torstai 27. syyskuuta 2018

Ratatreeniä möllit mielessä

Viikonloppuna trimmasin koiran. Turkin alta kuoriutui taas niin nätti koira. :)


Maanantaina käytiin parin rally-tokotreenikaverin kanssa hallilla tekemässä mestariluokan rataa. Minä tein alusta ensimmäiset yhdeksän kylttiä paria liikettä hieman muokaten meidän tasoon sopivammaksi. Ihan mukavasti se taas meni, vaikka omasta mielestä suoritus tuntuu aina paljon kamalammalta kuin loppujen lopuksi videolla näyttää. Pientä sähläystä toki ja hetkittäistä katsekontaktin tippumista juuri kylttien kohdalla, mutta koiran mielentila oli mielestäni ihan kiva. Kiitos Katrille videosta!


Ilmoittautua täräytin taas hetken mielijohteesta 7.10. rally-tokomölleihin, jotka pidetään ulkona. Auts. Viimeksi keväällä kun käytiin tekemässä kisanomainen treeni hallin pihalla, keskeytin radan, koska Aada ei ollut yhtään oma itsensä. Luulen, että se johtui vähäisestä ulkotreenistä. Nyt sitten kesällä toki olen sen kanssa treenannut ulkona, mutta saa nähdä millä fiiliksellä Aada on mölleissä viikon päästä. En tiedä onko koiran kiusaamista, mutta minä ainakin tarvitsen lisää varmuutta avoimeen luokkaan. Jos menee plörinäksi, niin sittenpä menee. :)

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Treenirutiinien rikkomista ja kisahaaveita

Perjantaina tehtiin hauskaa ja erilaista treeniä rally-tokoryhmässä. Kentälle oli aseteltu kolme noin viiden kyltin jonoa, jotka oli tarkoitus suorittaa niin, että liikkeet tehtiin vasta muutaman askeleen päässä kyltin jälkeen (tavallaan kylttien välissä). Ei siis kyltin kohdalla, kuten normaalisti. Pointtina oli tehdä kyltit koiralle merkityksettömiksi ja rikkoa rutiineja. Ehkä enemmän vaikeuksia tämä treeni tuotti ohjaajalle kuin koiralle. :D


Sitten opeteltiin Aadan kanssa peruutusta. Laitettiin lattialle kaksi kartiota vierekkäin noin metrin etäisyydelle toisistaan ja koira niiden väliin niin, että takajalat oli suurin piirtein kartioiden välissä. Kun koira vähänkin peruutti taaksepäin, palkattiin. Tavoitteena oli saada koira peruuttamaan kartioiden välistä ja palkata silloin, kun sen etujalat ovat kartioiden kohdalla tai taempana. Välimatkaa kartioihin hiljalleen lisätään ja lopulta koira kykenee peruuttamaan pitkänkin matkan kartioiden väliin. Aada oivalsi tämän aika nopeasti ja nyt olen tehnyt samaa kotona. Otan varmaan videotakin tässä lähiaikoina kun liike alkaa sujumaan paremmin. Aadan mielestä tämä temppu on hauska, se nauttii kovasti peruuttamisesta. :)

Tänään kävin rally-tokon epävirallisissa kisoissa fiilistelemässä. Ei osallistuttu mölleihin Aadan kanssa, vaan kävin sen kanssa leikkimässä lähistöllä ja naksuttelin käsikosketuksista, josta Aada kovasti tykkää. Kyllä siitä selvästi näkee, että tuollaisessa tilanteessa Aadan keskittyminen on vaikeaa ja se on aika vaisu. En yhtään ihmettele miksi kisat ovat sille vaikeita, kun se on hämillään jo tuollaisessa tilanteessa. En tiedä johtuuko epävarma käytös siitä, että paikka/tilanne oli sille uudehko vai häiritseekö sitä ympärillä olevat asiat liikaa. Lisäksi mietin onko tämä koulutuksen/sosiaalistamisen puutetta vai onko tämä epävarmuus osa Aadan perusluonnetta, johon on vaikea vaikuttaa. Toki onhan Aada vielä niin nuori ja kokematon, varmasti luonne vielä jossain määrin kehittyy ja sen pitää saada paljon hyviä onnistumisen kokemuksia erilaisissa häiriöissä/tilanteissa. Pitää nyt vaan käydä ahkerasti pitämässä hauskaa erilaisissa paikoissa ja tekemässä helppoja temppuja, joiden onnistuminen kasvattaisi itsevarmuutta. Toivottavasti se antaisi vähitellen Aadalle lisää varmuutta, muuten kyllä kuoppaan kaikki haaveet kisaamisesta tämän koiran kanssa. Minulle olisi vaan niin tärkeää saada Aada kisoissa sellaiseen mielentilaan, jossa se pystyisi työskentelemään kanssani iloisesti ja varmasti. Olisi niin ihana nähdä se vilpitön ilo ja sisukkuus, joista saan aina nauttia treeneissä.

i-h-a-n-u-u-s
Lokakuun loppupuolellahan olisi samana viikonloppuna kahdet kisat täällä, mutta mietin vielä hartaasti ilmoittaudunko jompaankumpaan. Korkeintaan menen talkoilemaan oman seuran kisoihin ja käyn sitten samalla Aadan kanssa fiilistelemässä hallilla. Voi miten kätevää olisikaan hakea kaksi hyväksyttyä tulosta samana viikonloppuna. Tai edes se yksi.

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Elokuun pläjäys

Heissan taas pitkästä aikaa!

Elokuun kohokohta oli, kun Aada rupesi viimein uimaan omin avuin ilman pelastusliivejä. Enpä olisi siitä koirasta uskonut, että tämän päivän vielä näemme. :D Sen tapahtuman jälkeen emme ole enää käyneet uimassa. Mielenkiinnolla odotan seuraavaa kertaa, pitääkö uiminen taas aloitella kellukkeiden kanssa vai meneekö uinti jo kuin vanhalta tekijältä.

Rollo lähti elokuun alkupuolella takaisin omistajansa luo. Oli hienoa, että saimme pitää Rolloa meillä kesän. Aadalla ja Rollolla natsasi niin mielettömän hyvin, ja oli tosi mielenkiintoista ja hauskaa seurata koirien puuhia. Rollo palasi meille vielä elokuun loppupuolella viideksi päiväksi hoitoon, mutta nyt olemme joutuneet taas hiljalleen totuttelemaan yhden koiran arkeen. Toivottavasti näemme Rolloa taas pian. :)

Hieno parivaljakko. <3 (Aada taas niin älykkään näkönen että..)
Nyt syksyn mittaan alan taas päivittämään blogia entiseen tahtiin. Kesäkuumat veivät meistä kaikki mehut, eikä minulla ollut juurikaan mitään aihetta kirjoittaa tänne. Nyt varmasti enemmän aiheita kirjoittamiseen taas löytyy, kun alamme syksyn mittaan hiljalleen palata mm. treenien ja muun normaalin elämän pariin. Muun muassa perjantaisin treenaamme rally-tokon valmennusryhmässä, jossa on joka toinen viikko kouluttaja.