sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Agilityn alkeiskurssi #5

Ollaan muutaman päivän sisään löydetty koirasta jo neljä punkkia, joten kävin eilen ostamassa Frontline punkkikarkotetta ja tyrkkäsin litkut niskaan. Toivotaan että se toimii!

Vielä muutama viikko sitten saatiin nauttia lumesta (joskin vähäisestä).
Tänään käytiin taas agilityn alkeiskurssilla. Nyt ollaan jo kurssin puolessa välissä, eli vielä 5 kertaa jäljellä.

Jostain syystä tänään oli vähän tahmeampaa meininkiä. Liekkö kuumuudesta johtuvaa, kun itseäänkin vähän väsytti ja oli hankala pitää hyvää fiilistä yllä. Aadasta huomasi, että sitä väsytti ja välillä hajut ja toiset koirat alkoivat taas kiinnostaa. Tällä kertaa eri pisteidenkin väliseinät/-aidat oli pystytetty aika hatarasti, jonka takia niissä oli monia monia koiran mentäviä aukkoja ja pientä karkailua olikin tänään taas enemmän. Aadakin karkasi yhden kerran bretonin luokse, muilla kerroilla sain onneksi keskeytettyä Aadan aikeet kieltämällä tiukasti. Välillä vaan turhauttaa, kun pitää kyttäillä koiraa ja pidellä vähän väliä kaulapannasta kiinni, koska ei vielä luota täysin pysyykö se luona vai ei. Pitäisi vaan oppia luottamaan enemmän.. Mutta saadaan kyllä erinomaista treeniä, koko ajan me kehitytään tällä(kin) saralla.


Tänään kertailtiin a-estettä, puomia, keinua, rengasta, pussia ja keppejä.

Hirveästi ei näistä ole sen kummempaa sanottavaa, paitsi pussissa oli tänään edistystä. Aiemmin ollaan pussia vähän raoteltu, että koira tajuaa tulla läpi. Tänään muutaman toiston jälkeen ei enää ollenkaan aviteltu, vaan Aada meni pussista läpi itse, jee. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti