Radalla oli houkutus ja se oli sijoitettu hauskan kierosti heti lähtökyltin läheisyyteen. Meillä on aina ollut ongelmia houkutuksen kanssa, mutta nyt Aada suorittikin sen tosi hyvin. Olin ihan pöllämystynyt tästä. :D Sen sijaan luulen, että sillä meni alussa vähän pasmat sekaisin houkutuksesta, koska lähtökyltillä se bongaili kovasti houkutusta ja taisi vähän jännittyä. Ensimmäinen helppo kyltti menikin sitten plörinäksi ja jouduin uusimaan sen (ei näy videolla). Myös kolmannen meille helpon kyltin jouduin uusimaan. Pahus!
Tuomari Heli Kelhälän kommenttina tuloslapussa oli "Hiukan jännittynyt koira, hyvä osaaminen". Semmoinenhan se Aada on. Se kyllä osaa ja on taitava, mutta jännitys vaivaa vielä radalla. Minua sen sijaan ei nykyään enää juurikaan jännitä muuten kuin juuri vähän ennen omaa vuoroa. Radalla pystyn ottamaan suhteellisen rennosti, tosin kylttien uusimiset pistää aina vähän kuumottamaan kun ei voi tietää mitä on vielä tulossa. Tällä radalla parin kyltin uusiminen jo heti alussa rupesi vähän pelottamaan, koska minun tämänhetkinen inhokkiliike, tänä vuonna voimaan tullut uusi kyltti "1 askel seiso, 2 askelta istu, 3 askelta maahan" oli vasta tulossa, eikä kolmatta kertaa enää saa uusia. Se liike olikin sitten juuri se, mikä meni pieleen, emmekä enää sitä voineet uusia. Siitäpä sitten mennä heilahti -10. Juurikin se ensimmäinen askel, jonka jälkeen koiran pitää jäädä seisomaan, on minulle se mörkö. Tätä liikettä ollaan harjoiteltu paljon ja se on jo sujunut tosi hyvin. Aada ei näköjään kuitenkaan vielä kisoissa sitä kiitettävästi kyennyt suorittamaan, joten lisää treeniä vaan.
Kokonaisuudessaan olen kyllä tosi tyytyväinen tämänpäiväiseen ja jäi tositosi kiva fiilis. Aada oli tosi rauhallinen ja kuunteli taas kivasti radalla (toki alkua lukuunottamatta). Alan hiljalleen luottaa siihen radalla ja se on tosi kiva tunne! Ottaa vaan kovasti päähän nämä meidän ainaisen huonot pisteet. Silti tykkään tästä lajista niin paljon! Tähän kisaamiseen jää niin koukkuun. Joka kerta nielen pettyneenä meidän pisteet, hetken sitä harmittelen ... kunnes kohta alan taas katselemaan uusia kisoja. Tämä ihminen ei opi, sisulla vaan eteenpäin. :D
Donnakin oli matkassa mukana. Hallilla oli mukavan rauhallista, jonka vuoksi Donna oli yllättävän rento. Se rassukka kun ei mikään rohkeuden huipentuma ole. Niin ihana se silti on. <3 Törmättiin hallilla toiseen espanjanvesikoiran omistajaan ja juteltiin pitkät tovit perrojuttuja. Sain häneltä tosi hyviä vinkkejä miten kannattaisi totuttaa tällaista ujompaa tapausta eri tilanteisiin. Vinkithän eivät sinänsä olleet minulle uusia, mutta sain mieltäni askarruttaneet asiat vähän parempaan järjestetykseen ja vahvistuksen siitä, että olen tähän mennessä toiminut kutakuinkin oikein. :) Oli mahtavaa jutella!