Kuulumisia

No johan se kesä viimeinkin tuli.

Me ei olla viime aikoina oikeastaan puuhailtu mitään erityistä. Koulun takia on jäänyt väliin monena viikkona rally-tokon pienryhmätreenit, eikä aksassakaan olla pariin viikkoon käyty (eilen jo käytiin, mutta taas tulee parin viikon tauko juhannuksen vuoksi). Kotona ollaan lähinnä otettu suhteellisen rennosti ja lenkkeilty vain. Mukavaa välillä näinkin. :)

Tänä kesänä voisi ottaa projektiksi vesikoiran uimakoulun. Aada ei oikein osaa uida, eikä se rassukka uskaltaudu menemään syvemmälle veteen. Olen koettanut rohkaista ja heittää keppiä veteen, jonka Aada hakee yleensä vain sieltä, missä yltää jalat pohjaan. Jos keppi on vähänkin syvemmällä, Aada menee perään, mutta kun jalat ei yllä pohjaan, se jää hetkeksi kellumaan jalat levällään ja kääntyy äkkiä kohti rantaa.

Veri kuitenkin selvästi vetää vesikoiraa veteen, ja Aadalla on tähän asti aina ollut huippukivaa rannassa. Uiminen olisi kuitenkin hyvä liikuntamuoto, joten minusta olisi kiva, jos koiraa voisi kesäisin joskus uittaa. :)

Ja sitten asiasta kukkaruukkuun. Tai ehkä ruokakuppiin? Olen nyt kevään aikana alkanut syöttämään Aadalle nappulan seassa jauhelihaa. Aada rakastaa sitä. Ostin sitten alkuviikosta vaihtelun vuoksi jauhelihan sijaan palalihaa. Aada vihaa sitä. Ihan samaa eläintä, vähän eri muodossa vain. Aika nätisti oli syönyt kaikki nappulat kupistaan ja jättänyt kuppiin lihapalat. Muutaman lihan oli siirtänyt lattialle pois nappuloiden tieltä.

Taitavasti söi ipana nappulat kupista ja jätti "moskan" kuppiin

Huvittava koira. Olisipa kiva tietää tämänkin logiikka. Toisaalta tämä ei yllättänyt, koska Aada ei ole koskaan tykännyt syödä esim. raakaluita(kaan). Olen testannut monen eläimen luita, eikä mikään ole tähän päivään mennessä kelvannut. Harmi, koska ne olisi kivaa ajanvietettä.

Onneksi minä tiedän, miten noista palalihoista saadaan superherkkua. Ei tarvitse kuin keittää kypsäksi ja antaa treeninameina, niin nämä on Aadan mielestä parasta ikinä. :D

Uintikelejä odotellessa

Aadan kanssa poikettiin lenkillä laivalaiturilla. Aallot vähän jänskätti aluksi, mutta pian videon kuvaamisen jälkeen jouduin jo repimään koiraa pois vedestä. :D Ei ihan vielä uintikelit kuitenkaan. Aadahan ei ole koskaan vielä käynyt uimassa. Viime syyskesä meni penskaparalla pissatulehduskierteessä, niin ei paljon koiran uitto houkuttanut. Mutta tänä kesänä sitten. :)

"Onko vesi jo lämmintä?"

Ei ole, mutta mennäämpä silti..

Aada odottelee jo uintikelejä.

Espanjanlumikoira ja näyttelytreenit

Vesikoiran turkki on muuten meikäläiselle täydellinen ja helppohoitoinen, mutta talvella tämä lumen paakkuuntuminen on ihan perseestä ja työläs. Lumi tarrautuu turkkiin niin tiukasti, että sitä ei meinaa millään saada irti. Yleensä joko odottelen koiran sulamista, joka vie ikuisuuden, tai suihkutan lämpimällä vedellä.

Lumikoira

Tänään taas lenkillä tuli ihan älyttömät paukut jalkoihin ja vatsaan ihan vaan sen takia, kun pari kilsaa lenkistä jouduttiin tarpomaan auraamattomalla kävelytiellä. Tällä kertaa en heittänyt koiraa kylppäriin sulamaan, vaan nyt oli pakko käyttää koira suihkussa kun näyttelytreeneihin oli lähdettävä jo tunnin päästä ja halusin siihen mennessä koiran olevan täysin kuiva.

"No joko me mennään suihkuun?"

Ajelin kaikessa rauhassa näyttelytreeneihin ja kaarrettuani hallin pihaan tajusin, että unohdin ottaa rahat mukaan (käyntikerta maksaa aina 2,5 e). Eihän siinä kun pakko ajaa takaisin kotiin hakemaan rahat ja äkkiä takaisin hallille. Ei me onneksi myöhästytty kuin 10 minuuttia.

Näyttelytreenit meni paremmin kuin odotin. Viimeksi ollaan käyty joulukuussa treeneissä ja tammikuun treenasin kotona. Aada olikin kehittynyt huimasti joulukuun treeniin verrattuna. Se malttoi seistä suht nätisti ja antoi minun jopa korjata asentoa. Ainut milloin Aada ei malta seisoa on silloin, kun tuomari tulee kopeloimaan. Se ryntää pusuttelemaan ja istua röhnöttää tuomaria vasten. Sitä me harjoitellaankin sitten tämä kuukausi, mutta kuulemma se on ihan ok, jos junioriluokassa ei vielä malta koko aikaa seisoa kopeloinnin aikana. Onhan se vielä kuitenkin ihan lapsi. :) Mutta tietenkin parhaaseen mahdolliseen pyritään, olen sen verran perfektionisti ihminen.

Kun meillä kerta jo näin hyvin meni tässä vaiheessa, ei minua enää jännitä niin paljon osallistua maaliskuun näyttelyyn. Hyvin me ehditään vielä hioa pikkuasioita kuntoon. Lähinnä omaa tapaani esittää pitää vielä treenata lisää, että näyttäisin mahdollisimman luontevalta enkä jännittyneeltä.

Saatiin muuten tähän mennessä näyttelytreenien parasta ohjausta! Oli tosi asiantunteva kouluttaja ja hän neuvoi jokaisen suoritusta tosi pikkutarkasti. Sain tosi hyviä vinkkejä sekä omaan suoritukseeni että seuraamalla muiden suorituksia.

Vesikoira mikä vesikoira

Aada ei pentuna juurikaan välittänyt vedestä. Ensimmäinen kosketus veteen taisi olla 12 viikkoisena, kun käytiin kavereiden mökillä, joka oli järven rannalla. Silloin Aada kävi kerran pomppaamassa rantavedessä, mutta koska siellä oli jyrkkä ranta, se ei sen kummemmin uskaltanu veteen mennä. Tämän jälkeen Aada alkoi tuntea vesikupin kutsumuksen ja minun harmikseni kaiveli vesikupin tyhjäksi aina kun vaan tuli semmoinen fiilis. Tähän ongelmaan auttoi toisen mallisen vesikupin hankinta ja Aadan vesihimo onnekseni laantui.

Vasta nyt viime viikkojen aikana se on alkanut näyttämään vesikoiramaisia piirteitä tuntemalla pakonomaista tarvetta rypeä kaikki mahdolliset rapakot ja ojat, mitä vaan lenkkipolun varrelta löytyy (jos irti on). Tänä viikonloppuna sain todeta, että meillä asuu todellinen vesikoira. Menin koiran kanssa porukoilleni viikonlopuksi. Asutaan joen varrella, mutta Aada ei ole koskaan menny lähellekään rantaa, vaikka se juoksee pihalla irti koko ajan. Perjantai-iltana sillä vihdoinkin yhdistyi jotkut piuhat syvällä pääkopassa ja se juoksi kesken leikin suoraan joen rantaan läträämään. Kutsuin pois ja kohta se karkasi sinne taas. Kutsuin pois ja ei kun uudestaan! Se ei antautunut kiinni - eipä tietenkään kun sillä oli niin hauskaa! Lopulta se tuli luokseni ja lähdettiin sisälle maailman onnellisinta vesikoiraa kuivaamaan. Huoh.

No onneksi minä en helposta lannistu! Oli vaikka mikä vesi-uimamonsteri-koira, minähän se koiraa pidän irti joen vieressä jos huvittaa. Lauantaina varustauduin pihalle sen suosikkilelun kanssa. Leikin sen kanssa, mutta en luovuttanut lelua sille kokonaan ja yritin tehdä itsestäni mahdollisimman mielenkiintoisen. Pysyttiin myös toisella puolella pihaa kauempana joesta, niin ei tule mitään houkutuksia. Hyvin meillä menikin ja sain hyvin kontaktia koiraan. Oli hyvä onnistumisen fiilis - kunnes iltapäivällä se karkasi jälleen joen rantaan. Tällä kertaa ei onneksi veteen asti, vaan rantamutalikkoon kaivelemaan. Kutsuin sitä lelun kanssa ja se tuli heti luokseni, mutta kun sisälle oltiin lähdössä, se ei halunnutkaan tulla vaan juoksi suoraan taas rantaa kohti. Tällä kertaa ärjäisin kovaa EI!! ja koira pysähtyi niille sijoilleen. Kutsuin sitä ja Aada juoksi suoraan luokseni. Leikin sen kanssa hetken, otin syliin ja lähdettiin sisälle.

Sunnuntaina se jälleen pysyi hyvin luonani, ei tullut kiusauksia. Ärsyttävä, mutta hyvä projekti! :) Ens kerralla kun mennään porukoille, mielenkiintoista nähdä vieläkö joki on mielessä vai mahdollisesti jo uudet kujeet.