Torstain agilityssä jatkoin taukokäyttäytymisharjoituksiamme, eli rauhassa odottelua omassa kevythäkissä. Sheippasin taas Aadaa menemään itse oma-aloitteisesti häkkiinsä luukun ollessa auki. Joka kerta kun annoin Aadalle luvan tulla häkistä ulos, Aada tuli ulos, mutta säntäsi äkkiä takaisin häkkiinsä ansaiten paljon kehuja ja nameja. Sen jälkeen suljin luukun, palkkasin satunnaisesti ja liikuskelin lähistöllä. Edistystä on selkeästi tapahtunut, ja harjoitukset menivät jo nyt paljon paremmin kuin viimeksi. Hassua tämäkin puuha, kun sheippaamalla ja naksuttelemalla tavalllaan "huijaan" koiraa tykästymään häkkiinsä. Nyt kun Aada saa itse päättää kumpi on kannattavampaa, häkissä sisällä vai ulkona olo, se valitsee häkissä sisällä olon. :) Se tarjoaa välillä kotonakin häkkiinsä menemistä. Ollaan siis hyvin onnistuneesti päästy ainakin alkuun tässä asiassa. Ensi kerralla taas jatketaan.
Tämän viikon rata oli taas hirmuisen hieno ja monimutkainen, mutta me tyydyttiin harjoittelemaan Aadan kanssa radasta vain paria pätkää. Ensimmäiseksi tehtiin hyppyesteitä alla näkyvän vasemman kuvan mukaisesti (esteen numeroita joutuu tihrustamaan, olen pahoillani). Mutta tuo kolmas este oli Aadalle tosi haastava tajuta. Se juoksi joka kerta esteestä ohi lelua pitelevää kouluttajaa kohti. Ei se juurikaan kiinnittänyt huomiota minun ohjaukseeni, vaikka yritin ja yritin. Tehtiin sitten niin, että palkattiin kolmosen jälkeen ja Aada kyllä tajusi idean, mutta kun otettiin jälleen neloseste mukaan, se teki sen taas. Tämä oli siis yllättävän haastava meidän tasoisille koheltajille.
Seuraavaksi tehtiin yllä olevan oikeanpuoleisen kuvan mukaista pätkää, jossa (ihme ja kumma) koettiin onnistumisia. Lähinnä harjoiteltiin muurin (kakkosesteen) takaakiertoa ja siitä ohjausta putkeen. Olimpa erittäin iloinen ja ylpeä. Opin muurilla uuden ja hienon ohjausliikkeen ja jopa onnistuttiin siinä. :)
Viimeiseksi halusin vielä harjoitella pysäytyskontaktia A-esteen alastulolla. Muutamia toistoja tehtiin sitä. Aada on jo selkeästi sisäistänyt loppupäässä pysähtymisen ja tästä on hyvä jatkaa. Ensi kerralla voidaan jo jatkaa harjoittelua niin, että suoritetaan koko este ja pyydän pysähtymään alastulolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti