Sinne meni vuosi 2020. Yhtä nopeasti kuin edeltäjänsäkin.
Meidän uusivuosi näytti pääasiassa tältä. |
Joulu meni mukavan rauhallisissa tunnelmissa ja uuttavuotta ei sen kummemmin vietetty. Rakettien pauketta kuului jonkin verran, mutta onneksi suurin osa kauempaa. Puolen yön aikoihin kuului eniten räiskettä, mutta muuten saatiin aika rauhallisesti täällä elellä. Sisätiloissa toki vietimme koko illan ja yritin ajoittaa koirien ulkona käynninkin hiljaisimpaan ajankohtaan siltä varalta ettei kukaan vaan pääse säikähtämään. Koirat ei onneksi olleet moksiskaan raketeista. Aada on jo niin tottunut, ettei se näytä tajuavan mistään mitään. Donna kuulosteli ja ihmetteli ääniä alkuillasta (luuli ensin että pihalla on joku), kuten viimekin vuonna, mutta illan mittaan sekin tottui. On kyllä ihanaa, kun koirat ei stressaa!
Onnea kaikille vuodelle 2021! Nyt on ihanaa odotella kevättä ja seurata hiljalleen pidentyviä päiviä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti