sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Agilityn jatkokurssi #1

Huh, ihan mielettömän hyvä fiilis jäi jo ekasta kerrasta ja innolla jäin odottamaan seuraavaa. Aada oli tänään skarppina ja erittäin intona messissä. Ei toisten koirien luo karkailua, eikä mitään ylimääräistä hökellystä. Hyvin jaksoi penska keskittyä!

Aloitettiin Aadan kanssa tasotestillä, eli tsekattiin osaamisemme lyhyellä ja yksinkertaisella radalla. Rata näytti tältä.

Teemu oli tällä kertaa mukana ja toimi kuvausmiehenäni. Kokeiltiin rataa muutaman kerran ja keräsin alla olevalle videolle parhaimmat suorituksemme (kaksi kappaletta). Nelosputki tuotti Aadalle vähän vaikeuksia ja tajusin videoita katsellessani, että sehän oli mustasisuksinen putki. Eli saattaa johtua (oman takeltelevan ohjaukseni lisäksi) siitä, miksi se koko ajan juoksi putkesta mieluummin ohi kuin meni sisään. Aada irtosi niin hyvin vitoshyppyesteeltä putkeen, ettei minun itse asiassa edes olisi tarvinnut saattaa sitä noin kauas, vaan se olisi mennyt sinne joka tapauksessa. Olin tosi tyytyväinen meidän suorituksiimme. Hyvin Aadalla nämä esteet hanskassa näin kesätauon jälkeenkin. Ja nopea pentele se on.

Videon ekassa pätkässä olen jättänyt Aadan odottamaan ekalle esteelle vähän väärään paikaan, eikä Aada mene ekan putken oikeasta päästä sisään. Tokassa pätkässä Aada odottaa paremmassa paikassa (näkee putken paremmin) ja sujahtaa tällä kertaa oikeasta päästä sisään, mutta tokasta putkesta taas ei. :)


Radan jälkeen mentiin kakkospisteelle, jossa harjoiteltiin rengasta ja siivekkeen kiertoa. Kolmas piste oli pujottelu, jota harjoiteltiin Aadan kanssa eka neljällä ja lopuksi kuudella kepillä ohjureiden kera.

Kotiläksyksi saatiin opetella jalkojen väliin istumista ja peruuttamista. Jalkojen väliin istumista ollaan Aadan kanssa joskus harjoiteltu, mutta sitä pitää tulevalla viikolla kertailla. Peruuttamista ollaan myös joskus harjoiteltu, mutta sitä Aada ei vielä kunnolla osaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti