Hihnakäytöksen hiontaa

Tällä viikolla olen alkanut nyt erityisesti panostaa hihnakäytökseen. Aada kyllä kävelee hihnassa ihan ok, mutta se ei ole ihan sellaista mitä haluaisin. Se ei varsinaisesti vedä, mutta meno on välillä turhan vauhdikasta ja höseltämistä. Lisäksi se kävelee paljon nenä kiinni maassa. Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta välillä Aadaan on vaikea ottaa kontaktia, koska hajut ja muu maailma ovat paljon kiinnostavampia kuin minä. Tämän takia olen nyt viime aikoina erityisesti panostanut kontaktin ottoon hihnassa, erityisesti vilkkaammilla paikoilla. Välillä se onnistuu helposti ja välillä ei niin helposti.

Lumi tuli ja lumi suli. Tulisipa pian taas lunta!

Meidän hihnakävely tuppaa myös toisinaan olemaan rasittavaa jojoilua. Välillä mennä touhotetaan edessä, sitten äkisti pysähdytään mielenkiintoiselle hajulle ja kohta sännätäänkin jo täysiä eteen (ja unohdetaan hihnan olemassaolo, jolloin se nykäisee ikävästi). Välillä tuntuu, että minä olen pelkkä koiran kävelyttäjä. Me ei kävellä yhdessä vaan pikemminkin minä vain kävelytän koiraa. Minä haluan, että me kävellään yhdessä.

Vanha kuva koneen syövereistä.

Ja joo, pentu on pentu. Se höseltää, koska on pentu. Se on kyllä ihanan energinen, innokas ja tykkään kun on tekemisen meininkiä mitä ikinä tehdäänkään. Mutta kyllä siltä silti minusta voi jo vähän vaatia käyttäytymistä, vaikka onkin pentu.

Kerron lisää kun hihnaprojektimme edistyy. Jos edistyy. 8)

Talvimeininkiä

Siis voi apua, pentu täyttää ensi viikolla jo 6 kk! Miten tää aika voi mennä näin nopsaan? Odottelen kauhulla kovaa vauhtia lähestyvää teini-ikää. Nyt tuo on niin ihana tapaus, saisi pysyä juuri tuollaisena (tosin ehkä vähemmällä hökeltämisellä varustettuna). Olen aina peruspessimisti, joka odottaa aina pahinta. Jotenkin minusta nyt tuntuu, että tämä ihana idylli tulee jollakin tavalla rikkoontumaan. Liian kauan on mennyt liian hyvin. :D

Viime aikoina Aadalle on tullut selkeästi lisää itsevarmuutta vieraiden koirien suhteen. Noteerasin sen jo viime sunnuntaina näyttelytreeneissä ja sen huomaa myös lenkillä. Vastaantulevia koiria ei enää ohiteta pikku hännän pätkä koipien välissä pinkoen, vaan uteliaana ja häntä pystyssä. Toki edelleen jotkut koirat ovat edelleen pelottavia ilmestyksiä, mutta kovaa vauhtia ollaan nyt harppailtu positiiviseen suuntaan! Vieraiden koirien haukunta tuottaa edelleen pelkoa, mutta eiköhän sekin ajan kanssa mene ohi.

Tähän viikkoon ei kuulunut yhtään mitään ihmeellisyyksiä. Lähinnä ollaan vaan nautiskeltu lumesta ja sen tuomasta valosta.

Arkihommia ja näyttelytreenejä

Tällä viikolla ei olla ihmeempiä tehty. Ollaan Aadan kanssa lähinnä keskitytty ulkoiluun ja uuden tempun opetteluun (kierimään).

Torstaiyönä meille satoi ensilumi. Siinä oli koiralapsella aamulla ihmettelemistä, hyvä että sisälle malttoi tulla kun oli niin ihmeellistä ja hauskaa. :D Sitten lumet suli, mutta onneksi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tuli lisää.

Tänään, eli sunnuntaina, käytiin Aadan kanssa näyttelytreeneissä. Osallistuttiin pienten koirien ryhmään. Aada oli tosi reipas ja yllättävän hyvin meni, vaikken ole hirveämmin totuttanut näyttelyhihnaan, seisomiseen tai toisten koirien kanssa peräkkäin juoksemiseen (ravaamiseen? vai pitäisikö sanoa hökeltämiseen, sitä se meillä ehkä eniten muistutti). Antoi myös hyvin katsoa hampaat (useaan kertaan vilkaistiin) ja kopeloimiseen. Sai kehuja kun on niin ihmisrakas ja sosiaalinen vesikoira. <3 Aada ei ujostellut toisten koirien läsnäoloa yhtään (sen takia pienten ryhmään ekana mentiinkin, helppo aloitus) ja jaksoi jopa keskittyä minuun ja yhdessä tekemiseen. Aadakin selkeästi tykkäsi olla siellä. Olen tosi tyytyväinen!

Uusi koirakamu ja trimmattu penska

Nyt kun Aada tuntuu olevan niin vastaanottavaisella tuulella koirien suhteen niin järkättiin treffit kaverin ranskanbulldoggi Aischan kanssa maanantaille. Jälleen kerran tehtiin ensin pieni kävelylenkki, jotta Aada saa rauhassa totutella uuteen koiraan. Varustauduin lenkille taskut täynnä nameja siltä varalta että Aadaa pitää vähän kannustaa, mutta nameille ei ollutkaan tarvetta, kun koirat olivat niin hyvää pataa jo lähes ensisilmäyksellä! :)

Välillä piti vähän huilia.

Aadan uus kamu.

Nyt alkaa jo koiratuttavat olla vähissä. Harmi kun en tunne juurikaan isokokoisia koiria. Niihinkin olisi hyvä tutustua enemmän.

Menin Aadan kanssa viikonlopuksi porukoille ja otettiin äidin kanssa projektiksi koiran ajelu. Perjantaina töiden jälkeen pesin koiran ja illalla ajeltiin selkä, rinta ja pää. Lauantaiaamuna ajeltiin loput eli mahanalus, jalat ja viimeistelin silmiinpistävimmät tupsut pois. Trimmaus meni tosi hyvin, Aada ei pelännyt konetta (olin tosin totuttanut koneen ääneen jo paria päivää ennen) ja oli nätisti paikallaan selkää, kylkiä ja päätä ajellessa. Hankalimmat kohdat olivat jalat, niissä piti pidellä koiraa jo vähän tiukemmin (ja vähän piti alussa vastalausettakin päästellä), mutta tyytyi lopulta kohtaloonsa ja onnistui lopulta hyvin. Koira näyttää vähän ehkä kynityltä, mutta ensikertalaisen ajelemaksi ihan jees... :D En ole vielä saanut kunnon tuntumaa koneesta, vaikeimmat ajettavat olivat tassut, kun ne on täynnä mutkiä ja muhkuroita. Selkä ja kyljet ei ollut kuin ajella vaan. :) Loput harottavat tupsut, tassut ja korvat viimeistelin vielä saksilla.

Hiton epäselvä kuva. Tässä unohdin vielä korvat siistiä, muuten valamis hauva.

Yllätyin kyllä miten nätisti Aada oli. Helppo tapaus! Meillä meni vajaa puolitoistatuntia yhteensä trimmaukseen taukoineen päivineen. Aika usein pidettiin taukoja kun ei ollut mihinkään kiire, palkittiin koira ja odoteltiin koneen jäähtymistä. Ensi kerralla trimmaus on edessä sitten keväällä. Nyt kasvatellaan turkkia kevään näyttelyitä varten. ;)

Puhkipalanut nenä, haastava ilma kuvata valkoista koiraa. :/

Villapaita valmistui ja uusi koirakaveri

Koiran villapaita on valmis! Oli kyllä tosi helppo tehdä ja istuu kuin nakutettu. Myöhemmin tuota on helppo muokata, jos (ja kun) käy pieneksi esim. hihoista. Tai tehdä kokonaan uuden, tykkäsin niin paljon tuon neulomisesta! Nyt voin hyvällä omatunnolla ajella koiran ennen talvea. Tuolla pärjää hyvin ulkona lyhkäsellä turkilla pikkupakkasilla. :)

Alla olevasta kuvasta näkee peilin kautta hyvin myös miltä näyttää sivulta. Ja peili näyttää olevan myös pyyhkimisen tarpeessa, kukahan on käynyt nöläämässä? ;)

Koira puvussa ...

... ja puku ilman koiraa

Sunnuntaina (eli tänään) treffattiin kaverini suomenlapinkoiraa Roopea. Roope on hirmuisen pörröinen ja symppis kaveri, joka tulee erittäin hyvin juttuun pentujen kanssa. Siis toisin sanoen täydellistä koiriin totuttamisseuraa ujolle pikku-Aadalle. Ensin me käytiin kävelemässä pieni lenkki, jotta Aada saisi totutella uuteen tuttavuuteensa rauhassa. Aluksi Aada arasteli Roopea, aivan kuten odotinkin, mutta hyvin nopeasti se rentoutui ja loppulenkin ajan oli koirassa pitelemistä kun sitä ei meinannut saada irti Roopesta. :D Olen niin ylpeäylpeäylpeä! Ihanaa, miten se on kehittynyt hurjasti! Tämä on ensimmäinen isokokoisempi koirakaveri.

Näin nätisti maltettiin istua kahden paparazzin kuvattavana.