Aada ei pentuna juurikaan välittänyt vedestä. Ensimmäinen kosketus veteen taisi olla 12 viikkoisena, kun käytiin kavereiden mökillä, joka oli järven rannalla. Silloin Aada kävi kerran pomppaamassa rantavedessä, mutta koska siellä oli jyrkkä ranta, se ei sen kummemmin uskaltanu veteen mennä. Tämän jälkeen Aada alkoi tuntea vesikupin kutsumuksen ja minun harmikseni kaiveli vesikupin tyhjäksi aina kun vaan tuli semmoinen fiilis. Tähän ongelmaan auttoi toisen mallisen vesikupin hankinta ja Aadan vesihimo onnekseni laantui.
Vasta nyt viime viikkojen aikana se on alkanut näyttämään vesikoiramaisia piirteitä tuntemalla pakonomaista tarvetta rypeä kaikki mahdolliset rapakot ja ojat, mitä vaan lenkkipolun varrelta löytyy (jos irti on). Tänä viikonloppuna sain todeta, että meillä asuu todellinen vesikoira. Menin koiran kanssa porukoilleni viikonlopuksi. Asutaan joen varrella, mutta Aada ei ole koskaan menny lähellekään rantaa, vaikka se juoksee pihalla irti koko ajan. Perjantai-iltana sillä vihdoinkin yhdistyi jotkut piuhat syvällä pääkopassa ja se juoksi kesken leikin suoraan joen rantaan läträämään. Kutsuin pois ja kohta se karkasi sinne taas. Kutsuin pois ja ei kun uudestaan! Se ei antautunut kiinni - eipä tietenkään kun sillä oli niin hauskaa! Lopulta se tuli luokseni ja lähdettiin sisälle maailman onnellisinta vesikoiraa kuivaamaan. Huoh.
No onneksi minä en helposta lannistu! Oli vaikka mikä vesi-uimamonsteri-koira, minähän se koiraa pidän irti joen vieressä jos huvittaa. Lauantaina varustauduin pihalle sen suosikkilelun kanssa. Leikin sen kanssa, mutta en luovuttanut lelua sille kokonaan ja yritin tehdä itsestäni mahdollisimman mielenkiintoisen. Pysyttiin myös toisella puolella pihaa kauempana joesta, niin ei tule mitään houkutuksia. Hyvin meillä menikin ja sain hyvin kontaktia koiraan. Oli hyvä onnistumisen fiilis - kunnes iltapäivällä se karkasi jälleen joen rantaan. Tällä kertaa ei onneksi veteen asti, vaan rantamutalikkoon kaivelemaan. Kutsuin sitä lelun kanssa ja se tuli heti luokseni, mutta kun sisälle oltiin lähdössä, se ei halunnutkaan tulla vaan juoksi suoraan taas rantaa kohti. Tällä kertaa ärjäisin kovaa EI!! ja koira pysähtyi niille sijoilleen. Kutsuin sitä ja Aada juoksi suoraan luokseni. Leikin sen kanssa hetken, otin syliin ja lähdettiin sisälle.
Sunnuntaina se jälleen pysyi hyvin luonani, ei tullut kiusauksia. Ärsyttävä, mutta hyvä projekti! :) Ens kerralla kun mennään porukoille, mielenkiintoista nähdä vieläkö joki on mielessä vai mahdollisesti jo uudet kujeet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti