tiistai 26. tammikuuta 2016

Röörit on taas auki ja pentuagility osa 4

Sunnuntaina Aadan vointi oli jo oikein hyvä. Parafiiniöljy auttoi ja se teki jo kahdet läjät, eikä koko päivänä puklaillut tai yökkäillyt. Mietin vielä uskallanko mennä pentuagilityyn, mutta koska Aada oli niin pirtsakka, päätin käydä kokeilemassa. Kannatti kyllä lähteä, Aada oli iloinen itsensä ja tosi hyvin pysyi vire päällä puolitoista tuntia.

Vieläkö voi olla enempää sykkyrällä..
Tällä kerralla kerrattiin jälleen vähän vanhaa, mutta hiukan haastaen. Mutkaputki oli jo melkein U:n muotoinen ja pussissa avitettiin enää ihan vähäsen. Leikkimispisteessä harjoiteltiin jalkojen väli pujottelua ja luoksetuloa.

Yhdessä pisteessä harjoiteltiin ohjaajan puolenvaihtoa, joka oli yllättävän hankala sisäistää, mutta onnistui minulta lopulta. :D En osaa tarkemmin selittää, mutta minun piti ohjata koira kahden hyppyesteen välillä niin, että vaihdan puolta ja samalla ohjaavaa kättä. Ei siitä sen enempää.

Sitten harjoiteltiin siivekkeen kiertoa, jota olinkin jo kotona vähän treenannut tuolin avulla (tuli toissa kerralla kotitehtäväksi). Aada osaa kiertää jo ihan hyvin vasemmalta puolelta. Oikealta puolelta kiertoa pitää vielä treenata.

Viimeisenä käytiin Aadan kanssa hyppyesteitä pinkomassa, siinäkään ei ollut sen kummempia. Aada alkoi olla jo väsy, kuten aina viimeisellä pisteellä.

Kotitehtäväksi neuvottiin vielä jatkamaan tuolin (tai muun esineen) takaakiertoharjoituksia. Seuraavalla kerralla onkin viimeinen pentuaksa, harmi!

Karvaturilas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti