sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Donnan rally-tokokisat, alokasluokka, 99/100 p. 2. sija

Käväistiin pitkänäperjantaina 15.4. Kuopiossa rally-tokokisoissa. Paikka oli meille molemmilla uusi, joten lähdin kisoihin aika avoimin mielin. Varauduin etukäteen siihen, että uusi paikka ja häiriöt voivat olla niin jännittäviä, että ratasuoritus ei välttämättä tule olemaan ihan parasta settiä. Hallissa pyöri samaan aikaan myös toiset rally-tokokisat, mutta ilmoittauduin vain toiseen niistä. Oltiin paikalla jo puolitoista tuntia ennen rataan tutustumista, jotta ehditään rauhassa tutustua halliin. Käytiin ensiksi kävelemässä hallin läheisyydessä ja sen jälkeen mentiin tutustumaan halliin. Oltiin hallissa varmaan joku puoli tuntia ihmettelemässä. Donna kyllä aluksi ihmetteli, mutta loppujen lopuksi se vaikutti suhteellisen sinuilta paikkaan ja leikin sen kanssa vielä hetken ennen kuin vein sen autoon lepäilemään ja odottamaan omaa vuoroa.


Tuomarina oli Hannele Pirttimaa ja rata vaikutti aika kivalta. Siellä ei ollut mitään meille epävarmaa liikettä, nykyään kun seiso-istu-maahan -tehtävän seisominenkin meiltä onnistuu varsin mallikkaasti. Spiraali on mielestäni yksi tylsimmistä tehtävistä rally-tokossa ja tältä radalta se myös löytyi. Onneksi se ei tuota meille ongelmia, se on vain armottoman tylsä. :D

Me oltiin suoritusvuorossa toisena, joten kävin heti rataan tutustumisen jälkeen hakemassa koiran autosta ja ruvettiin lämppäämään. Donna vaikutti omalta itseltään ja tunnetila vaikutti hyvältä, joten lähdin aika rennoin fiiliksin radalle. Rata meni oikein sujuvasti ja Donnalla oli aika hyvä ja keskittynyt mielentila. Ympäristö oli aika häiriöinen, mutta Donnaa se ei onneksi liiemmin vaivannut. Juoksutehtävissä Donnan seuraaminen on vielä aika pomppuisaa ja tällä radalla Donnan etutassun kosketus minun jalkaani söi meiltä yhden pisteen. Selvittiin rata pisteillä 99 ja sijoituttiin toiseksi! Kannattipa lähteä!

Tuomarin kommentti tuloslapussa "Upea rata. Koiralla erinomainen kontakti ja takapään käyttö". Alla vielä video meidän radasta. Lähtökyltti jäi videolta pois, mutta muuten suoritus on kokonaisuudessaan videolla.


Ilmosin Donnan 14.5. kisoihin, mutta ne jouduttiinkin perumaan, koska Donna päätti aloittaa juoksut päivää ennen kisoja. 8) Normaalisti Donna on aloitellut juoksut touko-kesäkuun vaihteessa, joten tiesin asian olevan suhteellisen ajankohtainen, mutta en ihan arvannut että juuri kisapäivälle päätti tällä kertaa tähdätä. :D Nyt olen ilmonnut meidät 22.6. kisoihin, joista tavoitteena on hakea RTK1-koulutustunnus. Ellei nyt mitään esteitä satu vastaan. 

3 kommenttia:

  1. Onnea hienosta radasta ja hyvästä tuloksesta, mukava tuomarikommentti :) !
    Olen vanhemman koirani kanssa samoissa meiningeissä - rallya on tullut jokin aika jo harrastettua, mutta kisaaminen ei ole kiinnostanut, kunnes nyt alkoikin kiinnostaa ja keväällä tuli kisoja kahlattua läpi, heinäkuussa seuraavat tähtäimessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)

      Kisaamiseen jää kyllä helposti koukkuun, kun sille tielle kerran eksyy. :D

      Poista
    2. Todellakin, juuri niin siinä on käynyt :)

      Poista