Maanantaina käytiin Aadan kanssa toista kertaa hierojalla. Viimeksi käytiin nelisen viikkoa sitten, jolloin hän suositteli uusintakäyntiä 3-4 viikon päähän.
Aada oli tällä kertaa tosi jumissa, erityisesti lapojen väli, selkä ja takajalat. Kuulemma tyypillisiä jumeja agilitya harrastaville. Siinä hän niitä sitten availi, ja ilmeisesti aika hyvin siinä onnistuikin. Hieronnan päätyttyä Aada vaikutti erittäin iloiselta ja tyytyväiseltä, rupesi leikkimään lattialla lojuneella tennispallolla ja ravisteli raivokkaasti mukanamme ollutta pyyhettään. Mennään vielä parin viikon päästä uudelle käynnille. Tällä viikolla ei mennä agilityyn, vaan annan Aadan palautua rauhassa. Sain myös hyviä vinkkejä kotihierontaan.
Siinä hieronnan aikana tuskaista koiraa katsellessani rupesin pohtimaan, onkohan tämä meidän agilityn harrastaminen mitenkään järkevää. Kisata en Aadan kanssa kuitenkaan aio, koska mielestäni maksiesteet ovat korkeudeltaan järjettömät. Ja agility on sen verran rankka laji koiralle, ettei lihasjumeilta tulla säästymään. Ja vaikka kuinka yrittäisin huolehtia lämmittelystä, jäähdyttelystä ja käydä säännöllisesti hierojalla, koira menee silti todennäköisesti enemmän tai vähemmän jumiin. Tuntuu pahalta aiheuttaa koiralle tämmöistä tuskaa huvikseen. Onko tätä lajia järkeä höntsäillä, kun on olemassa paljon muitakin vähemmän kroppaa kuormittavia lajeja.
Pitää nyt vielä ihmetellä ja pohtia ainakin tämä kevätkausi ja miettiä tarkkaan jatketaanko vielä syksyllä vai vaihdetaanko lajia. En edes hyppyytä Aadaa korkeilla rimoilla, mutta silti tämä ei vain tunnu hyvältä. Voihan se toki olla, että tilanne tasaantuu, kun Aadan kunto ja lihaksisto tottuu/kehittyy. Kovin alussahan me ollaan vasta tässä harrastuksessa, enkä mielestäni haasta Aadaa ainakaan liikaa. Mutta olen edelleen sitä mieltä, että medikokoisella epsanjalaisella agility voisi olla mukavampaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti