Aloitin käännökset nami vasemmassa kädessä houkuttelemalla. Jo aika pian huomasin, että namikättä ei enää tarvita, jonka vuoksi olen vähitellen jättänyt sen pois. Erityisesti vasemmalle käännökset sujuu mielestäni erittäin näpsäkästi! Oikealle kääntyminen taas on haastavampaa, jonka vuoksi avitan vielä reilusti namikädellä. Välillä edetään kääntymisen sijaan askel eteen siinä toivossa, ettei Aada rupea ennakoimaan ja se pysyisi skarpimpana.
Alla video, jossa harjoittelemme käännöksiä. Pistin videon loppuun myös meidän takajalkojen käyttöharjoituksia muovisen kukkaruukun aluslautasen päällä. Näiden harjoitusten ansiosta Aada on erittäin nopeasti oivaltanut, miten käännökset tehdään. Ja teen niitä senkin vuoksi, koska nämä korokehommat ovat jostain syystä ylivoimaisesti Aadan suosikkeja. Aina kun lattialle asetetaan jokin koroke, Aada säntää sen päälle pyörimään. :D
Videon sisältö:
0:00 – 1:51 Käännöksiä
1:52 – 2:29 Takajalkojen käyttöä korokkeella
Myös muutamia täyskäännöksiä paikallaan olen kokeillut, mutta niitä olen toistaiseksi helpottanut vielä paljon namikädellä.
Meillä on ollut nyt viime aikoina vähän vireongelmia kotona sisällä treenatessa. Videolta sitä ei taida huomata, mutta Aada on välillä vähän flegmaattinen. Virettä kyllä piisaisi ulkona tai hallissa. Mutta talvella ulkotreenit ei vaan yksinkertaisesti nappaa, eikä hallille ole tällä hetkellä mahdollisuutta mennä treenaamaan (paitsi torstaisin agilityssä vuoroa odotellessa en malta olla vähän tokoilematta :)). Ei treenaaminen matalilla viretasoilla ole kovin järkevää kehittymisen näkökulmasta. Nyt seuraavaksi minun pitää ruveta kiinnittämään tähän paljon enemmän huomiota. Pitää löytää Aadalle sopivampi aika treenata. Iltaisin lenkin jälkeen ei välttämättä ole mikään optimaalisin ajankohta..
Joo, ei näytä kyllä flegmaattiselta videolla, vaikka treeniaika kuulostaakin haastavalta. Olisiko Aada aamuisin sitten virkeämpi? :)
VastaaPoistaTuo koroke on niin hauska! Pitäisiköhän kokeilla naksutella Seppoakin lautasen tai kirjan tai jonkin päälle? Kauankohan menisi aikaa? :D
Ei Aada kyllä aamuisinkaan kovin energinen ole. :D Ajattelin kokeilla treenihetkiä töiden jälkeen ennen iltalenkkiä. Silloin Aadalla riittää energiaa, kun on koko päivän nukuksinut. :) Kyllä sillä yleensä virtaa riittää iltalenkinkin jälkeen, nyt se vaan flegmailee. Onkohan silläkin kaamosväsymys? :D Minulla ainakin on.
VastaaPoistaJoo ehdottomasti kokeile!! Ja siitä sitten video! :D
Tekniikkaa voi ja usein kannattaakin tehdä vähän matalemmassa vireessä, asennetreeniä sitten erikseen (myöhemmin lelupalkalla?) ulkona ja hallilla, jolloin koirasta lähtee jo valmiiksi vähän enemmän.
VastaaPoistaTietenkään väsyneellä koiralla ei kannata edes sitä tekniikkaa hinkata. Pääasia kuitenkin on, että se on keskittynyt ja vastaanottavainen, vireen ei välttämättä tarvitse olla katossa. :)
Ada näyttää muuten ihan hirmuisen isolta! Menisi mun silmissä lagotosta. :D Kuinka korkea se on?
Hei kiitti Silja! Toivoinkin että joku harrastaja kommentoisi tuota vireasiaa. :)
VastaaPoistaAada on kyllä espanjanvesikoiranartuksi ihan siellä ylämitoissa. Kotona olen mitannut ja saanut noin 46-47 cm. Pojaksi tätä on tosi monesti luultu. Pentulaatikossa oli niitä pienimpiä tyttöjä, mutta tuommoinen mörssäri siitä sitten tuli. :P