perjantai 9. lokakuuta 2015

Kaikenlaista shoppailua

Käytiin viikko takaperin Aadan kanssa Mustissa ja Mirrissä. Aika usein käydään siellä mittaamassa penskan paino, koska me ei omisteta vaakaa (enkä tämän takia rupea ostamaankaan). :) Samalla käynnillä ostettiin sitten ruokaa, valjaat ja näyttelyhihna.


Eestä ja takkaaa

Nykyinen kaulapanta alkaa kohta olla entinen, kun kaula kasvaa niin hurjaa vauhtia. Ostin nyt vaihteeksi valjaat ja tosi hyvät löydettiinkin kun paikan päällä sovitettiin. Jonkin verran kasvunvaraa niistä löytyy, joten ei tarvitse heti ostaa uusia. En tiedä miksi, mutta mie itse tykkään ehkä enemmän valjaista kuin kaulapannasta. Käytin edellisellä koirallanikin valjaita vaikka sillä oli molemmat. Todennäköisesti Aadallekin tulen hankkimaan aikuisena sekä pannan että valjaat, koska molemmissa on puolensa ja niitä voi vaihdella tilanteen mukaan.

"Nyt tää niinku ottas nää valjaat pois mami, eiksnii?"

Näyttelyhihnankin halusin ostaa jo valmiiksi, vaikkei se olekkaan vielä pitkään pitkään aikaan ajankohtainen. Aada ei edes osaa vielä seistä paikallaan käskystä, kun en ole ollenkaan opettanut. Voisi ottaa sen seuraavaksi projektiksi. :)

"Mamii pitää vahtii koko ajan ettei se vaan karkaa"

Ajattelin aloittaa neulomaan Aadalle villapaitaa (tai pukua mikä ikinä onkaan)! En ole neulonut muutamaan vuoteen, joten taidot saattavat olla vähän kertauksen tarpeessa. Esimerkiksi äsken oli ihan pakko katsoa youtubesta ohjevideo miten ne ensimmäiset silmukat tehdään, niin unohduksissa kaikki on .. Viimeksi olen tehnyt itselleni kaulahuivin, eikä se tosiaan paljon neulomistaitoja vaadi.. Löysin kuitenkin netistä suht simppeliltä vaikuttavan ohjeen ja luulen, että enköhän minä siitä selviä. Aion tosin vähän soveltaa ohjetta omalle taitotasolleni sopivaksi, joten saa nähdä tuleeko lopputuloksesta yhtään mitään. :D Löysin ohjeen Novitan sivuilta (<-- tuossa on linkki) ja ohje on tosiaan tehty mäyräkoiralle, mutta mitat on ihan passelit vartalon ympäryksen ja selän pituuden osalta (taitaa olla jopa reiluhkot pikaisten mittausten perusteella), joten miksipä ei.

Tästä se alkaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti