Viikko sitten sunnuntaina vietettiin kaveripariskunnan kanssa aurinkoinen päivä Lieksassa Ruunaalla. Päivän suunnitelmamme oli, että pojat kalastavat sillä välin, kun me kaverini kanssa käydään patikoimassa. Kaverimme olivat ennalta katsoneet meille sopivan lenkin ja tulostaneet kartan. Pojat sitten jättivät meidät matkan varrella tälle polulle, josta kalastuspaikalle oli matkaa noin 7 km. Oli tosi jännittävää lähteä kävelemään metsään, koska emme olleet koskaan aiemmin siellä käyneet. Piti vain luottaa karttaan ja merkattuun reittiin. :)
Reitti oli tosi selkeästi merkattu ja maasto oli suhteellisen helppokulkuinen. Reittimme kulki vaihtelevassa maastossa, ja loppua kohden kuulimme ainakin äänestä päätellen, että kuljemme lähellä koskea. Lopulta polku vei koskelle, ja kuljimme kosken vartta pitkin vielä jonkun matkaa, kunnes löysimme pojat.
Perille päästyämme söimme eväitä ja paistoimme makkarat. Sää oli ihan mahtava ja aurinko lämmitti vielä mukavasti. Aivan ihana päivä! :)
|
Tästä alkoi meidän matka kohti tuntematonta. Reitti oli pääasiassa tällaista polkua. |
|
Pitkospuitakin oli pieniä matkoja. Ne olivat paikka paikoin aika liukkaat. |
|
Perillä ollaan ja kalamiehetkin löytyi. |
|
Retkikoiramme Aada. :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti