tiistai 16. heinäkuuta 2019

Trimmausta ja muita kuulumisia

Viikko sitten trimmasin Aadan. Aadalla olikin tällä kertaa turkki kerennyt kasvaa viitisen kuukautta ja oli kyllä jo vähän sen näköinen. Turkki oli joistain kohtaa vähän takussa ja keräsi likaakin kiitettävästi. Uimisen jälkeen turkin kuivattelu vei tunteja, eikä se helteelläkään mikään kepein asuste ole. Ajelu oli kuitenkin turkin pituudesta huolimatta yllättävän vaivatonta ja hommaan meni viimeistelyineen päivineen parisen tuntia.

Bye bye pitkä turkki. Ei tule ikävä. :)
Eilen oli sitten pennun vuoro. Viime kerralla (joka oli samalla Donnan ensimmäinen) pennun trimmasi kasvattaja ja se meni oikein mukavasti. Nyt päätin kokeilla trimmata yksin ilman apulaista ja Teemu tuli sitten pitelemään tarvittaessa. Suurimman osan sain trimmattua ihan yksinään. Turkki ei ollut yhtään takussa tai huopunut, joten ajelu oli tosi nopeaa ja sujuvaa. Donna malttoi hyvin olla paikoillaan eikä välittänyt trimmikoneesta ollenkaan. Jopa pään/kuonon ajelu onnistui yksin, eikä se siitä juuri ollut moksiskaan. Ainut mihin tarvitsin apukäsiä oli korvat (koska tarvitsin korvien ajeluun molemmat käteni ja varmistuksen siitä, ettei pentu tee äkkinäisiä liikkeitä) ja mahapuoli (johon tarvitsin jonkun varmistamaan, että pentu pysyy selällään). Tähänkin meni viimeistelyt mukaan luettuna parisen tuntia. Ja ihan ok siistiä jälkeä tuli.

Donna ennen ja jälkeen trimmin. Turkin alta paljastui hassu ja veikeä pallosilmä.
Donnakin jo kokonsa puolesta vetää vertoja Aadalle. Taitaa olla jopa vähän korkeampi kuin "isosiskonsa".
Donna aloitti viikonloppuna ensimmäiset juoksunsa 6 kk 3 vko ikäisenä. Donna on alusta alkaen ollut henkisesti paljon kypsempi, joten tämä oli ihan odotettavissa. Toisin kuin Aada, joka aloitti ensimmäiset juoksunsa 3 v, eikä toisia juoksuja sen jälkeen ole näkynyt.

Tänään menemme eläinlääkäriin näyttämään Donnan tassua. Se on silloin tällöin nuollut sitä, mutta en ole havainnut siellä tikkua tai muutakaan vikaa. Eilen se sitten alkoi ontumaan, joten parempi että eläinlääkäri vilkaisee sitä. Toivottavasti syy löytyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti