sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Espanjanlumikoira ja näyttelytreenit

Vesikoiran turkki on muuten meikäläiselle täydellinen ja helppohoitoinen, mutta talvella tämä lumen paakkuuntuminen on ihan perseestä ja työläs. Lumi tarrautuu turkkiin niin tiukasti, että sitä ei meinaa millään saada irti. Yleensä joko odottelen koiran sulamista, joka vie ikuisuuden, tai suihkutan lämpimällä vedellä.

Lumikoira

Tänään taas lenkillä tuli ihan älyttömät paukut jalkoihin ja vatsaan ihan vaan sen takia, kun pari kilsaa lenkistä jouduttiin tarpomaan auraamattomalla kävelytiellä. Tällä kertaa en heittänyt koiraa kylppäriin sulamaan, vaan nyt oli pakko käyttää koira suihkussa kun näyttelytreeneihin oli lähdettävä jo tunnin päästä ja halusin siihen mennessä koiran olevan täysin kuiva.

"No joko me mennään suihkuun?"

Ajelin kaikessa rauhassa näyttelytreeneihin ja kaarrettuani hallin pihaan tajusin, että unohdin ottaa rahat mukaan (käyntikerta maksaa aina 2,5 e). Eihän siinä kun pakko ajaa takaisin kotiin hakemaan rahat ja äkkiä takaisin hallille. Ei me onneksi myöhästytty kuin 10 minuuttia.

Näyttelytreenit meni paremmin kuin odotin. Viimeksi ollaan käyty joulukuussa treeneissä ja tammikuun treenasin kotona. Aada olikin kehittynyt huimasti joulukuun treeniin verrattuna. Se malttoi seistä suht nätisti ja antoi minun jopa korjata asentoa. Ainut milloin Aada ei malta seisoa on silloin, kun tuomari tulee kopeloimaan. Se ryntää pusuttelemaan ja istua röhnöttää tuomaria vasten. Sitä me harjoitellaankin sitten tämä kuukausi, mutta kuulemma se on ihan ok, jos junioriluokassa ei vielä malta koko aikaa seisoa kopeloinnin aikana. Onhan se vielä kuitenkin ihan lapsi. :) Mutta tietenkin parhaaseen mahdolliseen pyritään, olen sen verran perfektionisti ihminen.

Kun meillä kerta jo näin hyvin meni tässä vaiheessa, ei minua enää jännitä niin paljon osallistua maaliskuun näyttelyyn. Hyvin me ehditään vielä hioa pikkuasioita kuntoon. Lähinnä omaa tapaani esittää pitää vielä treenata lisää, että näyttäisin mahdollisimman luontevalta enkä jännittyneeltä.

Saatiin muuten tähän mennessä näyttelytreenien parasta ohjausta! Oli tosi asiantunteva kouluttaja ja hän neuvoi jokaisen suoritusta tosi pikkutarkasti. Sain tosi hyviä vinkkejä sekä omaan suoritukseeni että seuraamalla muiden suorituksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti