sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Rally-tokoleiri Ylöjärvellä 2/2

SUNNUNTAI:

Mika Jalosen luento
Sunnuntaiaamun luennon aiheena oli "Osaamisen rakentaminen".
- Treeneihin monipuolisuutta ja vaihtelevuutta --> riko rutiinit!
- Opeta koira kuuntelemaan käskyjä käyttämällä treeneissä hölynpölysanoja. Esimerkiksi luettele numeroita ääneen ja anna numeroiden välissä koiralle käskyjä ("1" - "2" - "istu" - "3" - "maahan" - "4" - "5" - "6" - "seiso" jnejne). Ellei koira vielä tunnista käskysanoja muiden sanojen joukosta, vahvista ensin oikeaa käskyä ja sano sitten uudelleen hölynpölysana. Toinen esimerkki hölynpölysanasta: pyydä koira sivulle --> sano seuraa-käskyn sijaan vaikka "maitopurkki" ja lähde liikkeelle. Koiran pitäisi jäädä paikoilleen, koska ei ole saanut lupaa lähteä seuraamaan.
- Sekoita liikkeitä keskenään. Tämä esimerkki on tokomaailmasta, mutta tätä voi hyvin soveltaa rally-tokossakin: käske koiraa esim. menemään ruutuun, mutta ennen kuin koira ehtii perille, käske menemään merkille. Kun koira menee merkille, pyydetään se esim. istumaan ja ryhdytäänkin harjoittelemaan kaukokäskyjä. Kun koira pyydetään maahan, tehdäänkin siitä paikkamakuuharjoitus jnejne. Pointtina siis rutiinien rikkominen.
- Mykkäkoulu: esimerkiksi kesken kaukokäskyjen jäädään hiljaa seisomaan paikalleen, jolloin koiran tehtävä on jäädä myös odottamaan kyseiseen asentoon. Opetetaan koiralle, että silloin kun uutta käskyä ei tule, sen on tarkoitus jäädä paikalleen odottamaan uutta (esim. "istu" - "maahan" --> ohjaaja hiljaa 30 s, jonka ajan koira makaa paikallaan odottaen uutta käskyä --> "seiso" jne).
- Palkkaa aina aktiivisuudesta ohjaajaan eli siitä, että hakee itse kontaktia.
- Itse koin ahaa-elämyksen kun tuli puhetta katsekontaktin tippumisesta. Kun harjoittelen Aadan kanssa esimerkiksi perusasennossa istumista/seuraamista ja katsekontakti tippuu kesken kaiken, olen palkannut sitä heti kun se katsoo minua uudelleen. Näin ei kuitenkaan saisi tehdä, vaan pitäisi odottaa vähintään 5 sekuntia katsekontaktin pysymistä ennen palkkausta. Eli olen tavallaan palkannut Aadaa siitä, että se ensin laskee kuononsa alas ja nostaa sen taas uudelleen ylös. Tästä nähtiin hyvinä esimerkkeinä muutama video koulutustilanteista, jotka liittyivät koiran kykyyn ketjuttaa asioita eli ns. roskakäytökseen. Kun koiraa palkattiin väärään aikaan, se alkoi toistaa juuri ennen palkkaa tekemiään niiauksia, jalkojen tepsutusta ja muuta roskakäytöstä, koska se luuli saavansa palkan juuri niistä.

Lauantai-ilta meni hotellilla suurin piirtein näissä merkeissä.

Maria Riskin treeni:
Marian pisteellä harjoiteltiin Aadan kanssa putkea, hyppyesteitä ja puolenvaihtoja jalkojen välistä. Tavoitteena oli saada Aada tekemään putki ja hyppyesteet hillitysti niin, että minä kerkeän pyytää sen takaisin sivulle ennen seuraavaa kylttiä. Hyppyeste onnistuu mielestäni jo meiltä suht ok, mutta putki vaatii vielä aika paljon harjoittelua. Aada lähtee putkeen aika railakkaasti ja ulostullessaan tekee pitkän kaaren ennen sivulletuloa.

Lopuksi harjoiteltiin Aadan kanssa puolenvaihtoa jalkojen välistä namilla houkutellen.

Tällä pisteellä harjoiteltiin Marian kanssa putkea, hyppyjä ja puolenvaihtoja.

Mika Jalosen treeni: 
Mikan pisteellä oli vuorossa yksilötoiveet, eli jokainen sai kysyä vuorollaan neuvoa johonkin ongelmaan. Minä kysyin neuvoja Aadan laskevaan vireeseen radalla. Mika epäili, ettei Aada ole vielä ihan täysin oppinut palkkautumaan pelkästä sanallisesta kehusta. Tämä oli minusta järkeenkäypää, sillä minähän kehun Aadaa radalla aika paljon, ja kun tietty kynnys ylittyy eikä nameja ala kuulua, Aadan vire alkaa laskea.

Mika halusi nähdä, miten Aadan käytös muuttuu, jos se tekee pidemmän session jotain ilman nameja tai lelupalkkaa. Hän neuvoi minua pyytämään Aada perusasentoon, tekemään parin askeleen seuruun, pysähtymään ja sen jälkeen kehumaan pelkästään sanallisesti. Heti peräjälkeen toistettiin sama uudelleen ja uudelleen ja uudelleen, ja välissä palkka tuli pelkästään sanallisina kehuina. Toistin tämän yhteensä kymmenen kertaa. Ensin Aada jaksoi tosi kivasti, ja puolessa välissä se yritti jopa raivokkaasti parantaa suoritustaan selkeästi nameja havitellen. Mutta huomatessaan ettei nameja tipu, alkoi katsekontakti vähitellen tippua ja into alkoi lopahtaa. Se oli tosi mielenkiintoinen koe ja kertoi hyvin tämänhetkisestä tilanteesta. Sain ohjeeksi vahvistaa ja harjoitella lisää lyhyttä muutaman askelen seuraamista ja katsekontaktia, jolloin kestävyydenkin pitäisi kasvaa.

Tässä oli meidän lähipuisto Tampereella.

Miia Hellstenin treeni
Viimeisenä suunnattiin Miian pisteelle, jonka teemana oli kukkaset (+pyörähdys) ja merkki. Nämä kaikenlaiset ylempien luokkien käännökset ja kukkaset rally-tokossa vähän pelottavat minua hankaluudellaan. Oli aivan mahtavaa saada hyvää ohjausta näihin jo näin varhaisessa vaiheessa "rally-tokouraamme". Mitä aiemmin me erilaiset kääntymiset opitaan, sitä vahvemmaksi me ne saadaan mahdollisia tulevaisuuden kisoja ajatellen.

Karmivia rally-tokon ylempien luokkien käännöksiä ja kukkasia Miian pisteellä.

Ensimmäiseksi Miia halusi nähdä millä mallilla meidän avoimen luokan liike vasemmalla sivulla pyörähdys on. Viilattiin Miian avustuksella meidän pyörähdys sellaiseksi, että vain pieni käsiapu sai Aadan pyörähtämään vierellä. Sen jälkeen päästiinkin itse asiaan, eli tekemään kylttiä "molemmat vasempaan täyskäännös". Minä käännyin ekalla kerralla siinä tekemisen tohinassa oikealle, eli väärään suuntaan, ja teinkin vahingossa täydellisen "valkovuokon". :D Kun minä viimein opin kääntymään oikeaan suuntaan (eli tekemään vasemman täyskäännöksen) tehtiin vielä kertaalleen valkovuokko, joka ei tietenkään enää ollut niin mallikas suoritus, koska se piti tehdä tarkoituksella. :D

Tämän jälkeen harjoiteltiin oikealle päin pyörähdystä ja tehtiin "tulppaani". "Molemmat oikeaan täyskäännös" me harjoitellaan sitten, kunhan olen opettanut Aadalle oikealle pyörähdyksen sujuvaksi liikkeeksi.

Viimeisenä asiana tehtiin vielä hetken verran merkkiä. Käytiin Aadan kanssa viemässä merkin juureen namit ja namialusta. Sen jälkeen talutin Aadan kaulapannasta pois merkiltä samalla kun selkeästi osoitin merkille ja virittelin jo vähän tunnelmaan hokemalla "missämissä". Kun Aada vaikutti tosi kiinnostuneelta ja selkeästi haluasi merkille, sanoin käskysanan "merkki" ja päästin sen syömään namit kehujen kera. Menin vielä Aadan perässä laittamaan lisää palkkaa namialustalle ja hoin sanaa "merkki". Kunhan Aada omaksuu tämän vaiheen, voidaan siirtyä seuraavalle tasolle, eli pyydän sitä jäämään seisomaan merkille.

Aada ei ehkä kestä tätä kaikkea uuden tiedon määrää...

Loppufiilikset:
Ihanasti Aada jaksoi kahden päivän rankat treenit. Aada oli yllättävän helppo reissukoira, vaikkei sillä ole juurikaan kokemusta näin pitkistä reissuista tai hotellielämästä.

Lähdettiin heti viimeisen treenin jälkeen noin viideltä ajelemaan takaisin kotia kohti. Koirat nukkuivat niin sikeästi koko automatkan, ettei pysähdytty jaloittelemaan kuin kerran. Oltiin kotona lähempänä puoltayötä, ja kumma kyllä itsekin nukahdin välittömästi kun painoin pääni tyynyyn. :)

Leiri oli todella kiva kokemus ja ehdottomasti voisin mennä toistekin. Erityisesti tykkäsin Mika Jalosesta ja Miia Hellstenistä. Sain leiristä kivasti lisäpotkua treeneihin ja minulle myös selkeni meidän seuraava tavoite. Kuten viime kisojen jälkeen ajattelin, ehdottomasti häiriön sietämistä pitää treenata lisää ja vahvistaa vielä enemmän seuraamista. En aio ilmoittautua kisoihin, ennen kuin nämä kaksi asiaa ovat kunnossa. Aada on kuitenkin vielä niin nuori, meillä ei ole mikään kiire edetä. Sain leirillä niin hyvät neuvot ja ohjeet jatkoon, että tästä voi hyvin ja suhteellisen varmoin mielin jatkaa.

2 kommenttia:

  1. Tehokas viikonloppu!

    Tampereen lähipuisto näyttää nätiltä, ja onpa Aada tyylikäs kaupunkikoira. :)

    VastaaPoista
  2. Erittäin tehokas!

    Se puisto oli kyllä ihan kaunis. :)

    VastaaPoista