maanantai 1. helmikuuta 2016

Viimeinen pentuagility ja ekoihin näyttelyihin ilmoittauduttu!

Sunnuntaina oli tosiaan viimeinen kerta pentuagilitya.

Ensimmäisenä menin kontakteille, jossa oli pienien pöytien varaan korotettu puomi ja uutena A-este, joka oli myös vähän korotettu. Viime kerrallahan sain Aadan menemään puomin yli kokonaan vain kerran. Nyt se hiffasi sen, eikä enää kertaakaan hypännyt pois kesken kaiken, vaan meni vauhdilla yli. Piti hihnalla lopussa jarruttaa, että se malttaa pysähtyä oikeassa kohdassa, eli takajalat puomilla ja etujalat maassa. A-este ei tuottanut puomin jälkeen mitään ongelmia, koska se on leveämpi kuin puomi. Samalla vauhdilla ja innolla mentiin sekin.

Seuraavaksi painuttiin tutustumaan uuteen esteeseen keinuun. Ohjaaja piti toisesta päästä kiinni niin, että meidän pää oli aavistuksen verran koholla. Tarkoituksena oli, että Aada paukauttaa itse keinun alas ja tottuu tällä tavalla siihen ääneen. Aada ei arastellut keinun ääntä ja meni mielellään siihen seisomaan.

Kolmantena mentiin kertaamaan pussia. Ohjaaja avitti ihan vähäsen, että Aada uskaltaa juosta läpi.

Neljäntenä mentiin pisteelle, jossa oli hyppyeste, rengas ja hyppyeste. Muuten meni hyvin, mutta Aada ei joka kerta mennyt renkaan läpi. Yhdellä kerralla se meni taas niin ryminällä läpi, että koko rengas "hajosi". Onneksi sille ei jäänyt mitään kammoa siitä, ihan kuin se ei olisi tajunnut edes törmänneensä. :)

Viimeisenä käytiin vielä hyppyeste ja putki. Aada hakeutui hyppyesteen jälkeen tosi hienosti putkelle, olin tosi ihmeissäni että se onnistui niin hyvin. :) Pari kertaa käskin putkeen liian myöhään, niin Aada ihmetteli minne sen pitää mennä, mutta kun tajusin ajoittaa käskyni oikein, se juoksi suoraan putkeen. Tuli niin hieno fiilis, että vau, me tehdään tätä yhdessä.

Olen tosi tyytyväinen kurssiin! Aluksi mietin onko puolitoista tuntia liian pitkä aika, mutta kyllä siinä kerettin hyvin pitää taukoja ja Aadalla pysyi hyvin vire päällä joka kerta. Aadasta huomasi miten se tykkäsi touhuta ja minäkin innostuin lajista entistä enemmän. Kurssilta jäi mieleen paljon hyödyllisiä leikkejä ja vinkkejä kotona harjoitteluun. Toivottavasti pääsisimme joskus tulevaisuudessa jatkamaan tätä harrastusta.

Aadan kanssa ekaa kertaa junassa. :)

Ilmoitin meidät Enon ryhmänäyttelyyn, joka on 5.3!

Nyt kun pentuagility-kurssi loppui, meillä on helmikuun ajan aikaa käydä sunnuntaisin näyttelytreeneissä. Ollaan treenattu silloin tällöin kotona, mutta on kiva päästä harjoittelemaan tilaan, jossa on muita koiria ja vieras ihminen kopeloimassa. Nyt mennään suoraan isojen koirien ryhmään, jossa ei ollakaan aikaisemmin käyty. Aada näyttää ihan pikkuiselta niihin verrattuna. :)

Työpäivän jälkeen painutaan pöpelikköön rentoutumaan.

Sain torstaina sähköpostia, että pääsimme PoKSin arkitottelevaisuusryhmään. Laitoin pari viikkoa sitten tokojaostolle sähköpostia ja kysyin onko ryhmässä tilaa. Sieltä vastattiin, että ryhmä on täynnä (kuten taitaa aina olla), mutta saako minuun ottaa yhteyttä jos paikka aukeaa. En pitänyt mukaan pääsemistä kovin todennäköisenä, mutta torstaina tosiaan tuli sitten viestiä haluaisinko vielä mukaan. Totta vie haluan! :)

Ryhmä on helmikuun ajan ja maaliskuun puoleen väliin saakka lauantaisin ja yhtenä sunnuntaina. Ryhmässä käydään läpi nimensä mukaisesti arkitottelevaisuuteen liittyviä asioita, kuten kauniisti hihnassa kävelyä, koirien nätisti ohituksia ja muita meille hyödyllisiä asioita. Olen jo kaipaillut jotain tällaista treeniä, niin päästään hiomaan pikku asioita kuntoon, jotka minua tällä hetkellä häiritsevät.

3 kommenttia:

  1. Vitsit kun tää pentuagility on ollut mielenkiintoista, tosi erilaista ja kivaa luettavaa! :) Arkitottelevaisuus on varmaan vähän, noh, arkisempaa... Saako siellä muuten ehdottaa, mitä haluaa harjoitella, jos Aada vaikka jo osaa jotain mitä muut vielä treenaa?

    Junassa taisi mennä hyvin? :)

    VastaaPoista
  2. Aijaa, miusta kun tuntuu että ne on tylsimpiä tekstejä. Yritin aina tiivistää ne tekstit ihan minimiinsä. :D

    Arkitottelevaisuus on varmasti paljon arkisempaa, istu, maahan, paikka. :D En tiedä, mutta uskon että saa ehdottaa. Siellä on varmasti tosi eri tasoisia koiria, koska ikärajaa ryhmään ei muistaakseni ole. Mie odotan eniten, että päästään harjoittelemaan Aadan kanssa koirien ohituksia. Nyt se on niin kiinnostunut toisista koirista, että mie en saa käännettyy huomiota itseeni ja menee vetämiseksi ja säntäilyksi. Kotona lenkeillä tulee niin harvoin koiria vastaan. Tarvittais paljon toistoja, että saatais tää asia kuntoon. Tuolla sitä harjoitusta nyt saa. :)

    Junamatka meni tosi hyvin, se otti tosi rennosti. :)

    VastaaPoista
  3. No olis ehkä olleet kivempia jos olisi ollut kuvia, nyt piti välillä pysähtyä miettimään että minkähänlainen joku este on, mutta vaikeatapa varmaan on kuvata samalla kun puuhaa Aadan kanssa. :D

    Ikärajaton ryhmä, onpa hauskaa! Varmaan näkee paljon erilaisia koiria ja ihmisiä. Voitte harjoitella pelkästään ohituksia muista koirista samalla kun ne treenailee muuta. ;D

    VastaaPoista