perjantai 28. kesäkuuta 2019

Donna pentukurssilla 4/5 ja 5/5

Muuttokiireiden takia blogi on jäänyt taka-alalle, sillä päivittämiseen ei ole oikein liiennyt energiaa kaiken pakkaamisen, muuttamisen, tavaroiden purkamisen ja muiden asioiden järjestelyn tiimellyksessä. Nyt olemme kuitenkin jo päässeet yli pahimmasta kaaoksesta ja tavarat alkavat olla suurin piirtein omilla paikoillaan. Lisäksi neljän viikon kesäloma alkoi. :) Loma menee pitkälti rentoutuessa, uusiin lenkkeilyreitteihin tutustuessa ja uuden lajin opettelun parissa. Toteutin nimittäin viimeinkin pitkäaikaisen haaveeni ja ostin netistä nose work -verkkokurssin sekä tilasin eucalyptus hydrolaatin. Hajupullo kolahti eilen postilaatikkoon, joten pääsemme hiljalleen treenaamaan! :) Kirjoittelen tästä aiheesta lisää myöhemmin.

Kivoille poluille pääsee jo heti talon takapihalta.


Mutta nyt itse asiaan. Alla koosteet kahdesta viimeisestä pentukurssikerrasta. Pitkä postaus tiedossa. Olisi nämä ollut ehkä kätevämpi jakaa nämä omiksi postauksikseen, mutta samapa tuo. :)

Pentukurssi 4/5
Ensimmäinen harjoituksemme liittyi jotenkin agilityn ohjaustekniikkaan. En ole agilityekspertti, niin en enempää puhu millaista tekniikkaa tässä harjoiteltiin. :D Joka tapauksessa lattialla oli semmoinen neliön muotoinen alue, jonka nurkissa oli tyhjät namirasiat. Rasiaan heitettiin nami, ja sillä välin kun pentu söi namia, omistaja eteni toiselle namirasialle, heitti sinne namin ja houkutteli pennun syömään sen jne. Rasioita sai kiertää missä tahansa järjestyksessä, ei ollut pakko edetä vain yhteen suuntaan. Pointtina oli kuitenkin se, että pentu pian namit syötyään lähtee omistajan perään toiselle kipolle. Tästä tuli vähitellen vauhdikas leikki.

Sillä välin kun yksi koirakko harjoitteli edellä mainittua harjoitusta, toiset treenasivat rauhoittumista omalla alustallaan. Tässä saatiin samalla hyvää häiriötä hallin keskellä juoksevista koirakoista. Olimme Donnan kanssa asettuneet aika lähelle yhtä harjoituksen namirasiaa, joten häiriö oli aika suuri. Donna kuitenkin handlasi tämän hyvin.

Tämän jälkeen kiersimme lopuksi taas erilaisilla pisteillä. Tällä kerralla siellä oli mm. jalkojen väliin istumista (Donna on jostain syystä ihan pähkinöinä tästä tempusta), nameista luopumista, rata jossa oli erilaisia alustoja (pehmeitä, rapisevia, kovia, korotettuja yms.), takajalkojen käytön harjoittelua etujalat korokkeella yms.


Pentukurssi 5/5
Viimeisellä kerralla kertasimme aiemmilla kurssikerroilla opeteltuja asioita, toki hieman vaikeutettuina.

Aluksi harjoittelimme luoksetuloon tarvittavia taitoja. Heitimme namin poispäin itsestämme (esimerkiksi sellaiseen suuntaan, jossa on häiriötä) ja kun pentu kävi syömässä namin, palkkasimme siitä että pentu tulee takaisin omistajan luo. Treenasimme myös lähellä olemista tekemällä temppua jossa pentu tulee istumaan jalkojen väliin (Donnan lemppariliike). Lisäksi tähän teemaan kuului myös muita harjoitteita (joita en muista), mutta näitä me Donnan kanssa ehdimme treenata.  :)

Seuraavaksi kävimme vuorotellen kouluttajan avustuksella tekemässä agilityn hyppyesteen (puomi maassa) ja putken. Ensin tehtiin molemmat esteet yksitellen ja sitten molemmat putkeen. Donna suoritti molemmat esteet vauhdikkaasti ja juoksi suoraan esteiden jälkeen odottavalle palkalle.

Sillä välin kun jokainen kävi kouluttajan kanssa esteillä, me muut harjoittelimme rauhoittumista omalla alustalla. Kun pentu ensin meni makuulleen alustalle, vaikeutettiin hommaa hieman laittamalla namikasa maahan lähelle alustaa. Pentu ei saanu hakea nameja, vaan sen piti malttaa odottaa rauhassa omalla paikallaan. Pentu palkattiin alustalle antamalla nameja namikasasta yksitellen. Donna oivalsi tämän tosi nopeasti ja malttoi pysyä alustalla.

Viimeiseksi harjoiteltiin vireenhallintaa lelun avulla. Ensin leikittiin hetki pennun kanssa, jonka jälkeen leikkiminen lopetettiin ja odotettiin että pentu rauhoittuu. Heti kun pentu rauhoittui hetkeksi, jatkettiin leikkimistä. Donnan kanssa olen vähän tehnyt tätä kotona ja se on oivaltanut tämän hyvin.



Tykkäsin tästä kurssista tosi paljon. Treenit joka toinen viikko oli mielestäni sopiva tahti ja koin saavani kurssista jopa vähän tavallista enemmän irti, sillä parin kuukauden aikana pentu ehtii kasvaa ja kehittyä paljon. Väliviikoilla ehtii hyvin treenata kurssilla käytyjä asioita sekä keskittyä rauhassa myös muiden perustaitojen opetteluun. Donna kehittyi kurssin aikana paljon. Keskittymiskyky kasvoi ja häiriönsieto parani. Aiomme nyt jatkaa opittujen taitojen vahvistamista yleistämällä taitoja eri paikkoissa. :)

4 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin! <3 Hienonnäköinen metsäreitti, tuolla voi varmaan kulkea ihan omassa rauhassa. Voiko johonkin postaukseen saada lisää maisema/lenkkikuvia? :)

    Kylläpä Donna on jo iso noissa kuvissa, voi vitsit. :O Hyvä huomio tuo, että parin viikon välein olevilla kurssikerroilla näkee hyvin pennun kasvamisen ja kehityksen. Ja ei tule kiire ja ahdistus kotiläksyjen kanssa. :D Mitäs teillä oli seuraavaksi vuorossa, oliko joku kurssi vai oleskelua vain? Haluaisitteko tulla taas kissoja katsomaan? :)

    Noseworkhommat kiinnostaa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! <3 Kyllä saa aika omassa rauhassa täällä kävellä. :) Joo oli itse asiassa tarkoitus laittaa, tekeillä on muuttoon liittyvä postaus joka odottaa että saan kerättyä kuvamateriaalia. :D Kännykkä ei aina mahdu lenkille taskuun, niin on jäänyt paljon hienoja maisemia kuvaamatta.

    Donnahan on jo iso tyttö, lähes Aadan korkuinen! :D Rakenteeltaan luonnollisesti kuitenkin vielä aika siro. Kunhan saan molemmat trimmattua, niin jännä nähdä miltä niden kokoero todellisuudessa näyttää!

    Nyt heinäkuussa on taukoa ainakin kurssien osalta, koska kaikki kouluttajat ovat kesälomalla. Eli oleskelua tiedossa, toki nose workkia treenaillaan kotona ja yritetään käydä turistisoimassa koiratapahtumissa ja ihmisten ilmoilla muutenkin. Elokuulle olen ilmoittanut Aadan hajutunnistus-kurssille (ajattelin että tulee hyvään saumaan jos tulee ongelmia omien nose work -treenien kanssa. Samalla Aada saa erilaista häiriötä, kun voisin olettaa että se on jo elokuuhun mennessä oppinut tunnistamaan eukalyptuksen hajun). Donnallekin etsin syksylle jotain sopivaa kurssia, mutta en ole vielä oikein päättänyt menisinkö sen kanssa vielä ns. "arkitapakurssille" vai lähtisikö esim. tokoa tai rally-tokoa seuraavaksi. Pitää vielä tutkia tarjontaa. :)

    Kissoja voitaisiin kyllä tulla katsomaan. :D Nyt eka lomaviikko onkin ollut oletettua kiireisempi, kun päivät ovat kuluneet pitkälti tavaroita purkaessa ja huonekalukaupoissa juostessa.. Onneksi nyt alkaa jo helpottamaan ja saa ruveta jopa nauttimaan lomasta.

    Nose workia ollaan nyt parina päivänä treenattu. Siitäkin olisi jo hirveästi kerrottavaa. :D

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa kissoja katsomaan ja tänne ihmisten ilmoille, toisen tai molempien kanssa! Olisi kiva nähdä. :)

    Onneksi siulla on loma nyt, saitte varmaan sen uuden sohvan (?) ja kaiken muun hoidettua. :D Ja koirilla varmasti kivempi muutto uuteen paikkaan, kun on ihmisellä vähän rennompi aikataulu.

    Postauksia odotellessa. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos! :) Pitäisköhän räväyttää ja tulla molempien kanssa. Tulet ehkä katumaan tätä kutsua.. :D

    Ei olla kuule vielä päästy sohvaan asti. :D Yritetään hoitaa huone kerrallaan. Eka työhuone pitää saada kuntoon, että pystyy tekee vaivattomammin töitä lomien jälkeen. Sohvalla pystyy vielä jotensakin istumaan, joten se ei ole prioriteettilistalla ensimmäisenä. :D

    VastaaPoista