Hihnakäytöksen hiontaa

Tällä viikolla olen alkanut nyt erityisesti panostaa hihnakäytökseen. Aada kyllä kävelee hihnassa ihan ok, mutta se ei ole ihan sellaista mitä haluaisin. Se ei varsinaisesti vedä, mutta meno on välillä turhan vauhdikasta ja höseltämistä. Lisäksi se kävelee paljon nenä kiinni maassa. Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta välillä Aadaan on vaikea ottaa kontaktia, koska hajut ja muu maailma ovat paljon kiinnostavampia kuin minä. Tämän takia olen nyt viime aikoina erityisesti panostanut kontaktin ottoon hihnassa, erityisesti vilkkaammilla paikoilla. Välillä se onnistuu helposti ja välillä ei niin helposti.

Lumi tuli ja lumi suli. Tulisipa pian taas lunta!

Meidän hihnakävely tuppaa myös toisinaan olemaan rasittavaa jojoilua. Välillä mennä touhotetaan edessä, sitten äkisti pysähdytään mielenkiintoiselle hajulle ja kohta sännätäänkin jo täysiä eteen (ja unohdetaan hihnan olemassaolo, jolloin se nykäisee ikävästi). Välillä tuntuu, että minä olen pelkkä koiran kävelyttäjä. Me ei kävellä yhdessä vaan pikemminkin minä vain kävelytän koiraa. Minä haluan, että me kävellään yhdessä.

Vanha kuva koneen syövereistä.

Ja joo, pentu on pentu. Se höseltää, koska on pentu. Se on kyllä ihanan energinen, innokas ja tykkään kun on tekemisen meininkiä mitä ikinä tehdäänkään. Mutta kyllä siltä silti minusta voi jo vähän vaatia käyttäytymistä, vaikka onkin pentu.

Kerron lisää kun hihnaprojektimme edistyy. Jos edistyy. 8)