perjantai 26. elokuuta 2016

Ja taas monttu auki mätsäreissä

Nimittäin Aada pelkäsi toistamiseen tuomaria. Ja tuomari oli nainen.

Käväistiin siis keskiviikkona mätsäreissä. Pentuluokassa oli osallistujia lähemmäs 50, eli ihan älyttömästi.


Aada käyttäytyi taas hyvin (on kyllä mahtavaa, miten hyvin se handlaa tuommoiset tilanteet), kehässä se ravasi hyvin ja seisoikin ihan ok. Mutta kun tuomari tuli tekemään tuttavuutta, Aada muuttui taas epäluuloiseksi. Hampaat se antaa aina katsoa hyvin (ainakin vielä..), mutta tuomarin kopeloidessa se ei halunnut pysyä paikallaan ja nojasi minuun. Hitsit, kun olisin älynnyt kysyä tuomarilta neuvoja, mutta siinä tilanteessa olin taas niin hämmentynyt ja ihmeissäni, etten tajunnut.

Hyvä kun tuli tuokin nyt nähtyä, että pelkästään miestuomarit eivät herätä kauhua. Aada on vissiin pistänyt uutta vaihdetta teinielämään. Mitään muuta selitystä en keksi näin äkkinäiselle mielenmuutokselle. Ennen Aada ei ole liiemmin välittänyt tuomarin läsnäolosta, vaan pikemminkin on tykännyt.. Hohhoijaa. Pitää nyt tulevaisuudessa treenata tätä kopelointia lisää ja ruveta käymään taas näyttelytreeneissä kunhan ne alkaa.

"Olempa minä pätevä"
Viikon päästä näyttelyt ja tässä jamassa ollaan. Hmm.. Ei todellakaan ihan sitä, mitä näyttelyihin ilmoittautuessa ajattelin. :D Hieman tulee hikiset paikat, koska A) en osaa kunnolla vielä esittää koiraa ja B) en varsinkaan osaa esittää pelkäävää koiraa. Mutta shit happens, elämä jatkuu!

2 kommenttia:

  1. Höh. :( Varmasti on jokin ohimenevä vaihe! Pidän peukkuja, että oikeassa näyttelyssä menisi hyvin!

    VastaaPoista
  2. Kyllä se siitä, pitää nyt näyttelyiden jälkeen ruveta harjoittelemaan ahkerasti.

    VastaaPoista