sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Nose workin aloittelua

Ostin tosiaan pari viikkoa sitten lajiin liittyvän verkkokurssin ja tilasin netistä nenähommin soveltuvan eukalyptus hydrolaatin. Opettelen lajia nyt molempien koirien kanssa ja treenit ovat tähän mennessä edenneet toisiinsa verrattuna hyvin eri tavoin, omalaatuisia persoonia kun ovat. Noin viikon verran olen nyt tehnyt lyhyitä muutaman namin treenejä, että koirat ehdollistuisivat hajuun. Eli tällä hetkellä istun lattialla hajupurkki jalkojen välissä ja odotan, että koira nuuskii hajua. Kun koira nuuskii hajua, palkkaan.

Harjoittelupurkkimme
Molemmat ovat tähän mennessä olleet innokkaita treenaajia. Donna on niinkin innokas, että alussa murtautui miljoona kertaa Aadan treenivuorolla luoksemme kodinhoitohuoneeseen kompostiaidasta huolimattomasti kyhäämäni esteen läpi, koska neiti ei millään malttanut odottaa omaa vuoroaan. :D Koirat tekevät siis vuorotellen treeniä kanssani kodinhoitohuoneessa jonka ajan toinen koirista odottaa vuoroaan olohuoneessa. Huoneiden välissä on vielä keittiö, eli näköyhteyttä ei ole. Pentu saa samalla hyvää malttiharjoitusta oman vuoron odottamisesta. :)

Aada
Aada on tyypillisen innokas. Istun hajupurkin kanssa lattialla ja odotan että se nuuhkaisisi hajua, jotta saisin mahdollisuuden palkata. Mutta minun paikallaan istuminen ja eleettömyyteni tarkoittaa kuitenkin Aadalle, että sen pitää nyt tarjota erilaisia juttuja. Se kun on pennusta lähtien opetettu tarjoamaan asioita. Ensimmäiset treenit menivät siihen, ettei se oikein malttanut haistella hajua vaan se esimerkiksi tökkäsi pikaisesti purkkia nenällään tai yrittää tarjota kaikenlaisia muita toimintoja. Aadan kanssa pitää ensin vähän laskea kierroksia ja saada se haistelua varten sopivampaan mielentilaan. Lisäksi tein pienen korjausliikkeen avaamalla purkin kannen ja ottamalla purkin jalkojeni välistä käteen Aadan pään korkeudelle. Tämän jälkeen Aada hyvin pian hiffasi jutun jujun ja nyt se tarjoaa koko nenänsä tunkemista purkkiin (nenä mahtuu juuri ja juuri pienen purkin suuaukolle) ja siten hengittelee raikasta eukalyptuksen hajua. Tällä hetkellä pidän edelleen purkkia auki, mutta purkki voi olla taas jalkojeni välissä. En osaa vielä tunnistaa Aadasta haisteleeko se oikeasti sitä hajua ajatuksen kanssa vai keskittyykö se enemmän tämän toiminnon tarjoamiseen. Aika näyttänee..

Ilmeestä jo näkee että tässä Aada "nuuhkii" ...
... ja tässä se oikeasti nuuhkii.
Tässä "nuuhkimisessa" taas vähän tarjoamisen makua.
Tässä jo vähän (toivon mukaan) keskitytään vähän hajuunkin.
Donna
Donna on tähän mennessä ollut paljon keskittyneempi. Se on nuoresta iästään johtuen vielä aika tyhjä taulu, jolle ei ole muodostunut mitään tiettyjä käytösmalleja tietynlaisilta vaikuttavia tilanteita varten (esim. toimintojen tarjoaminen kuten Aadalla). Donna on heti alusta alkaen ilmaissut aitoa kiinnostusta itse purkista lähtevää hajua kohtaan ja nuuskinut purkkia ihan ajatuksen kanssa, josta olen sitten päässyt palkkaamaan. Toistoja en kuitenkaan aluksi voinut tehdä kuin maksimissaan kolme, koska Donnan keskittymiskyky ei ollut vielä ihan priimaa.. Tästä syystä tein yleensä kaksi toistoa ja pistin tauolle. Muutaman päivän treenaamisen jälkeen Donna on kehittynyt niin nopeasti, että olen pystynyt lisäämään toistoja ja harjoittelukertoja lähes samalle tasolle kuin Aadan kanssa. Hienoa Donna!

Donna treenaa vähän rennommassa asennossa.
Naksutinkäsi valmiina. On tämä odottelu vaan niin jännää puuhaa.
Välillä nuuskutellaan ilman kantta.
Treenit ovat tällä hetkellä siinä vaiheessa, että kokeilen seuraavissa treeneissä jo vähän nostaa vaatimustasoa. Aadan edistymisestä en vielä osaa sanoa mutta Donnasta veikkaan, että sille seuraava taso tulee olemaan helppo nakki. Mutta tästä lisää myöhemmin. :)

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista! :) Jännä tosiaan, miten erilaisia ne ovat. Ootko ottanut videolle? Kiinnostaisi nähdä, mikä tempo noissa teidän harjoituksissa on?

    Oon kokeillut tätä Sepon kanssa rosmariinilla. :'D Teki aluksi ihan samalla lailla kuin Aada, että tarjosi kaikkia muita toimintoja! Lopulta se sitten näytti tajuavan että purkkia/hajua pitää haistella ja otin samanlaisen tyhjän purkin rosmariinipurkin viereen. Jaaaa sitten sen tarjosi tyhjän purkin haistelua ihan samalla tavalla ja kun ei saanut siitä palkkaa niin alkoi taas ehdottaa omia juttujaan. :D No, onneksi sen kanssa voi yrittää ja erehtyä ihan kunnolla. :'D

    VastaaPoista
  2. En ole videoinut. Treenit on yleensä todella nopeatempoisia, kun ne nykyään ymmärtävät keskittyä purkkiin. Muutaman namin nuuskimiset kestää maksimissaan minuutin ja sitten vaihtuu koira. Kumpikin käy treenaamassa purkilla 2-3 kertaa. Treenien ja treenipaikan valmisteluun menee pidempään kuin itse treenaamiseen. :)

    Kuulostaa hauskalta! :D Kissalle nenähommien opettaminen on varmaan vähän haastavampaa, kun eivät taida niin luontaisesti käyttää nenäänsä kuin koirat. :)

    VastaaPoista