perjantai 31. joulukuuta 2021

Tavoitteet vuodelle 2022

VUOSI 2021

Tänä vuonna on treenattu Donnan kanssa erittäin aktiivisesti ja Aadankin kanssa rupesin taas loppuvuodesta treenaamaan vähän aktiivisemmin. Alkuvuodesta vielä tuntui, että minun ja Aadan motivaatiotasot eivät oikein kohtaa, mutta loppuvuodesta yhteistä säveltä on ehkä taas alkanut löytyä. Paljon on motivaatioasioita tullut pähkäiltyä, mutta suurin tekijä on todennäköisesti ollut palkkauksen pohtiminen. Olen vuosia palkannut Aadaa pääasiassa pelkillä nameilla ajattelematta sitä, että joissain tilanteissa lelu toimisi paremmin. Vähän noloa sinänsä unohtaa tällainen perusasia, mutta näköjään tämäkin asia pitää käydä kantapään kautta. Ehkä suurin oivallus on ollut se, että sama palkka ei aina toimi joka paikassa, vaan jossain tilanteessa lelu motivoi enemmän. Esimerkiksi Aadan kanssa namit toimivat ihan kivasti kotona, kun taas hallilla se selkeästi syttyy parhaiten lelusta. Olenkin päässyt opetteleman uudelleen vuosien tauon jälkeen palkkausta lelulla ja samalla teemalla jatketaan tulevanakin vuonna.

Alla vuosi sitten asettemani tavoitteet tummennettuna lainausmerkeissä ja sen alapuolella pohdintaa niiden edistymisestä.

AADA

"- Tärkein tavoitteemme ensi vuodelle olisi pureutua häiriönsietoon ja vireongelmiin. Kisaamista voi miettiä vasta sitten, kun tuntuu että homma toimii."

Tätä asiaa tosiaan vuoden aikana pohdiskelin ja ainakin tällä hetkellä kiinnitän nyt erityisesti huomiota palkkaukseen. Kotona Aada motivoituu ihan mukavasti nameista, mutta muualla olen palkannut nyt lelupalkalla, joka selvästi on kasvattanut Aadan motivaatiota ja aktiivisuutta minua kohtaan. Tämän teeman parissa jatketaan vielä tulevakin vuosi, kuten aiemmin tuolla ylempänä jo mainitsin.

"- Rally-tokon voittajaluokan ja mestariluokan liikkeiden harjoittelua. Näitä voi puuhailla vaikkei koskaan Aadan kanssa näissä luokissa kisattaisikaan. :)"

Ylempien luokkien liikkeitä ollaan vähän tehty ja erityisesti oikean puolen seuraamista ollaan saatu aika kivasti eteenpäin.

DONNA

"- Rally-tokossa kehittyminen ja iloisen ratasuorituksen rakentaminen. Ennen virallisia kisoja haluan luoda Donnalle varmat rutiinit ja käydä mahdollisimman monessa kisamaisessa ratatreenissä. Kisoihin vasta sitten, kun pohjat on huolellisesti tehty!"

Donna on kehittynyt rally-tokossa vuoden aikana hienosti! Rataa Donna tekee myös innokkaasti, mutta vielä pitäisi vähän hioa lisää malttia ja mielentilaa. Syyskuussa käytiin ekat kisat kokeilemassa, josta jäi mukava ja toiveikas fiilis. Kunhan oikea mielentila löytyy, niin hyviä tuloksia tulee varmasti.


TAVOITTEET VUODELLE 2022

AADA

- Opetellaan lisää palkkauksesta ja motivaatiosta.

- Jos hyvin käy, niin olisi mukava käydä kokeilemassa loppuvuodesta rallykisoja. Josko sieltä viimeinkin saataisiin se viimeinen RTK2-koulariin vaadittava tulos.

DONNA

- Ensi vuonna kisataan! Ei mitään tulospaineita, mutta en pistäisi pahitteeksi jos saataisiin ainakin RTK1, mahdollisesti RTK2.

- Mielentila radalla kuntoon, eli pyritään kasvattamaan malttia ja tavoitellaan keskittynyttä tekemistä.

sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Donnan rally-tokokisat, alokasluokka, 62/100 p.

Käytiin hakemassa Donnan kanssa kisakokemusta viikko sitten Lieksasta. Tulosta ei tällä kertaa saatu, mutta tavoitteeni mukavasta kisakokemusta kutakuinkin täytti. :) Kaikki harjoittelemamme kisarutiinit lämmittelyineen menivät suunnitelmien mukaan ja Donnalla oli hyvä keskittynyt mielentila. Juuri ennen omaa vuoroamme päätin kuitenkin kaikkea hyvää tarkoittaen näyttää Donnalle kisapalkkarasiaa, johon olin laittanut spesiaalia palkkaa. Avasin ihan rasian kantta ja annoin haistella. Se oli virhe. Donna nosti siitä semmoiset kierrokset, että meidän rata oli pitkälti hyvin lennokasta kaaoksen hallintaa. :D


Pisteitä ropisi ensimmäiseltä suoralta ihan kunnolla. Uusin pari tehtävää, jotka tiesin olevan Donnalle helppoja, mutta tässä mielentilassa ei niistä toisellakaan yrittämällä suoriuduttu kunnialla. Radan loppupuolella oleva juoksuosuus oli myös Donnasta erityisen hupaisaa, eikä se oikein pysynyt hanskassa. Selvittiin radalta kuitenkin hengissä! Tuomarin kommentti tuloslappusessa "Energinen kaveri, hyvin suoriuduttu."
 

Kehnosta kisamenestyksestämme huolimatta olin vilpittömän iloinen, miten kiva kisakaveri Donna onkaan. Meillä oli yhteinen kupla ja koiralla oli hauskaa. Siinäpä onkin sitten kaksi itselleni tärkeintä kriteeriä tiivistettynä. Kisoista jäi hirveän innostunut ja motivoitunut fiilis. Tiedän että Donna osaa tehtävät ja suorittaa ne hienosti, minun tehtäväkseni jää vain saada koira oikealle suoritustaajuudelle. :D  
 

Seuraaviin kisoihin ajattelin tähdätä vasta mahdollisesti tammikuussa. Loppuvuosi pyrin nyt hiomaan vähän lisää mielentilaa ja vahvistetaan ainakin vasemmalle käännöksiä ja seisomista. Lisäksi jatkamme avoimen luokan liikkeiden harjoittelua, joita tässä syksyn mittaan ollaan jo vähän aloiteltu. Alkuvuodesta sitten lähdemme taas lentoon!

sunnuntai 25. heinäkuuta 2021

Donnan kanssa kisaamaan?

Donna alkaa olla osaamistasoltaan jo siinä kunnossa, että olisi hauska päästä testaamaan rally-tokotaitoja kisoissa. Toki tiedostan sen, että meillä on vielä paljon työsarkaa mm. toisinaan korkeahkon viretilan ja keskittymisen kanssa, mutta olisi mielenkiintoista jo päästä näkemään miten Donna toimii kisatilanteessa. Samalla saisin yleiskuvaa siitä, mitä asioita pitäisi seuraavaksi erityisesti lähteä kehittämään. Eli toisin sanoen tämä olisi meille ikään kuin välietappi / osaamistason tsekkaus. Näin ollen en aseta kisoihin minkäänlaisia tavoitteita tai odotuksia pisteistä, vaan haluan erityisesti käydä tsekkaamassa miten yhteistyömme toimii.

Olen selaillut lähiseudun syksyn kisatarjontaa ja näillä näkymin mahdollisesti nyt tähdätään 11.9. kisoihin, jotka pidetään Lieksassa ulkokentällä. Jos siis ei tule mitään esteitä ja mahdutaan kisoihin. Kisapaikka ei ole minulle ennalta tuttu, mutta koska se on kohtuullisen ajomatkan päässä, käyn todennäköisesti lähiaikoina vähän tsekkaamassa ympäristöä ennakkoon Donnan kanssa. Onpahan mahdollisena kisapäivänä ainakin sitten yksi stressattava asia vähemmän, kun suurin piirtein tietää mitä odottaa. :)

Aiheeseen sopiva kuva maaliskuulta. :)

Kisoihin on aikaa vielä puolitoista kuukautta ja treenilistalla ainakin seuraavanlaisia asioita:

  • Treenaaminen erilaisilla ulkokentillä, jossa Donna ei ole aiemmin käynyt
  • Mittatikkuun tutustuminen ja mittaamisen harjoittelu
  • Lähtöön siirtymisen harjoittelu ja erityisesti lähtölupien harjoittelu mahdollisimman monen eri ihmisen kanssa
  • Useita kisanomaisia ratatreenejä kisapalkan kanssa 

Näitä asioita ollaan jo pitkälti harjoiteltu, joten kyse on oikeastaan asioiden vahvistamisesta. Mittatikku on ainut asia, jonka harjoittelua ei olla vielä aloitettu, mutta mielestäni meillä on hyvin aikaa vielä treenailla.

Ainoa epävarmuustekijä onkin sitten hieman kesken oleva tehtävä "1 askel seiso, 2 askelta istu ja 3 askelta maahan", jonka seisominen on vielä vaiheessa. Se on ollut meillä piiitkällinen projekti, mutta nyt se alkaa hiljalleen rakentua. En ole kuitenkaan varma, kerkeänkö saada siitä "kisavalmiin" liikkeen syyskuuhun mennessä. Mutta en ota tästäkään mitään paineita, sillä eihän se välttämättä edes tule olemaan radalla. 

Katsellaan mitä tästä tulee. :)

sunnuntai 11. heinäkuuta 2021

Helteistä kesää

Nyt on hellettä riittänyt ihan monen kesän edestä. En ole mikään helteen ystävä, mutta jotenkin näihin +30 asteen keleihin on alkanut jo vähän tottua. Koiratkin sietävät hellettä ihan hyvin. Toki lenkkeily on harmillisesti vähemmällä, mutta koirat käyvät uimassa lähes päivittäin. Tänä kesänä koirat ovat uineet enemmän kuin koskaan ennen. Donna ui mielellään joko lelua hakien tai omia pieniä uintilenkkejä tehden. Aada ei ole koskaan ollut mikään kummoinen uimamonsteri, mutta lelua se hakee mielellään (nykyään myös keppejä, jos ei heitä liian kauas). Donnallekin olen uskaltanut heittää lelua jo kauemmaksi, kun uintitaito ja -kunto ovat kesän myötä kehittyneet. Donnan uintitekniikkahan oli vielä keväällä aika kamalaa katsottavaa, mutta muutama reissu kellukkeiden kanssa teki ihmeitä ja nykyään tekniikka on omaan silmään tosi kiva!

Uintireissujen jälkeen koirien viretaso on usein tämä.

Donnan kanssa ollaan treenailtu ahkerasti rally-tokon tekniikkaa. Alokasluokan liikkeet alkavat jo olemaan hanskassa lukuun ottamatta liikkeestä seisominen, joka tulee kyltissä 1 askel - seiso, 2 askelta - istu, 3 askelta - maahan. Tehtävän opettaminen on ollut aikamoinen ikuisuusprojekti, mutta pitkäjänteisyys alkaa hiljalleen tuottaa tulosta ja edistysaskelia on viime aikoina alettu ottamaan suorastaan harppoen. Lisäksi keväällä hain Donnan atopialääkkeelle poikkeusluvan, joten olen hiljalleen jo alkanut elättelemään toiveita ekoista kisoista. Olen silmäillyt syksylle muutamia kisoja, joihin mennessä pyrin nyt saamaan kaiken kondikseen. Lisää ratareeniä ja muutamia kisataitoja pitää nyt vielä kesän/syksyn mittaan treenailla, jotta itse kisatilanne tulisi olemaan Donnalle mahdollisimman tuttu ja helppo. Donnan kanssa kisaamista olen odotellut kauan, joten ajatuksena on tosi motivoivaa, että kisaaminen voisi olla meillä jo aika pian mahdollista. :)

Aadan kanssakin on tullut höntsäiltyä ei niin tavoitteellisesti. Olen aika ahkerasti viime aikoina treenannut sen kanssa oikean puolen seuraamista ja Aada on edistynyt siinä mukavasti! Synttärilahjaksi Aadalle ostamani namipallo on ollut tosi kiva ja se on nykyään mukana jokaisessa treenissä.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Aada 6-v!

 Aada täytti 27.5. 6-vuotta!

Ylpeä synttärisankari. <3

En varsinaisesti ostanut päivänsankarille lahjaa, mutta sattumalta juuri synttäripäivänä saapui alkuviikosta tekemäni tilaus Riemukaupasta.

 

Koirat olivat uteliaana mukana avaamassa pakettia.

Tällaisen vesilelun rikoin viime kesänä, kun unohdin lelun päiväksi (..tai pariksi) kuumaan aurinkoon (saumojen liimat sulivat). Nyt tilasin molemmille omat. Tää on paras vesilelu ja oikeastaan ainoa, jonka Aada hakee vedestä! :)

Aadalle tilasin testimielessä tällaisen tarralla suljettavan namipallon treeneihin palkaksi.

Aada kiinnostui pallosta kovasti ilman namiakin. :)

Tuosta namipallosta voin kyllä todeta näin parin viikon käyttökokemuksen perusteella, että on tosi kiva! Opetin tälle erillisen palkkasanan ("pallopallo"). Aada ymmärsi parin esittelykerran jälkeen, että pallon sisältä löytyy nami ja pallon saadessaan se ryhtyy yleensä hetimmiten avaamaan pallon tarroja. Tämän lisäksi pyrin opettamaan Aadalle myös pallon palautuksen käteen / käden etäisyydelle niin, että pyydän sitä tuomaan pallon ja palkkaan tästä ruhtinaallisesti. Tästä on tullut meille nyt kiva pieni palkkaushetki treenien väliin. :)

keskiviikko 24. maaliskuuta 2021

Donnan ensimmäiset ratatreenit

Donna on rally-tokossa edennyt jo siihen vaiheeseen, että päästiin viime viikolla kokeilemaan ensimmäistä alokasluokan ratatreeniä! Etävalmentajamme lähetti meille tehtäväksi Pia Heikkisen radan, jossa on kutakuinkin kaikki tähän mennessä harjoitellut tehtävät/teemat.

Rata vaikutti tosi kivalta ja tehtävät olivat meille suhteellisen helppoja. Haastavimmiksi koen tällä hetkellä Donnan kanssa tehtävät, joissa sen pitää jäädä odottamaan. Esimerkiksi tällä radalla haastavin liike on "istu, kierrä koiran ympäri". Tässä ratatreenissä se sujui kuitenkin kivasti. Tehtiin rata ensimmäistä kertaa viime viikolla omalla pihalla ja maanantaina käytiin tekemässä rata toisen kerran hallilla. Alla on video hallilta. Videolla korvasin "1 askel seiso, 2 askelta istu, 3 askelta maahan" -tehtävästä seisomisen ja maahanmenon istumisella, koska seisomisen opettaminen on meillä vielä vähän vaiheessa. Itse asiassa minun oli tarkoitus korvata pelkästään seisominen istumisella, mutta näköjään unohdin tämän radalla ja pyysin Donnan istumaan joka pysähdyksellä.

Tosi mukavasti ratatreeni meiltä sujui, olen kyllä tyytyväinen! Tällä kerralla itse asiassa meni vielä paremmin kuin viime viikolla. Jos virheitä tästä treenistä etsii, niin 360 astetta vasemmalle käännöksessä Donna kääntyy peppu maata hipoen (ei saisi istua välissä) ja spiraalin jälkeinen eteentulo meni jostain syystä mönkään ja tehtiin se uudestaan. Ratatreeniin sain ohjeeksi palkata radalla enemmän seuraamisesta kuin tehtävistä. Tämän viikon ratatreenissä pyrin myös hieman harventamaan palkkaamista tekemällä pari tehtävää putkeen. Donna on tosi innokas ja oli mukava huomata, miten kivasti se jaksaa jo useammankin tehtävän ilman palkkaa.

lauantai 27. helmikuuta 2021

Pakkaspäivän iloja

 Helmikuun alussa oli kovia pakkasia ja kauniita aurinkoisia päiviä. Oli aika ulkoiluttaa kameraa.

Donna on talven lapsi ja rakastaa lunta! Ilmeestäkin sen näkee.

Voi tuota riemua.

Valorikkaan päivän ansiosta sain taltioitua myös vauhdikkaita tilanteita.

Onnistuneen kuvan ottaminen kahdesta juoksevasta koirasta on yllättävän haastavaa.

Tällaisten kuvien onnistumisprosentti on taas paljon suurempi.

Aadan tassut jäätyy! On aika mennä takaisin sisälle lämpimään.

sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Aadan treenipäiväkirja

Edellisessä postauksessa esittelin Donnan hienon treenipäiväkirjan. Se on ollut nyt tammikuun ajan käytössä ja olen kyllä ollut tyytyväinen. Jatkossakin tulen varmasti pitämään koirilla treenipäiväkirjaa jossakin muodossa. Tänä vuonna minulla onkin kokeilu kahden erilaisen treenipäiväkirjan pitämisestä: Donnalla on käytössä valmis painettu treenikalenteri ja Aadalla käsin tehty bullet journal. Tässä postauksessa esittelen Aadan treenipäiväkirjan, jonka otin käyttöön viikko sitten. Kokeilen ensimmäistä kertaa bullet journalia, eli käsin toteutettua kalenterin, päiväkirjan ja muistivihkon yhdistelmää, jonka voi tehdä juuri omiin tarpeisiin sopivaksi. Bullet journalille ominaista on myös erilaisten seuraimien luominen. Niitä voin esitellä jossain myöhemmässä postauksessa.

Ostin tällaisen omaa silmää kovasti miellyttävän A5 kierrevihkon, jossa on bullet journalimaiseen tyyliin pistesivut. Tämän vihkon ainut pieni miinus on ohuehko paperi, josta tussit tulee hieman läpi. Paperin paksuus onkin hyvä ottaa huomioon sitten seuraavaa vihkoa hankkiessa.

Ensimmäinen sivu on sisällysluettelo, joka täydentyy sitä mukaa kun sisältöä tulee. :)

Ensimmäisella aukeamalla on vuosi 2021 tiivistetyssä paketissa. Kalenterinäkymään merkkaan tussilla treenipäivät ja kuukauden teemat kirjaan kuukausikohtaisesti ylös.

Aloitin treenipäiväkirjan tammikuun puolessa välissä, joten kuukauden kaksi viimeistä viikkoa sain mahdutettua helposti samalle aukeamalle. Tässä olen päässyt jo täyttämään treenipäiväkirjaa tämän viikon treenien osalta.

Tein jo etukäteen valmiiksi myös helmi- ja maaliskuun aukeamat, jotta voin seuraavat pari kuukautta keskittyä pelkästään treenien suunnitteluun. Tykkään itse, että koko kuukausi on katsottavissa saman aukeaman sisällä, joten päädyin jaottelemaan viikot pienemmiksi sisäsivuiksi. Viikottaisten treenien ylös kirjoittamisen lisäksi jokaiseen kuukausiaukeamaan kirjoitan ylös kuukauden päätavoitteet, viikkokohtaiset välitavoitteet ja lopuksi teen kuluneen kuukauden treeneistä yhteenvedon. Otin tähän mallia Donnan treenipäiväkirjasta, koska tykkäsin kovasti yhteenvedon kysymyksistä. Niiden avulla kuukauden saa päätettyä positiivisella pohdinnalla ja auttaa asettamaan seuraavan kuukauden tavoitteet.


Helmikuun aukeamassa viikot on toteutettu kapeina pystysivuina.

Maaliskuun sivu on toteutettu samalla ajatuksella, mutta hieman erilaisella asettelulla.

Jokaisen kuukauden päätteeksi analysoin kulunutta kuukautta mm. näiden kysymysten avulla.

Veikkaan, että sisältö tulee muuntumaan ajan myötä, kun treenipäiväkirja on aktiivisessa käytössä ja alan löytää itselleni toimivan rungon. Nyt mennään seuraavat pari kuukautta näillä ja maaliskuun lopussa katson, onko tarvetta muuttaa runkoa jollain tavalla. Tykkään kyllä tällaisesta käsin toteutettavasta treenipäiväkirjasta paljon! Uusien kuukausien ja seuraimien väkertäminen on tosi hauskaa ajanvietettä ja pääsee samalla toteuttamaan itseään. :)

Kiinnostaako tulevaisuudessa nähdä lisää esimerkiksi käytössä olevia seuraimia yms?

tiistai 5. tammikuuta 2021

Treenipäiväkirja

Ostin itselleni joululahjaksi Koiraharrastajan vuosi 2021 -treenikalenterin! Tämä tulee tänä vuonna olemaan rally-tokotreeneissämme tärkeä apuväline Donnan kanssa.

Minulla ei ole aiemmin ollut käytössä treenipäiväkirjaa (tätä blogia lukuunottamatta, tosin tänne ei tule kirjoitettua kaikkien treenien sisältöjä), mutta olen huomannut sen tarpeen erityisesti viimeisen parin kuukauden aikana aloittaessamme Donnan kanssa rally-tokon etävalmennuksen. Meillä saattaa olla useampi keskeneräinen tehtävä työn alla, joten treenien kirjoittaminen ylös helpottaa minua hahmottamaan kokonaisuudet paremmin. Lisäksi treenipäiväkirjaan voin suunnitella tulevaisuutta ja kirjoittaa jokaiselle kuukaudelle päätavoitteet sekä viikkokohtaiset välitavoitteet. Itse aion kirjoittaa viikkotasolla etävalmennuksen tehtävät ylös ja parhaillaan työn alla olevat keskeneräiset tehtävät. Esimerkiksi seuraavan parin viikon aikana aion keskittyä seuraamiseen ja liikkeestä seisomisen harjoitteluun. Seuraaminen on uutena teemana ja liikkeestä seisomisen harjoittelua on takana jo muutama viikko.

Kalenterin vuosikelloon ajattelin kirjoittaa ylös jokaisen kuukauden etävalmennustehtävät (uusi tehtävä tulee joka toinen viikko). Tästä voin kätevästi vilkaista vuoden edetessä mihin asioihin ollaan missäkin kuussa keskitytty ja mitä kannattaisi mahdollisesti seuraavaksi lähteä treenaamaan. Nyt vuosikellossa on vasta tammikuun lokerossa seuraaminen, koska se on tammikuun parin ensimmäisen viikon pääasiallinen teemamme. Toki mukana kulkevat myös vanhat tehtävät, mutta niiden harjoittelusta kirjoitan sitten yksityiskohtaisemmin viikkotasolla jokaisen kuukauden omalle tavoitesivulle.

Vuosinäkymään maalaan tussilla treenipäivät, jotta saan kokonaiskuvan treenipäivien ja lepopäivien määrästä/tasapainosta. 


Viikkonäkymään kirjoitan treenipäivinä treenien sisällöt lyhyesti ylös ja sivun alaosaan tarkemmin sisällöt ja muut huomiot. Alaosassa on kolme kysymystä, joihin voi halutessaan vastata, mutta itse olen käyttänyt alaosan lokeroita lähinnä sekalaisena yhteenvetopaikkana. Kirjoitan treenimuistiinpanot suurin piirtein sille kellonajalle, jolloin treenit aloitetaan, ja tekstin pituudesta riippuen teksti jatkuu sitten niin pitkälle kuin menee. Samalla jää muistiin, mihin aikaan päivästä suurin piirtein ollaan treenailtu. 

Kalenterista löytyy myös mukava määrä tyhjiä muistiinpanosivuja. Yhdelle sivulle olen listannut kaikki alokasluokan liikkeet, jotta voin seurata missä vaiheessa mikäkin liike on. Niputin jotkut toisiaan muistuttavat kylttitehtävät omiksi seteikseen (kylttien numerot liikkeiden perässä suluissa), koska tulen opettelemaan niitä suurin piirtein samaan aikaan. Jokaisen liikkeen/kylttisarjan edessä on laatikko, jonka sisään vedän yhden poikkiviivan silloin, kun liike on "hallussa paikallaan", mutta ei ole vielä aloitettu yhdistää seuraamiseen. Vedän laatikkoon kokonaisen raksin liikkeen ollessa ns. "hallussa", eli liikkeen pystyy tekemään sujuvasti osana seuraamista. *-merkki tehtävän perässä tarkoittaa, että tehtävän harjoittelu on aloitettu, mutta ei vielä täytä poikkiviivan tai raksin kriteerejä. Tällainen luokkakohtainen koostesivu auttaa minua hahmottamaan kokonaiskuvaa ja on tosi motivoivaa, kun saa tehdä uuden merkin jonkun liikkeen kohdalle. :) Lisäksi viereiselle sivulle olen kirjoittanut ylös tähän mennessä jo opetettujen liikkeiden vihjesanat muistiin. Tästä on apua aina kun uusille liikkeille pitää keksiä uusia vihjesanoja. En nimittäin halua että vihjesanat muistuttavat liikaa toisiaan.

Myös Aadan treenit aion tänä vuonna suunnitella paremmin, mutta vähän erilaisen treenipäiväkirjan muodossa. Ajattelin nimittäin kokeilla bullet journalin tyylistä treenivihkoa. Vuoden lopussa sitten selviää, kumpi treenipäiväkirjamuoto sopii minulle paremmin. Esittelen sen myöhemmin, kunhan pääsen vauhtiin. :)

maanantai 4. tammikuuta 2021

Moi vuosi 2021!

Sinne meni vuosi 2020. Yhtä nopeasti kuin edeltäjänsäkin. 

Meidän uusivuosi näytti pääasiassa tältä.

Joulu meni mukavan rauhallisissa tunnelmissa ja uuttavuotta ei sen kummemmin vietetty. Rakettien pauketta kuului jonkin verran, mutta onneksi suurin osa kauempaa. Puolen yön aikoihin kuului eniten räiskettä, mutta muuten saatiin aika rauhallisesti täällä elellä. Sisätiloissa toki vietimme koko illan ja yritin ajoittaa koirien ulkona käynninkin hiljaisimpaan ajankohtaan siltä varalta ettei kukaan vaan pääse säikähtämään. Koirat ei onneksi olleet moksiskaan raketeista. Aada on jo niin tottunut, ettei se näytä tajuavan mistään mitään. Donna kuulosteli ja ihmetteli ääniä alkuillasta (luuli ensin että pihalla on joku), kuten viimekin vuonna, mutta illan mittaan sekin tottui. On kyllä ihanaa, kun koirat ei stressaa!

Onnea kaikille vuodelle 2021! Nyt on ihanaa odotella kevättä ja seurata hiljalleen pidentyviä päiviä.