelin miten se söi luunsa ennätysvauhdilla. Annoin sitten uuden luun ja muutaman päivän päästä huomasinkin lattialla lojuvan kolme keskeneräistä luuta. :D Myöhemmin seurasin sitten Aadan luun jemmauspuuhia. Se menee pesäänsä (kevythäkki, jossa patja), raottaa kuonollaan (tai tassullaan) patjan nurkkaa, tiputtaa luun sinne ja taputtelee patjan nurkan takaisin paikoilleen aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Symppis! <3 Se tekee sitä myös silloin tällöin rutistetuille paperirullille, joissa on ruokanappuloita (niitä jätetään joskus yksinoloihin). Sitten kun tulee tylsä hetki, se hakee yhden ja syö sisällön.

Tiistaina käytiin 4H dogsitter-kurssilla näyttäytymässä malliesimerkkinä vilkkaasta pennusta. :D Aada oli hyvin elementissään, leikki bestiksensä italianvinttikoiran kanssa ja oli oppilaiden lellittävänä. Oli hauskaa sekä minulla että pennulla. Oltiin siellä vähän reilu tunti, mikä riitti vallan mainiosti Aadalle, joka koisikin sitten loppuillan varsin rauhallisesti.

Keskiviikkona meidän piti Aadan kanssa mennä katsomaan agilityn möllikisoja, mutta jouduinkin perumaan sen muiden menojeni vuoksi. Ehkä ensi kerralla sitten. :)

Hampaita ei ole tähän mennessä tainnut enempää lähteä, mutta lähteneiden etuhampaiden kohdalla pilkottaa jo uutta hammasta. Liekkö johtuu nyt hampaiden vaihtumisesta, kun se on välillä levoton ja ruokaa se ei syö samalla innolla kuin tavallisesti.

Hampaat tippuu

Aadalta lähti ensimmäinen hammas viime keskiviikkona, eilen illalla leikin tiimellyksessä yksi ja lisää on varmaankin luvassa. :) Arvelinkin jo alkuviikosta, että kohta varmaan alkaa jotain tapahtumaan, kun se on hangannut kuonoaan, piippailee ja on levoton. Ei varmaan tunnu kivalta ikenissä. :/

Sunnuntaina käytiin espanjanvesikoiratapaamisessa. Nähtiin erään omistajan kotona ja koirat juoksivat ja leikkivät isolla pihamaalla. Siellä taisi olla 8 perroa kaikenkaikkiaan. Oli Aadan makuun vähän turhan vauhdikasta ja rajua leikkiä, niin se lähinnä seurasi turvasta jalkojen välistä. Välillä se kävi ihmisten paijattavana ja välillä tehtiin vähän tuttavuutta koiriin. Ihan ookoosti meni, kyllähän sitä ujostutti, mutta ihan hyvää sille varmasti tekee.

Tällä viikolla riittääkin vähän erilaista äksöniä Aadan kanssa, niistä lisää sitten loppuviikosta kunhan joudetaan koneelle. :)

Arkea vaan

Meilläpä ei oo oikeestaan mitään ihmeempiä tapahtunut.Tällä hetkellä ollaan keskitytty tuohon hihnakävelyyn ja muuhun tottelevaisuuteen.

Hihnakävelyt menee ihan okei. Välillä se intoutuu riehumaan ja vetämään, se varmaan väsähtää niin hepuloi. Muuten se kulkee ihan nätisti. Pitkiä meidän lenkit ei vielä ole, lähinnä tutkaillaan ja ihmetellään maailman menoja ja sitten taas jatketaan matkaa. Välillä jotkut asiat pelottaa ja jotkut asiat kiinnostaa. Hauska seurata, miten pentu kehittyy ja varmuutta tulee lisää.

Aada pitää huolen, että kämppä pysyy siistinä. :)

Aada osaa jo seuraavia käskyjä: istu, maahan, seuraa, irti ja odota (tässä kasvatellaan vielä malttia lisää, tajuaa kyllä jutun juonen). Tällä hetkellä opetellaan sivulle menoa ja lupaa ottaa makupala/lelu (ei ota ja ole hyvä). Katsekontakti on alusta asti ollut tosi hyvä, sitä olenkin tarkoituksella vahvistanut pienestä pitäen.

Yksinoloa tulee lähes päivittäin, riippuen onko meillä etä- vai työpäiviä. Tällä hetkellä Aada on yksin noin 5 tuntia. Olen pikkuhiljaa lisännyt yksinoloaikaa tunnilla. Ensi viikkona ei todennäköisesti tule juurikaan yksinoloa, mutta sitä seuraavalla taas tulee normaalisti ja aion kasvattaa yksinolon kuuteen tuntiin. Mukava kun saan edetä yksinoloissa suht rauhaisasti, vielä en haluaisi jättää noin pientä pentua koko työpäiväksi yksin. Kyllä se kerkiää 8 tuntia olla yksin koko loppuelämänsä, nyt ei ole vielä pakko kun ei mihinkään ole kiire.

Ai hä, ainahan mie oon nätisti.

Aamulla tapahtuvat yksinolot menevät tosi hyvin, Aada saa juuri ennen töihin lähtöä ruoan ja vähän jotain tekemistä. Päivän Aada viettää pääosin nukkumalla ja puuhailemalla. Ei harmita lähteä aamulla töihin, koska tiedän, että se kyllä pärjää. :)

Iltapäivällä tapahtuvat "yksinjätöt" sujuukin sitten vaihtelevasti. Toisinaan se vaan nukkuu koko ajan ja toisinaan taas se ulvoo ja vinkuu ehkä noin kerran tunnissa (jos muutaman tunnin yksinoloja). Harvoin se kyllä joutuu olemaan iltapäivä-aikaan yksin (siinäpä se ongelma varmasti onkin), joskus viikonloppuisin ja joskus kotityöpäivän jälkeen. Huomaa kyllä, että aamuyksinolot on sille rutiinia, mutta iltapäiviä se ei aina sulata. Toivottavasti nämä iltapäiväyksinolot helpottaa pennun kasvaessa, ei ole nimittäin kiva jättää sitä iltapäivisin yksin kun ei koskaan tiedä miten se sen tällä kerralla ottaa.