Hihnakäytöksen hiontaa

Tällä viikolla olen alkanut nyt erityisesti panostaa hihnakäytökseen. Aada kyllä kävelee hihnassa ihan ok, mutta se ei ole ihan sellaista mitä haluaisin. Se ei varsinaisesti vedä, mutta meno on välillä turhan vauhdikasta ja höseltämistä. Lisäksi se kävelee paljon nenä kiinni maassa. Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta välillä Aadaan on vaikea ottaa kontaktia, koska hajut ja muu maailma ovat paljon kiinnostavampia kuin minä. Tämän takia olen nyt viime aikoina erityisesti panostanut kontaktin ottoon hihnassa, erityisesti vilkkaammilla paikoilla. Välillä se onnistuu helposti ja välillä ei niin helposti.

Lumi tuli ja lumi suli. Tulisipa pian taas lunta!

Meidän hihnakävely tuppaa myös toisinaan olemaan rasittavaa jojoilua. Välillä mennä touhotetaan edessä, sitten äkisti pysähdytään mielenkiintoiselle hajulle ja kohta sännätäänkin jo täysiä eteen (ja unohdetaan hihnan olemassaolo, jolloin se nykäisee ikävästi). Välillä tuntuu, että minä olen pelkkä koiran kävelyttäjä. Me ei kävellä yhdessä vaan pikemminkin minä vain kävelytän koiraa. Minä haluan, että me kävellään yhdessä.

Vanha kuva koneen syövereistä.

Ja joo, pentu on pentu. Se höseltää, koska on pentu. Se on kyllä ihanan energinen, innokas ja tykkään kun on tekemisen meininkiä mitä ikinä tehdäänkään. Mutta kyllä siltä silti minusta voi jo vähän vaatia käyttäytymistä, vaikka onkin pentu.

Kerron lisää kun hihnaprojektimme edistyy. Jos edistyy. 8)

Talvimeininkiä

Siis voi apua, pentu täyttää ensi viikolla jo 6 kk! Miten tää aika voi mennä näin nopsaan? Odottelen kauhulla kovaa vauhtia lähestyvää teini-ikää. Nyt tuo on niin ihana tapaus, saisi pysyä juuri tuollaisena (tosin ehkä vähemmällä hökeltämisellä varustettuna). Olen aina peruspessimisti, joka odottaa aina pahinta. Jotenkin minusta nyt tuntuu, että tämä ihana idylli tulee jollakin tavalla rikkoontumaan. Liian kauan on mennyt liian hyvin. :D

Viime aikoina Aadalle on tullut selkeästi lisää itsevarmuutta vieraiden koirien suhteen. Noteerasin sen jo viime sunnuntaina näyttelytreeneissä ja sen huomaa myös lenkillä. Vastaantulevia koiria ei enää ohiteta pikku hännän pätkä koipien välissä pinkoen, vaan uteliaana ja häntä pystyssä. Toki edelleen jotkut koirat ovat edelleen pelottavia ilmestyksiä, mutta kovaa vauhtia ollaan nyt harppailtu positiiviseen suuntaan! Vieraiden koirien haukunta tuottaa edelleen pelkoa, mutta eiköhän sekin ajan kanssa mene ohi.

Tähän viikkoon ei kuulunut yhtään mitään ihmeellisyyksiä. Lähinnä ollaan vaan nautiskeltu lumesta ja sen tuomasta valosta.

Arkihommia ja näyttelytreenejä

Tällä viikolla ei olla ihmeempiä tehty. Ollaan Aadan kanssa lähinnä keskitytty ulkoiluun ja uuden tempun opetteluun (kierimään).

Torstaiyönä meille satoi ensilumi. Siinä oli koiralapsella aamulla ihmettelemistä, hyvä että sisälle malttoi tulla kun oli niin ihmeellistä ja hauskaa. :D Sitten lumet suli, mutta onneksi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tuli lisää.

Tänään, eli sunnuntaina, käytiin Aadan kanssa näyttelytreeneissä. Osallistuttiin pienten koirien ryhmään. Aada oli tosi reipas ja yllättävän hyvin meni, vaikken ole hirveämmin totuttanut näyttelyhihnaan, seisomiseen tai toisten koirien kanssa peräkkäin juoksemiseen (ravaamiseen? vai pitäisikö sanoa hökeltämiseen, sitä se meillä ehkä eniten muistutti). Antoi myös hyvin katsoa hampaat (useaan kertaan vilkaistiin) ja kopeloimiseen. Sai kehuja kun on niin ihmisrakas ja sosiaalinen vesikoira. <3 Aada ei ujostellut toisten koirien läsnäoloa yhtään (sen takia pienten ryhmään ekana mentiinkin, helppo aloitus) ja jaksoi jopa keskittyä minuun ja yhdessä tekemiseen. Aadakin selkeästi tykkäsi olla siellä. Olen tosi tyytyväinen!