maanantai 13. helmikuuta 2017

Noutokapulaa, estehyppyä ja seuraamista

Jatkettiin viime viikko noutokapulan parissa. Noutokapulan pito on ollut meille helpoin liike tähän mennessä, ja alkaa varmaankin olla jo toistaiseksi aika taputeltu. Puruote on mielestäni hyvä, Aada keskittyy hyvin eikä tiputtele kapulaa. Minun silmääni kerrassaan bueno.


Uutena asiana ollaan harjoiteltu estehyppyä. Olen viritellyt pihalle matalan hyppyesteen harjanvarresta (joka siis on kuitenkin turvallinen viritelmä) ja harjoitellut liikettä sen avulla. Tämäkin liike on aika yksinkertainen, ettei tätä oikeastaan tarvinnut tuolle hyppyhullulle vieteriperseelle opettaa. Ihan ensimmäiseksi Aada katsoi minua onko mamma tullut hulluksi ja miksi harjanvarsi on viritelty keskelle kulkuväylää. Mentiin esteen yli yhdessä pari kertaa, jonka jälkeen houkuttelin Aadaa hyppäämään esteen yli itsenäisesti heittelemällä nameja "hyppyesteen" toiselle puolelle. Ihan muutama toisto riitti tätä rautalangan vääntöä ja se oli sitten siinä.

Ollaan palattu pienen tauon jälkeen takaisin seuraamiseen ja käännöksiin. Seuraamisen alkeita ollaan nyt viime aikoina hinkattu perusasennon pitämisen kautta. Aloitettiin yhdestä askeleesta, ja nyt tehdään muutaman askeleen seuruupätkää kera pysähtymisten ja käännösten. Siitä se hiljalleen hioutuu. Alla on lyhkäinen pätkä meidän treeneistä tältä illalta. Aika kivasti jo menee, itse olen ainakin tositosi tyytyväinen! :) Ihanan äkkiä Aada oivaltaa ja sen kanssa on tosi kivaa treenata! Seuraaminen on liike, jonka edistymisen huomaaminen eniten palkitsee. Ollaan myös otettu harjoitteluun mukaan täyskäännökset, joiden opettelun olen aloittanut namikädellä ohjaamalla. En vain oikein osaa vielä päättää täyskääntyisinkö oikean vai vasemman kautta. Pitänee tässä ajan kanssa kokeilla, kumpi tuntuu luonnollisemmalta ja toimii Aadan kanssa paremmin.


On se vaan rimpula pieni raukka. :D

2 kommenttia:

  1. Rimpula totisesti, kyllä ne karvat tuo paljon kokoa. :D

    En osaa sanoa mitään seuraamisista, mutta saisko kuitenkin kuvan harjanvarsiviritelmästä? :)

    VastaaPoista
  2. Takkukarvan alta kuoriutuu pieni ja siro koir.. öö.. rimpula. :D

    Ei siinä oo valitettavasti paljon kuvattavaa. Kaksi kukkaruukkua nurunperin ja päälle aseteltu harja. Hirmu pätevä viritelmä. :D

    VastaaPoista